10. tammi, 2016

Seksuaalinen häirintä uutena ilmiönä vuonna 2016 #lääppijät

 

Tiedättekö, kuka on Alexandru-Emanuel Stamatescu? Tai tunnistaako kukaan henkilöä nimeltä Gabriel Nicolae Mogosan?

Tuskin.

Minä en ainakaan noita nimiä muistanut, mutta heidän tekonsa kyllä. Ja heidän tekonsa oli raiskaus. Ruma, kuvottava, etova raiskaus, josta kummatkin saivat vuosien vankeusrangaistukset.

Heidän tekonsa on ajankohtainen juuri tänään. Se on ajankohtainen teon kuvauksen vuoksi:

-"Miehet raiskasivat kolmannen miehen kanssa 18-vuotiaan naisen Helsingin Kaisaniemen puistossa syyskuussa 2010.

Miehet tapasivat naisen Rautatientorin läheisellä kivetyksellä, jossa nainen oli istunut odottamassa ystäväänsä. Miehet olivat istuutuneet naisen molemmin puolin ja jutelleet naiselle. Nainen oli käskenyt miehiä poistumaan. Nainen lähti paikalta kävellen mennäkseen vastaan autolla saapuvaa ystäväänsä, mutta miehet lähtivät seuraamaan häntä. He lähentelivät ja yrittivät kosketella naista, vaikka tämä pyysi miehiä poistumaan.

Puistoalueelle tullessaan miehet ottivat naisesta kiinni, veivät hänet vajan taakse ja raiskasivat hänet. Teon jälkeen miehet juoksivat paikalta pois."-

Ajankohtaisuuden ymmärrätte siinä kohdassa, kun luemme uutisia tammikuussa 2016 turvapaikanhakijoiden väitetyistä-/tekemistä seksuaalirikoksista, Kölnin tapahtumista uuden vuoden juhlinnassa ja jolloin Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki pysyy STT:n haastattelussa kannassaan, miten Suomeen on saapunut uusi seksuaalirikosilmiö, jota hän kuvailee seuraavalla tavalla:

-"Sanotte, että Suomeen on tullut uusi ilmiö, jossa naisia esimerkiksi raiskataan puistoissa. Oletteko todella näin sanonut?

- En tiedä, miten se on siihen kirjoitettu, mutta joka tapauksessa ilmiö on olemassa. Meillä on ilmiö, jossa meillä on näitä ahdistelutapauksia. Jonkinlaisesta ilmiöstä puhutaan myös näissä vakavimmissa tapauksissa. Se on ihan uutta meillä. Se on se, minkä olen sanonut suomeksi ja englanniksi.

Mikä on uutta ja mistä se johtuu?

- Uutta on, että naisiin kohdistuu enemmän seksuaalista ahdistelua, johon liittyy seurantaa, eli kaverit lähtevät seuraamaan naisia, käyvät käsiksi ja suutelevat väkisin ja tekevät pahimmassa tapauksessa vakavia tekoja, mistä on tuomioitakin tullut.

Väitättekö, että näitä ei ole tapahtunut aikaisemmin ja tämä on uusi ilmiö?

- Se on uusi ilmiö, että ulkomaalaiset tekevät näitä. Kyllä se on täysin uusi ilmiö. Ei meillä ole tällaista ilmiötä aikaisemmin ollut.

Tosiaanko olette sitä mieltä, että ilmiö on uusi suomalaisessa seksuaalirikoshistoriassa, että naisia ahdistellaan puistoissa? 

- Puhun Helsingin puolesta ja kyllä. "-

Minä en ihan tarkkaan tiedä, miksi herra Koskimäki puhuu ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista 'ilmiönä', jota ei aikaisemmin ole ollut. Herrat raiskaajat Alexandru-Emanuel Stamatescu sekä Gabriel Nicolae Mogosan voisivat olla eri mieltä tästä asiasta.

Herra Koskimäki sanoo myös Daily Telegraphin artikkelissa, että Suomessa ei ole ollut puistoissa tai kaduilla pakottamisia seksuaalisiin tekoihin ennen kuin Suomeen saapui noin 32 000 turvapaikanhakijaa 2015. Ja veikkaan, että herrat raiskaajat Alexandru-Emanuel Stamatescu sekä Gabriel Nicolae Mogosan voisivat olla edelleen eri mieltä tästä asiasta.

Minä kysyn nyt sinulta, herra Koskimäki: oletteko järjissänne?

