21. maalis, 2016

Tänään maanantaina minä kuljin matkan ääripäiden välillä #kuolleetsielut

 

Tänään maanantaina, 21.32016, istuin junassa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja ajattelin tehdä pienen kokeen somekuplassani.  

Ajattelin, että mitä jos me tekisimme johtopäätöksen maailman tilasta ja siitä, mitä ympärillämme tapahtuu vain sen perusteella, mitä me omissa kuplissamme luemme. 

Aloitan kuplakokeeni jutulla julkaisusta ’Upworthy’: 

Image 
 
Jutussa kerrotaan The Ambulance Wish Foundationista, joka haluaa auttaa kuolevia ihmisiä heidän viimeisten toiveidensa täyttämisessä. Jutussa on voimakkaita kuvia, joissa ihminen on päässyt vielä viimeisen kerran tekemään jotain itselleen rakasta tai tärkeää. Yksi halusi nähdä delfiinit leikkimässä, yksi halusi nauttia jäätelöstä vielä kerran.
 
Ja kuvassa oleva henkilö halusi nähdä sen valtameren, vielä yhden kerran. Nähdä meri, vielä viimeisen kerran. Kyllä: minä liikutuin kyyneliin asti. Junassa. Istuessani, kyyneleet valuivat poskiani pitkin.
 
Tuo oli hyvin voimakas artikkeli. Kuoleman hetkessä on se kaikki kauneus, joka pitäisi olla meillä elämässä. Joka päivä, joka hetki.
 
Saattaa olla, että juuri ne pienimmät asiat elämässä ovat ne kaikkein merkityksellisimmät. Nähdä oma lapsi. Pitää lapsenlastaan sylissään. Mennä rannalle vielä yhden kerran, vetää henkeen vielä suolaisen meren tuoksu ennen lopullista nukahtamista. Silittää äitinsä kädenselkää viimeisellä vuoteella. Katsoa aurinkoa. Tuntea tuulenvire iholla vaipuessaan siihen uneen, josta ei enää herää, samaan tahtiin saapuvan yön kanssa, ennen viimeistä henkäystä.
 
Pienet asiat ovat juuri ne, jotka me ihmiset haluamme kokea vielä sinä hetkenä, kun aikaa ei enää ole.
 
Ja me luulemme tässä ajassa, että aikaa ei ole. Ei nyt. Ei hetken päästä. Ei huomenna. Ei ensi viikolla. Ei tänä vuonna. Ei koko elämässä. Ei enää ikinä. Kunnes sitä aikaa ei enää oikeasti ole, me tajuamme jokaisen hetken merkityksen ja sen, mikä oikeasti on tärkeää.
 
Siirryn lukukokeessani eteenpäin.
 
Törmään lyhyeen kommenttiin, joka johtaa minut Hommalle. Ei olisi pitänyt jatkaa tätä koetta enää yhtään enempää. Olisi pitänyt ymmärtää, sillä Homma on määritelmällisesti roskaa. Sillä sitten minä luen tällaista:  
 
-”Tästä tuli vähän mieleen tapaus, kun kaverin naapuriin muutti manneja vvo:n taloon ja kerran hississä avautuivat kaverille, että kuulemma vuokraa ollaan nostamassa taas. Kaveri ei oikein osaanut todeta muuta, kuin niin varmaan joo. Ehkä mannet kuitenkin ajattelivat asiaa veronmaksajien kannalta ja siksi esittivät huolensa vuokran korotuksista? 

 
Viime kesänä pysähdyin itiksen prismaan ostoksille ja koska ympäristö poikkesi kovin paljon kaupasta, jossa normalisti käyn, niin katselin jonottaessa kassalle hetken sitä meininkiä. Taisi jokaisessa jonossa olla somaliakkoja valtavine ostoksineen ja ihan mielenkiinnosta vakoilin paljonko saman jonon somalin safkat oikein maksoivat, kun niitä pari kärryllistä kuitenkin siinä oli. Loppusumma oli vähän yli 250 euroa ja ostokset olivat pääosin ruokaa ja vaippoja. Pitäähän somalinkin tietenkin syödä ja Suomessa on toki ruoka kallista, mutta sitten, kun melkein tilauksesta sattui meidän välissä oleva mummeli maksamaan kolikoillaan jotkut kympin einespaskat, joista osa oli varustettu niillä vielä niillä punaisilla -30%-tarroilla, niin jotenkin sitä vaan nousi suorastaan vitutus pintaan.  

Sosialistit ja vihreät laskevat, että ehkäpä somaleista tulee olemaan hyötyä vallankumouksessa, tai ainakin äänten saamisessa niitä kirjaimellisesti ostaessa. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka jokainen ääni maksaisi luokkaa sata tuhatta euroa. Se ei ole sosialistien taskusta otettua. Mummolta voi hyvin ottaa, koska sehän on voinut vaikka äänestää joskus ja vieläpä nytkin väärin. Sillä ei ole mitään väliä että on todennäköisesti rehellisesti elättänyt itsensä koko elämänsä. Kunnon sosialistille sellainen on lähinnä syntiä.”- 

Mistä kumpuaa tuo pahansuopuus? Ilkeä kyynisyys? Halu nähdä kaikessa jokin ilkeä salaliitto, jossa yhdistyy vieraan pelko ja poliittinen latteus. Ei mitään järkevää sanottavaa, vain henkinen tirkistelijä haalimassa hyväksyntää samanlaisilta ihmisiltä.  

Sitten minä luen uutisen Linnea Mynttisestä. Hänet palkitaan ennakkoluulottomuudesta:  

-”Kirkkonummelainen Mynttinen on Punaisen Ristin mukaan osoittanut ennakkoluulottomuutta ja avarakatseisuutta palkkaamalla henkilökohtaiseksi avustajakseen irakilaisen turvapaikanhakijan, 36-vuotiaan Ali Kamila al-Sammarnaien. 

– Mynttinen on toiminut rohkaisevana esimerkkinä lähipiirissään ja laajemminkin ja murtanut turvapaikanhakijoihin liittyviä stereotypioita, Punainen Risti toteaa perusteluissaan. 

Samalla Mynttinen on edistänyt Ali Kamila al-Sammarnaien kotoutumista, kielen oppimista sekä antanut turvapaikanhakijalle toivoa tulevasta ja mahdollisuudesta kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan.”- 

Arvostan rouva Mynttistä. Hän tekee juuri, kuten haluaa. Juuri, kuten vapaassa yhteiskunnassa saa tehdä. Hienoa, avaraa ja hyväsydämistä. 

 Mutta reagointi Linnea Mynttisen palkitsemiseen on sitten tällaista: 

Image