27. helmi, 2016

On vain yksi ääripää #maahanmuutto

 

Maahanmuuttokeskusteluun liittyen on olemassa vain yksi ääripää: rasistit sekä muut 'suvakkien' raiskauksilla hekumoivat 'maahanmuuttokriitikot'. 

Kun ajattelee 'maahanmuuttokriitikoiden' ja muiden rasistien hellimistä ’vastapuolistaan’, jotka ovat rasistien kielessä mystisiä 'suvakkeja' eli juuri niitä, jotka puhuvat rajattoman maahanmuuton ja avointen ovien sekä kulttuurirelativismin pakollisuudesta, niin on helppo ymmärtää, mistä on kyse: 'maahanmuuttokriittisestä' harhasta.

Sillä mitään ’suvakkien’ kategoriaa ei ole edes olemassa. Ei ole olemassa rasistien ja muiden 'maahanmuuttokriitikoiden' teesien vastapuolta, vaan he ovat itse luoneet itselleen valtaisan olkiukon, jonka he kuvittelevat todeksi ja jota he pieksevät innoissaan kuin totena. Tämän vuoksi me joudumme todistamaan jatkuvasti ilmiötä, jossa nämä omasta harhastaan haltioituneet ihmiset yrittävät löytää puheista, kirjoituksista ja kannanotoista piileviä merkkejä tuon ’suvakkien’ agendan olemassaolosta.

Ei ole sattumaa, että kuulette puheita ’kulttuurimarxismista’ ja YLE:n propagandasta. Nämä kummatkin ovat vain esimerkkejä saman vaivan ilmenevästä, jonka tarkoitus on määritellä uudelleen todellisuuden tapahtumia tukemaan etukäteen luotuja ’suvakkien’ ja ’monikultturismin’ hypoteeseja.

Harmi vain noille harhaisille, että mitään ’suvakkeja’ sellaisena ääripäänä kuin rasistit kovasti kuvittelevat, ei ole edes olemassa. Ja tämä kertoo aivan tarpeeksi maahanmuuttokriitikoiden ja muiden rasistien kyvystä ymmärtää ja hahmottaa todellisuutta (sitä ei ole). 

Valtaosa ihmisistä osaa kuitenkin olla ihan sivistyneesti vain eri mieltä ja keskustella maahanmuuton ongelmakohdista, kotoutumisen onnistumisesta ja siitä, mitä koko pakolaiskriisille voisi tehdä. Sillee järkevästi, kiihkotta, tolkullisesti. Emme me kaikki ole aina samaa mieltä, eikä meidän tarvitsekaan, mutta nykyisessä keskustelukulttuurissa erimielisyys on jo merkki ääripäistä. Mutta ei siinä ole kyse mistään ’ääripäistä’, jos jonkun mielestä Suomeen ei mahdu yhtäkään pakolaista ja toisen mielestä niitä mahtuu vaikka 5000 uutta vuodessa.  Yhtä järkevää olisi kutsua ääripäiksi mummoja, joista toisen mielestä pitää kutoa mustaa sukkaa ja toisen mielestä valkoista. Ovathan nuo mummot nyt toistensa ääripäät, luoja paratkoon! Harmaita sukkia heidän tulisi kutoa!

Rasismin vastustamisen kutsuminen ’ääripääksi’ on aivan yhtä järkevää kuin kutsua väkivallan tai rikollisuuden vastustajaa ääripääksi. Poliisi olisi analogisesti myös ääripää, sillä hehän vaativat esim. lakien noudattamista! Emme silti ajattele rikollisuuden kohdalla, että totuus löytyisi sieltä keskitieltä.

Samalla tavalla rasismi on äärimmäistä, ei rasismin vastustaminen, sillä rasismin vastustaminen on ihmisarvojen suojelua ja ihmisen puolustamista. Ei poliisikaan ole ääripäätä ja olisi absurdia sanoa poliisille rikostutkinnassa, että ’totuus löytyy keskitieltä, kyllä ne pari nyrkinlyöntiä aina pitää sallia’.

Kuten Sakari Timonen tiivisti asian:

-”Koska mitään äärisuvaitsevaistoa ei ole, niin kannattaisi koota yhteen turvattomuuden lietsomisella rahastavia ja heihin uskovia. Heitähän tästä maasta löytyy pilvin pimein. Mukaan voisi aluksi kutsua muutaman rajoja kiinni vaativan kiintiöpersun, joita ilman ei nykyään voi tehdä yhtään ajankohtaisohjelmaa. Heidän pitää ehdottomasti olla kansanedustajia parlamentaarisen arvovallan saamiseksi mukaan. Ehdotan Laura Huhtasaarta, joka viihtyy hyvin kameroiden edessä eikä kavahda osallistumista edes natsitervehdyksin höystettyyn tilaisuuteen.