Sillä väite uudesta ilmiöstä on käsittämätön, eikä sitä tue oikeastaan yhtään mikään tosiasia. Edes omat tarinanne eivät tue väitettänne. Minä kerron nyt teille, herra Koskimäki muutaman asian. Faktan. Tosiasian. Eli sellaisen tiedon, jonka varaan teidänkin tulisi kommentointinne perustaa.

Herra Koskimäki: tiesittekö, että laki seksuaalisesta ahdistelusta tuli voimaan vuonna 2014? Sitä ennen ei koko ilmiötä juridisessa mielessä edes ollut olemassa. Se on siis melko tuore 'ilmiö', joka silti on aina ollut olemassa. Tiesitkö, herra Koskimäki, että vuosi kyseisen lain voimaantulon jälkeen rikosilmoituksia seksuaalisesta ahdistelusta oli tehty sellaiset 400:

-"Samalla seksuaalinen ahdistelu tuli erikseen rangaistavaksi. Sen tunnusmerkistönä on toiseen henkilöön kohdistuva koskettelu, joka on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistus seksuaalisesta ahdistelusta on jatkossa sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta."-

Herra Koskimäki: jos sinä sanot uuden ilmiön rantautuneen vasta nyt turvapaikanhakijoiden myötä Suomeen, sanot noiden satojen häirintätapausten olleen suomalaisten tekemiä, mutta ne eivät kiinnosta, sillä 'ilmiö' on nyt vasta tullut Suomeen ja vain ulkomaalaisten tekemänä. Osaatko yhtään arvioida, miltä moinen kuulostaa? Se kuulostaa melko pahalta, sanoisin.

Pohditaanpa lisäksi ihan oikeita faktoja (jälleen kerran): 

-"Poliisiammattikorkeakoulun HS:lle toimittamien tietojen mukaan poliisi kirjasi tämän vuoden tammi–marraskuussa 106 rikosilmoitusta törkeistä raiskauksista, mikä on puolet enemmän kuin koko viime vuonna.

Aiempina vuosina 2000-luvulla vuosittaiset ilmoitusmäärät törkeistä raiskauksista ovat vaihdelleet 12:n ja 93:n välillä.

Julkisuudessa on uutisoitu viime kuukausina lukuisista raiskaustapauksista näyttävästi, mutta todellisuudessa poliisin tietoon ei näytä tänä vuonna tulleen raiskausrikoksia ainakaan merkittävästi aiempaa enempää. 

Sen sijaan aikaisempaa suurempi osa seksuaalirikoksista luokitellaan lainmuutoksen myötä nyt raiskauksiksi ja törkeiksi raiskauksiksi."- 

Pieni uutinen raiskauksista Suomessa vuonna 2015. Mutta tämä on periaatteessa hyvinkin merkittävä uutinen, sillä se kertoo kolmesta asiasta:

  • Raiskausten määrät eivät ole dramaattisesti muuttuneet vuoden 2015 aikana.
  • Raiskauksiksi luetaan lainmuutoksen ansiosta tekoja, joita aiemmin EI luettu raiskauksiksi.
  • Törkeät raiskaukset näyttävät lisääntyneen, mutta tämäkin on pikemmin tekninen seikka kuin itse tekojen määrän muutokseen liittyvä seikka (kriteerien muutos).

Tässä hieman lukemia raiskausten kokonaismääristä:

Vuonna 2015 poliisin tietoon tulleet raiskaustapaukset tammi-marraskuu ajalta ovat 954 kpl. Kun vuotta oli siis kuukausi jäljellä, oltiin tilastoiduissa tapauksissa siis aivan viime vuosien tasolla.

Lisäksi ei kannata unohtaa, että Helsingin poliisin joulukuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottin, että julkisilla paikoilla Helsingissä tapahtui viime vuonna 14 raiskausta, kun vuonna 2014 niitä oli 9. Ja silti: julkinen seksuaalinen häirintä on uusi ilmiö?

Herra Koskimäki. Minä, tilastot sekä herrat Romaniasta Alexandru-Emanuel Stamatescu sekä Gabriel Nicolae Mogosan emme ymmärrä sinua. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä pidän näkemyksiänne uudesta ilmiöstä erikoisina. Nämä kaikki tiedot ovat julkista tietoa ja jo pelkästään julkisten tietojen varassa on helppo havaita, että teidän, herra Koskimäki, puheet ovat outoja. Jos olemme edelleen rehellisiä, niin sanoisin puheitanne disinformaatioksi, johon olemme tottuneet lähinnä MV:n, Scriptan sekä maahanmuuttokriittisen mölymystön tuottamana.

