1. helmi, 2016

Minä olen tolkun ihminen

 

Rajoittamaton maahanmuutto on lopetettava!

Humanitaarinen apu pitää kohdentaa paikan päälle!

Maahanmuuton kriteereitä on tiukennettava, jotta vain oikeasti hädänalaiset saisivat apua!

Taloudellisessa tilanteessamme ei ole mahdollista ottaa vastaan nykyistä määrää turvapaikanhakijoita!

Elintason perässä tuleville turvapaikanhakijoille selkeä viesti, että ette ole tervetulleita!

Enemmän naisia ja lapsia!

Rikolliset ulkomaalaiset poistettava maasta!

Maassa maan tavalla!

Rajatarkastukset käyttöön!

Tässä ovat listattuna tyypillisimpiä maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvien ihmisten perusargumentteja liittyen maahanmuuttoon. Eikä näissä asioissa ole mitään kummallista, sillä uskoisin suurimman osan suomalaisista ajattelevan, itseni mukaan lukien, suunnilleen tuolla tavalla. Se, mikä on oleellista ymmärtää on, että eivät nämä argumentit ole mitään ’maahanmuuttokritiikkiä’. Nämä ovat ihan maalaisjärkeä. Nämä ovat ihan normaaleita keskustelun aiheita, joista saattaa olla nyanssieroja ihmisten kesken, mutta mitään ääripäitä jaolla ’kyllä-ei’, ei taida olla olemassakaan.

Maahanmuuttokritiikin perusongelma on se, että se uskottelee kaiken järkevän ajattelun olevan maahanmuuttokritiikkiä ja se syy on yksinkertainen: maahanmuuttokriitikot ovat luoneet itselleen valtaisan olkiukon, jota he vuodesta toiseen jaksavat piestä. He ovat uskotelleet olevan olemassa sellaista politiikkaa ja sellaista pyrkimystä, joka olisi täysin päinvastaista yo. esimerkkien kanssa.

Maahanmuuttokriitikot unohtavat jatkuvasti, että eivät nuo rajat ole edelleenkään auki, eivätkä ole ikinä olleetkaan, eikä kukaan ole sellaista vaatimassakaan, eikä tänne kuka tahansa voi vain päättää tulevansa asumaan. Edelleenkään. Se, että rajoillemme tulee turvapaikanhakijoita, ei ole meistä kiinni. Sille, mitä teemme niiden ihmisten kanssa, jotka sitä turvapaikkaa hakevat, on olemassa turvapaikkaprosessi, joka tutkii kunkin yksilön taustat ja joka tekee päätökset turvapaikan myöntämisestä tai epäämisestä.

Se, että Suomella oli esim. Irakin suhteen turvapaikanhakijuuden suhteen kriteeri, että pelkästään tietyltä alueelta saapuminen oli riittävä kriteeri turvapaikan saamiseksi, mutta muualla Euroopassa ei sellaista ollut, aiheutti luonnollisesti sen, että tänne saapui yhtäkkiä irakilaisia. Ja nyt niitä kriteereitä muutettiin samanlaisiksi kuin jo on muualla (eli henkilökohtainen vaino on ainoa riittävä syy turvapaikkaan). Ja tämä on esimerkki siitä, miksi on tärkeää Euroopan sisällä yhtenäiset kriteerit (vaikka jokainen maa saa toki itse myös määritellä halunsa mukaan niitä löysemmät kriteerit).

Humanitaarinen apu on edelleen tärkeä myös paikan päällä. Aivan, kuten tähänkin asti. Mutta ei sekään voi olla ainoa avun muoto, kuten ei ole ollut tähänkään mennessä.  Jos ihmistä vainotaan, on monen ainoa turva se, että pääsee oikeasti pois sieltä omasta maastaan, leireiltä, eri sotajoukkojen ikeestä.

Enkä edelleenkään ymmärrä, miksi pitää puhua ’elintason perässä tulevista ihmisistä’. Jokainen turvapaikanhakija hakee itselleen ympäristöä, jossa olisi hyvä elää ja yksi kriteeri on elintaso: mahdollisuus päästä töihin, mahdollisuus kouluttautua, mahdollisuus ostaa ja kuluttaa, mahdollisuus päästä lääkäriin ja terveydenhuoltoon, mahdollisuus pitää perheestään huolta ilman jatkuvaa huolta. Tätä on nimittäin elintaso, sillä juuri näiden syiden vuoksi ihminen lähtee liikkeelle: elintaso puuttuu sekä elämäntaso.  Se, että tulee elintason perässä ilman humanitaarisen suojelun tarvetta, taas selviää turvapaikkaprosessin aikana: siksi sellainen on luotu. Ja prosessi toimii: vain murto-osaa saa Suomesta turvapaikan ja siksi tuhannet turvapaikanhakijat ovat myös perumassa hakemuksiaan, heitä on palautettu satoja joko kotimaihinsa tai sitten Dublin- asetuksen mukaisiin ’ensimmäisiin’ maihin.