Joukkoa ruvetaan täydentämään marginaalisen Finnish Defence Leaguen edustajilla, jotta heidänkin huomattaisiin olevan yhä olemassa. Äärikansallismielistä Suomen Sisua voisi edustaa joku piiripäällikkö, kuten vaikkapa se Jumalaa vastaaottokeskukseksi aiotun rakennuksen tuhopoltosta kiittänyt.

Itseoikeutettuja vieraita ovat tietenkin Soldiers of Odinin edustajat, jos joku heistä suostuu olemaan naama päin kameraa. Jos ei suostu, niin katselkoon kansa hänen takinselkämystään, jota nämä kaverit muutenkin mieluuummin esittelevät.

Rajat kiinni-liikkeestä on tietenkin saatava mukaan kansanjohjajaksi itsensä julistanut Susanna Kaukinen, jota ryhmän Fb-sivulla näköjään jo huudetaan väkivaltaisen eduskunnan valtauksen johtajaksi. Aisaparikseen hän voisi ottaa vaikkapa joutomies Junes Lokan, joka pyörii kaikissa liikkeen tilaisuuksissa filmaamassa lähinnä itseään.

MV:n julkaisija Ilja Janitskinia ei tietenkään saada ohjelmaa varten Suomeen, mutta häneltä voinee pyytää videotervehdyksen. MV:n lukijoita sen sijaan löytyy ja MV:n sivuilta voisi poimia puolenkymmentä rääväsuisinta kommentaattoria puhumaan suvakkihuorien raiskaamisesta hyvänä maahanmuuton vastustamiskeinona.

Yleisöksi voisi sitten kerätä sekalaisia maahanmuuttajien pelkääjiä sosiaalisesta mediasta. Heitä löytyy hakematta satoja. On verhojen takaa tielle kauhuissaan kurkkijoita ja lapsensa uimahallikäynnit kieltäviä. Löytyy varmasti niitäkin, joiden kotipaikkakunnalla ei asu yhtään ulkomaalaista, mutta jotka silti aseistautuvat jopa ulkohuussireissuaan varten.

Kerrankin olisi koolla todellinen ja ainoa ääripää ja näin tämä Ylen mokutusta ja viherpunikkitoimittajia vihaava joukko saataisiin suopeammaksi myös Yle-verolle.”-

Syy, miksi meillä on määritelty ääripäiden diskurssi maahanmuuttoon liittyen, on siis tarkoituksellinen bluffi: rasistit tarvitsevat sen oikeuttaakseen oman mölynsä.

Toinen 'ääripääjako' maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa on myös retorinen silmänkääntötemppu. Sillä julkisessa keskustelussa rasismin vastustamisen ja ihmisarvojen puolustamisen sullotaan tarkoituksella vasemmisto-oikeisto- akselille, vaikka tuolla jaolla ei ole tässä nimenomaisessa keskustelussa mitään tekemistä.

Rasismin vastustaminen EI ole vasemmiston tai oikeiston asia. Tuo jakolinja on täydellisen turha maahanmuuttokeskustelussa, eikä se edes ole tässä kontekstissa millään tavalla kestävä jakolinja, sillä jos se olisi, me sanoisimme samalla, että rasismi on oikeistolaista (jota se ei kategorisesti ole). On hyvin oireellista sekä samalla paljastavaa yhdistää esimerkiksi anarkistien vasemmistolaisiksi määritellyt tempaukset rasismin vastustamiseen, sillä se antaa oivan välineen dissata rasismin vastustamista ja samalla tukea rasismia. Anarkistien riehuminen ei kuitenkaan ole rasismin vastustamista, vaan he osoittavat mieltään fasismia vastaan, joka on taas aivan eri asia.

Ja juuri siksi nuo kaksi täysin eri asiaa sotketaan keskenään - joko vahingossa tai tarkoituksella, jotta 'maahanmuuttokriittisyyden' vaatima ääripäädiskurssi saisi voimaa ja pysyisi hengissä.

Olen kirjoittanut jo aikaisemminkin noista poliittisista ääripäistä, että ne kummatkin uskottelevat itsellään olevan oikeuden toimia perusoikeuksiamme vastaan: natsit uskottelevat olevansa sodassa valkoisen rodun sekä isänmaan puolesta ja siksi ’Kulttuurien Sota ja rasismi ja väkivalta ovat oikeutettuja’ - ja natseja vastustavat tahot vakuuttelevat heillä olevan ’Oikea Korkeampi Aatteen Analyysi’ maailman tilasta ja että jonkun pitää uhrautua ottamaan väkivallalla tila takaisin, mutta vain siksi, että Oikea Analyysi ja ylevämpi moraali näin velvoittavat. Nämä ovat ääripäitä myös siksi, että ne ovat valmiita myös äärimmäisiin tekoihin.