Herra Koskimäki. Myös tehtyjen uhritutkimusten mukaan seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat olleet vuosikausia arkipäivää suomalaisille naisille. Myös julkinen, kaduilla sekä puistoissa tapahtuva häirintä. Siitä vain ei ole niin paljon puhuttu, kun se häirintä ei ole ollut laitonta, vaan seksuaalinen häirintä on ollut business as usual, josta puhuminen on lähinnä leimattu feministin kostoksi.

Herra Koskimäki. Olet puhunut julkisesti myös faktana sitä, miten 'toiminta' Helsingissä uutenavuotena olisi ollut suunniteltua. Tämä siitä huolimatta, että mitään 'toimintaa' ei edes ollut ja Keskusrikospoliisikin on jo aiemmin kertonut, että mitään näyttöä mistään laajamittaisesta suunnitelmallisuudesta ei ole. Nyt puheenne luo ja ylläpitää mielikuvaa, että on ollut jotain suunniteltua (raiskaus)toimintaa ja naisten massahäirintää ja että ne suunnitelmat 'toiminnasta'  vaikuttavat vastaavilta kuin Kölnissä.

Fakta on silti se, että poliisille on tehty kolme rikosilmoitusta häirinnästä, jotka ovat tapahtuneet muualla kuin asematunnelissa, eikä edelleenkään mitään näyttöä suunnitelmallisuudesta ole vahvistettu.

Herra Koskimäki. Sinä puhuit ihan vakavissasi 'uudesta ilmiöstä' puhuit tiedotuksen perustuvan faktoihin sekä siihen, ettei liioitella mitään. Ja silti muutama rikosilmoitus on muuttunut muotoon 'ennennäkemätön, laaja ilmiö' ja lisäksi tiedotuksessa luotiin kuvaa, miten Kölnin tapahtumilla olisi yhteyttä Helsingin 'tapahtumiin', joita ei siis oikeastaan edes ollut, kuten ei ollut mitään yhteyttä Kölniinkään, mutta näiden ei annettu häiritä viestintää:

-"Apulaispoliisipäällikkö Koskimäki perustelee tiedottamista sillä, "ettei lähdetä liioittelemaan tätäkään [ahdistelu]ongelmaa, vaan kerrotaan ne faktat, joita meillä on." Itse tiedote maalasi kuitenkin kuvan, jossa Kölnin tapahtumat olivat uhanneet toistua Helsingissä. Koskimäen The Telegraphille antamassa haastattelussa fakta - 2 rikosilmoitusta, joista nolla itse asematunnelissa - on muuttunut muotoon "ennennäkemätön, laaja ilmiö". Mainintaa siitä tosiasiasta, että poliisin saamat keskeiset vihjeet olivatkin perättömiä, ei ole tässäkään jutussa.

Koskimäen mukaan poliisin tiedottamisen toinen tavoite on ollut "lisätä tilannetietoisuutta ketään leimaamatta". Nämä tavoitteet eivät ole toteutuneet, mutta epätietoisuus ja spekulaatiot ovat velloneet kiihtyvään tahtiin poliisin oman tiedottamisen ja apulaispoliisipäällikkö Koskimäen asiaa paisuttelevien lausuntojen perusteella. Puolustusministeri Niinistö, Helsingin poliisiin vedoten, vertasi pääkaupungin asematunnelia uudenvuodenaattona jo egyptiläisen Tahririn aukion levottomuuksiin.

Koskimäki on tarkempia tietoja kysyttäessä  kyennyt vetoamaan lähinnä toisen käden tietoihin ja huhupuheisiin, vaikka hänen mukaansa tiedottamisen pohjalla ovat faktat. On kyseenalaista, että Koskimäki antaa ymmärtää taustalla olevan faktapohjaisen tiedon, mutta kysyttäessä tarjolla onkin kuulopuheita ja disinformaatiota.