Ja tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaan, että tänne tulisi enemmän naisia ja lapsia, sillä naiset ja lapset ovat aina heikoimmassa asemassa, kun maailmalla on kriisi. Naisille ja lapsille voisi niin halutessaan myöntää esim. humanitaarisia viisumeita, jotta heidän ei tarvitsisi kulkea raskasta matkaa jalan ja jatkuvassa pelossa. Mutta en minä miestenkään hätää menisi aliarvioimaan: siihenkin on nimittäin syynsä, että miehet joutuvat lähtemään pakoon (heitä pakkorekrytoidaan sotajoukkoihin, miehet tapetaan aina ensin, mutta he lähtevät myös siksi, että miehen on helpompi selvitä yksin matkassa kuin vaikka koko perheen). Se, että perheenyhdistämisiä halutaan vaikeuttaa, on oikeasti karhunpalvelus sille, että pääsee pakoon, saa turvapaikan – ja sitten jää erilleen perheestään. Kotiudu siinä sitten, kun perhe on muualla (tämä on minusta pienen lapsen isänä aivan sietämätön ajatus, että esimerkiksi Suomi tekee perheenyhdistämisistä niin vaikeita). Jos turvapaikan saa Suomessa, pitäisi sen jälkeen olla oikeus saada perheensä tänne, jotta elämä alkaisi tuntumaan elämältä.

Eikä siinäkään liene hirveää erimielisyyttä, että pitäisikö vakavista rikoksista tuomitut palauttaa kotimaihinsa tuomionsa kärsittyään. En minä ainakaan kyyneltä vuodattaisi, jos väkivaltainen raiskaaja palautettaisiin kotimaahansa. Enkä usko kenenkään sitä vastustavan.

Eikä rajatarkastuksissakaan ole mitään ihmeellistä: ne voidaan ottaa käyttöön milloin tahansa. Ne vain eivät vaikuta turvapaikanhakijoiden määrään lainkaan, vaan se auttaa viranomaisia ohjaamaan turvapaikanhakijat oikeisiin paikkoihin maan sisällä. Jos joku tämän takia jää tulematta Suomeen, ei hän ilmeisesti alunperinkään ollut ’oikea’ turvapaikanhakija, sillä hän oli jo todennäköisesti rekisteröitynyt jossain maassa ja siksi olisi tullut välittömästi palautetuksi.

Ja ’maassa maan tavalla’ on ehkä turhin argumentti. Sillä se on ensinnäkin epämääräinen, mutta se myös ilmentää, miten maahanmuuttokriitikot uskovat olevan merkittävää pyrkimystä siihen, että jokainen maahantulija saisi oikeutetusti elää lähtömaansa kulttuurin sekä tapojen mukaisesti. Ei sellaista vaadetta ole olemassakaan. Se on urbaanilegenda, jolla ei ole todellisuudessa mitään pohjaa. Suomen maahanmuuttopolitiikka on integraatioon pyrkivää ja sen ajatus on, että ihminen saa elää tapojensa mukaan, mutta lait, ihmisarvot sekä yhteiskunnan prosessit ovat sellaisia, joiden mukaan pitää elää. Ei tänne olla ikinä oltu rakentamassa mitään rinnakkaisia valtioita valtion sisään, joissa on eri lait keskenään. Suomella on pitkä historia tästä tavasta antaa ihmisten elää omaa elämäänsä: eri uskontokunnat sekä etnisyydet elävät täällä nykyäänkin sujuvasti rinta rinnan, samoja lakeja noudattaen ja kunnioittaen. Ei tässä(kään) ole mitään ihmeellistä.

Kuten alussa sanoin, eivät suurin osa maahanmuuttokritiikin kulmakivistä edes ole mitään maahanmuutokritiikkiä, vaan maalaisjärkeä. Ei edes ole olemassa vastapuolta noille maahanmuuttokritiikin perusargumenteille, niin on kyseenalaista, onko maahanmuuttokritiikkiä edes olemassa, sillä periaatteessa me olemme kaikki maahanmuuttokriitikkoja – ja siksi koko termissä ei sinällään ole edes mitään järkeä. Itseäni toistaen: maahanmuuttokritiikki perustuu nykyisessä muodossaan kuvitteellisiin vasta-argumentteihin, joita ei ole (on vain korkeintaan nyanssieroja, kuten aina on). En minä mieltäisi itseäni ’maantiekriitikoksi’ vain siksi, että minulla on äärimmäinen mielipide toiseen verrattuna: toinen haluaa rakentaa tien läpi metsän ja minä haluan kiertää sen metsän. Ei tämän kummallisemmasta ole kyse.