Se, miksi nämä oman moraalisen hybriksensä aallonharjalla ratsastavat joukkiot kasvavat todellista merkitystään suuremmiksi, on ihmisten tapa purkaa omaa aggressiotaan tällaisten ryhmien kautta. Tämä ihan siksi, että katupartiot tekevät ’työtä’, jota me muut emme edes halua tehdä, muuten kuin salaa ajatuksissamme – ja katupartiot muuttavat oman aggressiomme lihaksi ja vereksi.

Siksi katupartiot kiinnostavat, sillä me olemme oikeastaan myös itse siellä kadulla partioimassa. Ja siksi netti täyttyy mitä törkeämmästä vihanlietsonnasta, sillä omiaan halutaan kannustaa ja omia halutaan lietsoa silmät kiiluen vielä suurempiin väkivallan tekoihin. Ja tämä on perverssiä: me muut ihmiset olemme miltei yhtä syyllisiä. Me vain ulkoistamme oman aggressiomme ja muut tekevät likaisen työn.

Rautalankaa: se, että rasismin vastustamisen ja ihmisarvojen puolustamisen sulloo tuohon aatteiden ääripäänarratiiviin, on ääripäiden ja erityisesti rasismin oikeutusta sekä olemassaoloa vahvistava asia, sillä se vie kritiikin sivuraiteelle ja huomio ei kiinnity itse asiaan lainkaan, sillä rasismin vastustaminen ei ole yhdenkään poliittisen aatteen omaisuutta. Nyt rasismin vastustaminen halutaan rasistien toimesta nostaa aatteellisen dikotomian (vasen-oikea) tasolle ja tämä on yksinkertaisesti väärin. Syy toki on selkeä: luoda illuusio siitä, miten rasismin vastustajat ovat 'ääripää'.

Olla eri mieltä maahanmuutosta on vain keskustelua, ei ääripäiden kouristelua. Maahanmuutto on 'aihe', aatteet sekä perusarvojemme kieltäminen ovat 'ääripäitä'. Olla eri mieltä siitä, pitääkö meidän aloittaa rajatarkastukset tai pohdinta siitä, mistä maista me otamme pakolaisia, eivät ole mitään ääripäiden keskustelua, vaan ne ovat vain keskustelua. Hyvin yksinkertaista. Vasta siinä vaiheessa, kun keskustelun argumentit tukeutuvat rasismiin ja jonkun uskonnon demonisointiin tai 'oikeisto' haluaa 'vasemmiston' saattaa haudan lepoon, olemme ääripäiden ytimessä.

Kun Pekka Haavisto sanoo näin...:

-"Jos heillä ei ole perustetta jäädä, niin silloin nopeasti ulos, jos ei Suomeen sopeudu eikä täällä pysty olemaan. En minä tunne sellaista ihmistä kohtaan mitään sääliä, joka tuo turvattomuutta tullessaan ja anoo turvapaikkaa."-

...niin ymmärtää helposti maahanmuuttokriittisyyden tarpeettomuuden. Kun tuo puhe olisi jonkun toisen sanomana ksenofobista mölyä, niin nyt se ei sitä ole. Kun Pekka Haavistoa ei tällaisesta puheesta huolimatta sullota maahanmuuttokriittiseen lokeroon, niin huomaa vielä paremmin nykyisen, lokeroivan keskustelun vamman ja sen, miksi ääripäänarratiivia halutaan ylläpitää: me haluamme liian helpolla vain pohtia puhujan 'lokeroa' kuin sitä, mitä oikeasti sanotaan.

Kun Pekka Haaviston ei tarvitse myöskään höystää sanomaansa 'raiskauksilla' ja 'kulttuurien tuholla', näemme 'maahanmuuttokriitikoiden' narratiivin ytimen: he puhuvat ilmiöstä, mutta liittävät siihen negatiivisia latauksia ja itse kehittelemäänsä uhkaa, jolloinka itse asiakin muuttuu tyystin. 

Se, mikä tekee ajastamme huolestuttavan, on se Suomen yksi hallituspuolue omien edustajiensa toimesta legitimoi rasistisen mölyn, kyseenalaistaa ihmisarvot ja arkipäiväistää valkoisen miehen vallankumouksen kaipuun. Rasismi sekä vieraan pelko ovat jo suomalaisen politiikan uutta normaalia.