Helsingin poliisi ja apulaispoliisipäällikkönsä, joka ei halua paisutella eikä leimata, on tosiasiallisesti saanut aikaan tilanteen, jossa kaksi rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta uudenvuodenaattona maamme pääkaupungin kansoitetuilla kaduilla on paisunut "ennennäkemättömäksi ja laajaksi ilmiöksi", josta uutisoidaan kansainvälistä mediaa myöten. Poliisilla on nyt ryhdistäytymisen paikka, jotta sen toiminta ei leimaa myös sen omaa toimintaa tarkoitushakuisiksi ja epäluotettavaksi."-

Herra Koskimäki. Minusta teillä on nyt skarppaamisen paikka. Te puhutte, miten vain tosiasiat ovat oleellisia, mutta silti sanotte näin:

-"Sanotte Telegraphin haastattelussa, että seksuaalinen häirintä oli uudenvuoden yönä laajalle levinnyttä (widespread sexual harassment), vaikka yön aikana poliisille ilmoitettiin kolmesta ahdistelutapauksesta. Miten perustelette tätä väitettä?

– Järjestysmiehille on kerrottu jälkikäteen, että Senaatintorilla oli myös kymmeniä nuoria, jotka ahdistelivat nuoria naisia. Ne eivät tulleet tapahtuman järjestäjän, poliisin tai järjestyksenvalvojien tietoon. Ne tulivat tietoon jälkeenpäin. Meillä ei ole tietoa, mitä siellä on oikeasti tapahtunut, mutta toivottavasti asioista raportoitaisiin heti poliisille. Se on olennainen viesti, että tieto tulee heti meille, koska silloin voimme reagoida."-

Teillä ei siis ole mitään tietoa ja myönnätte sen itsekin. Tarinaanne ei edes tue Senaatintorin tapahtuman turvallisuudesta vastannut taho, vaikka te heihin viittaatte. Teillä on käytössä hevosmiesten tietotoimisto, herra Koskimäki. Ja minusta tämä on melko hurjaa ja vastuutonta näinä aikoina, jolloin ulkomaalaisiin kohdistuu valtaisa määrä syytöksiä heidän raiskauskulttuureistaan ja heidän etnisestä ominaisuudestaan, joka pakottaa tunkemaan penistään naisten ruumiinaukkoihin. Te, herra Koskimäki, vahvistatte tuota MV:n suosimaa tarinaa maahanmuuttajista.

Minä en pidä nykyisestä maahanmuuttokeskustelusta lainkaan. En yhtään. Minä inhoan raiskausdemagogiaa ja tilastollista rotuoppia, joka lähinnä aiheuttaa typeryydessään hyperventilointia.

Kun keskustelu keskittyy maahanmuuton- sekä etnisyyksien vikojen etsimiseen, se erityisesti raiskausten kohdalla unohtaa sen, mikä on oleellista (kuten olen lukemattomat kerrat jo sanonut, mutta sanotaan sitten taas): sellaista merkittävää kulttuuria ei ole olemassakaan, jossa raiskaus on hyväksyttyä. Raiskaus on kiellettyä myös muslimeille. Raiskaus on kiellettyä myös kristinuskon mukaan. Raiskaus ei ole kulttuurin ominaisuus. Raiskaus ei ole etninen piirre. Raiskaus on yksilön typeryyttä ja yksilöä tulee rangaista yksilön teoista. 

Raiskaus on miehisen machokulttuurin jäänne. Miehinen, patriarkaalinen kulttuuri normalisoi raiskautta. Patriarkaalinen kulttuuri sanoo raiskatulle, että 'kommunikoisit selkeämmin, ei mies oikein ymmärrä yhdestä kiellosta', 'miksi sinulla oli minihame?' ja 'kuka käski menemään sinne raiskauspuistoon?'.

Patriarkaalinen kulttuuri sanoo, että miehen pitää taistella ja puolustaa omaansa (naista) 'maahantunkeutujilta' (sillä nainen on hellä ja kiltti, mies on vahva ja siksi miehellä on velvollisuus). Tämän vuoksi itsenäinen nainen, joka ei kaipaa puolustamistaan, muuttuu suvakkihuoraksi, joka pitäisi raiskata, jotta suvakki ymmärtäisi.

Tämä on oleellista: puheena sana 'maahantunkeutuja' on sotaretoriikkaa ja suomalaisuuden puolustaminen on sotaa. Ja jos et ole samalla puolella, olet vihollisen heimoa, jota voidaan lyyrisesti hieman raiskatakin. Siksi tässä kulttuurissa 'maahantunkeutujan' raiskaus on pahempi kuin kotimainen raiskaus: 'maahantunkeutuja' tuli reviirille ja tuhosi MINUN (miehen) omaisuutta.