Maahanmuuttokritiikin perusongelma onkin se, että se ei ole sisällöltään maalaisjärkeä. Maahanmuuttokritiikin ongelma on, että se kuvittelee puhuvansa kuin kuuluisa 'Tolkun Ihminen', mutta se suoltaa oikeasti tällaista: 

Nämä kuvat löytyvät kaikki 'Vihamukista', jossa tuo maahanmuuttokritiikin pimein kuona näkyy.Tuo pimein kuona on onneksi luonteeltaan sellaista, että sen tajuaa jokainen olevan puhdasta, ilkeää rasismia. Tuo kuona on sitä polttoainetta, josta kumpuavat polttopullot, sylkemiset maahanmuuttajien kasvoille ja kroonistuneet syytökset raiskauskulttuureista.

Noista puheista en usko erimielisyyksiä tulevan. Että onko kyseessä rasismi vai ei. Kyllä on. Puhdas viha ja inho vierasta kohtaan.

Silloin, kun maahanmuuttokriitikko tarinoi kulttuurien epäsopivuuksista, kuten Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen, Jussi Halla-aho, Laura Huhtasaari, Wille Rydman, Teuvo Hakkarainen, Pentti Oinonen ja moni muu rasismin arkipäiväistäjä, olemme matkalla sellaista Suomea, jossa etnisyys määrittää kohtalosi. Mitä muuta se on kuin rasismia?

Kun tarpeeksi on sullottu ISIS:in päänkatkontavideoita keskustelupalstoille ja kun jatkuvasti kauhistellaan Koraanin lauseita homojen kohtalosta ja siitä, miten ne tavat tulevat tänne, sillä 'Afganistanissakin tapahtuu noin! Nekin kivittää!', niin olemme todistamassa edelleen sitä ihan samaa rasismia. Kun jokin kulttuuri määritellään ihmisen mukana tulevaksi olemukselliseksi pahuudeksi, joka selittää ihmisen käytöksen, todistamme ihan vanhan koulukunnan rasismia. Ja tämä on se rasismin muoto, joka on niin arkipäiväistynyt, että sitä pidetään ihan validina kannanottona.

Eivät nuo edellä mainitutkaan ihmiset edusta sitä 'maalaisjärkeä' saati 'Tolkun Ihmistä'. He edustavat kabinetteihin siloteltua rasismia, jolla on kiiltävä ja retorisesti sievä kuori, mutta pohjalta löytyy tuo 'Vihamukista' tuttu vieraan pelko sekä rasismi.

Meillä on ongelma, hyvät ihmiset. Maahanmuuttokriitikot ovat pilanneet keskustelun. He uskottelevat olevansa Tolkun Ihmisiä, mutta ihan vaan rasisteja ovat. Todistetusti. Monta kertaa.

Maahanmuuttokriittisessä narratiivissa minäkin edustan jotain mystistä ääripäätä. Tämä määritelmä ei ole ikinä oikein avautunut minulle, sillä olen ääripäätä, vaikka minusta jokainen ulkomaalainen raiskaaja voitaisiin palauttaa kotimaahansa. Minusta optimaalinen määrä pakolaisia olisi nolla. Olen sanonut myös, miten tilastot osoittavat kiistatta sen, että meillä on ryhmiä, joiden kotoutumiseen liittyvää problematiikkaa tulisi avata. Olen hirvittävä ääripään edustaja myös, vaikka minusta jokaisen tänne tulevan ihmisen pitää kunnioittaa maamme lakeja, eikä voida sallia ihmisten erilaista kohtelua kulttuuriin, saati mihinkään muuhunkaan perustuen. Olen myös ääripäätä, vaikka minusta on järkevää ottaa rajatarkastukset käyttöön. Minä olen ääripäätä, vaikka en omaa yhtäkään äärimmäistä ajatusta. Olen vain eri mieltä rasistien kanssa.

Tämä ääripääkeskustelu on minusta hämmentävää. Minä, ääripää. Tavallinen suomalainen mies. Ääripää, sillä uskon ihmisarvoihin.

Hyvät ihmiset, minä teen teille nyt paljastuksen: minä olen ihan tavallinen, suomalainen mies. Minä tunnustan olevani Tolkun Ihminen. Minä tunnustan olevani sellainen tolkun ihminen, joka ei katso sivusta hiljaa ja salli pahuuden voittavan.

Sillä muistattehan:

-"Pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät eivät tee mitään.”-

Tolkun ihmiset ovat juuri niitä, jotka tekevät jotain, eivät ne, jotka ovat hiljaa. Ole sinäkin tolkun ihminen.

Jotta paha ei voittaisi.