Eikä tässä ole mitään järkeä, vaan se on oikeasti jo hieman pelottavaa.

Keskustelu asioista on oleellista. Olisi absurdia puhua 'ääripäistä' siinä kohtaa, kun keskustellaan maanteiden rakentamisesta: joku on sitä mieltä, että tie pitää rakentaa metsän poikki ja joku sitä mieltä, että tietä ei tarvita lainkaan. Ovatko nyt siis kyseessä 'maantiekriitikot' ja 'holtittoman maantierakentamisen kannattajat' eli 'maantiesuvakit'? Kyse on ihan normaalista keskustelusta. Siinä kohdassa, kun 'maantiekriitikot' alkavat suunnittelemaan perseraiskauksia 'maantiesuvakeille', olemme siirtyneet ääripäiden ajatteluun - ja silloinkaan kyse ei enää ole ääripäistä alkuperäisen asian suhteen, vaan sen suhteen, että väkivalta on äärimmäisenä tekona ääripää meidän arvoillemme.

Kun 'Rajat Kiinni'- liike uhkaa kirkkohallitusta puukotuksilla, pommeilla ja tuhopoltoilla, jos 'kirkko ei myönnä olevansa samaa mieltä', olemme syvällä ääripään ytimessä. Tuossa ei ole enää mitään tekemistä maahanmuuttokritiikin saati suomalaisten arvojen kanssa, vaan tuo on arvojemme äärimmäistä halveksuntaa ja rikollista hulluutta.

Me liian helposti unohdamme keskustella itse asiasta ja sullomme ihmisiä lokeroihin, joihin olemme ulkoistaneet itsellemme kaikkein vieraimpien ajatusten koko kirjon. Siksi sitä lokeroa on myös helppo kutsua ääripääksi. Mutta meidän tulisi olla paljon nykyistä tarkempia sen suhteen, mitä oikeasti sanotaan ja unohtaa se lokero, mihin me olemme ihmisiä tunkeneet.

Kun me opimme puhumaan asioista, me emme tarvitse enää lokeroita. Ja tämä on minusta hyvin oleellista.

Maahanmuuttokriittisessä narratiivissa minäkin edustan jotain mystistä ääripäätä. Tämä määritelmä ei ole ikinä oikein avautunut minulle, sillä olen ääripäätä, vaikka minusta jokainen ulkomaalainen raiskaaja voitaisiin palauttaa kotimaahansa. Minusta optimaalinen määrä pakolaisia olisi nolla. Olen sanonut myös, miten tilastot osoittavat kiistatta sen, että meillä on ryhmiä, joiden kotoutumiseen liittyvää problematiikkaa tulisi avata. Olen hirvittävä ääripään edustaja myös, vaikka minusta jokaisen tänne tulevan ihmisen pitää kunnioittaa maamme lakeja, eikä voida sallia ihmisten erilaista kohtelua kulttuuriin, saati mihinkään muuhunkaan perustuen. Olen myös ääripäätä, vaikka minusta on järkevää ottaa rajatarkastukset käyttöön. Minä olen ääripäätä, vaikka en omaa yhtäkään äärimmäistä ajatusta. Olen vain eri mieltä rasistien kanssa.

Tämä ääripääkeskustelu on minusta hämmentävää. Minä, ääripää. Tavallinen suomalainen, tolkun mies. Olen ääripää, sillä uskon ihmisarvoihin.

Asioissa on eroja, joista pitää voida keskustella ja joista pitää löytää itse asia, mutta maahanmuuttokeskustelussa ääripäitä on vain yksi. Nimittäin ne, jotka toivovat ’suvakkihuorien’  tulevan raiskatuiksi. Ne, jotka haluavat valkoista Suomea ja ne, jotka haluavat määritellä ihmisen arvon hänen uskontonsa perusteella. Ne, jotka uhkaavat kirkkohallitusta pommeilla. Ne, jotka haluavat ensisijaisesti kiusata maahanmuuttajia tarvittaessa vaikka tuhoamalla Suomen liian hyvänä maana elää ja asua. Ne, jotka legitimoivat pahuuden.

Rasismi on aina äärimmäistä. Rasismi on ääripää. Rasismi on aina ihmisvihaa. Rasistit ovat ainoa ääripää. Ihmisen puolustaminen on taas meidän kaikkien puolustamista. Eikä se ole millään tavalla äärimmäistä, sillä se on vain oikein.

Nollatoleranssi rasismille. Ei vihaa ihmisen nimissä. Unohda lokero, muista asia.

MOT.