Patriarkaalinen kulttuuri sanoo naisen olevan ennen kaikkea miehen omaisuutta ja patriarkaalinen kulttuuri sanoo naiselle näin: 

Ja tämä on yhteistä kaikkialla maailmassa. Ihan oikeasti: kaikkialla. Myös meillä Suomessa. Mekin ylläpidämme tätä kulttuuria.

Raiskaajat ovat ihmisiä. Ja pääosin miehiä. Ja ihmiset nyt vaan tekevät saatanan tyhmiä juttuja. Myös turvapaikanhakijat. Sillä hekin ovat ihmisiä. Hekin ovat miehiä. Mutta oikeuksia saa ja pitää rajoittaa, ihan kuten rikollisille aina käykin. Vankilaan. Ja sitten oleskeluluvattomat takaisin kotimaahansa.

Minusta meidän on hyväksyttävä yksi asia: myös meillä Suomessa asuu ihmisiä, jotka ajattelevat naisten olevan omaisuutta, himojen kohde, vain passiivisia tottelijoita, jotain, jonka puolesta tehdään, puhutaan ja tunnetaan. Ja ihan suomalaisia. Mutta myös ulkomaalaisia. Myös turvapaikanhakijoita. Kaikenlaisia. Ihmisiä. Vain tällä tavalla me pääsemme avoimemmin purkamaan raiskauksen dynamiikkaa.

Tällöin me oikeasti voisimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja toimia raiskausten sekä seksuaalisen häirinnän vähentämisen puolesta. Siksi pidän hyvänä asiana sitä, että seksuaalinen väkivalta on noussut keskustelun keskiöön. Jotta me voimme puhua raiskauksista, meidän on lopetettava kaksoisstandardit ja puhuttava samalla tasolla niin suomalaisesta kuin ulkomaalaisestakin raiskauksesta: turvapaikanhakijoiden rikoksia ei pidä, eikä saa vähätellä, vaan niitä tulee nimenomaan käsitellä samoin kuin suomalaistenkin rikoksia. Tämä on hyvin oleellista.

Tällä tavalla paljastuvat ja avautuvat kyllä ne mekanismit, jotka johtavat naista alistavaan toimintaan. Ihminen on ihminen. Siksi lähtökohtana tulee olla ihminen, ei etnisyys. 

Silti nykykeskustelun absurdin ytimeen pääsemme tässä kohtaa sillä, että puhumalla tänään, vuonna 2016, tuolla tavalla tasapuolisesti ja avoimesti, saadun palautteen mukaan syyllistetään suomalaisia ja siksi isänmaallinen, valkoinen hetero loukkaantuu heti (sillä emme ME ole kuin NUO), eikä oleellista enää olekaan raiskaus, vaan itkua tihrustavan isänmaallisen valkoinen heteron tunteet , jotka pitää nostaa jalustalle ja kauhistella hänen loukattuja tunteitaan. Valutan krokotiilin kyyneleen tässä kohtaa.

Ja kun suomalainen nainen tunnustaa tulleensa kähmityksi, häirityksi, raiskatuksi, tehdään siitä pilkkaa ja loukkaannutaan miehisenä kollektiivina, jos edes kehdataan mainita raiskaajaksi suomalaisen mies. Jos tekijä on ulkomaalainen, on se puolestaan kansainvälinen uutinen.

Minun aivoni nyrjähtelevät tämän logiikan ikeessä.

Tuossa on logiikkaa vain yhdellä tavalla: oletetaan, että 'Niiden Muiden' teot ovat jo lähtökohtaisesti pahempia, jolloinka samalle skaalalle nostaminen olisi maahanmuuttajien rikosten vähättelyä. Ja tässä ei luonnollisesti ole mitään järkeä.

Herra Koskimäki. Siihen on syynsä, miksi sillä on merkitystä, mitä tarinaa haluaa viestiä. Siihen on syynsä, miksi poliisin tiedottaminen naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä tulisi olla tarkkaa ja todenmukaista. 

Sillä ilman tarkkaa ja todenmukaista tietoa hysteria leviää. Ja huomaatko, herra Koskimäki, se hysteria lähti jo liikkeelle. Pysäytä se. Kiitos.

 

........................................................................................................................................

NOTE! Totuus on tosiaankin jossain muualla kuin herra Koskimäen puheissa.

Valhe. Hevosmiesten tietotoimisto. Disinformaatio. Hysteria. Outo on agenda Helsingin Poliisilla, sillä sille ei tosiasiat kelpaa.

Eli tiedoksenne, herra Koskimäki: