1. joulu, 2015

20 raiskausta joka viikko ja te olitte ihan hiljaa

 

Seksuaalisen väkivallan kohteeksi viimeisen vuoden aikana joutui Suomessa tutkimusten mukaan 3% (vuonna 2014). Siinä on 100% liikaa.

Uhritutkimusten mukaan määrä on paljon suurempi. Kaikki eivät raiskauksesta kehtaa edes kertoa, sillä se koetaan noloksi. Suomessa myös elää vähättelyn sekä raiskattua syyllistävä kulttuuri. ’Mitäs flirttailit?’. ’No, miksi kuljit sitä reittiä kotiin?’. ’Oma moka, sillä minihame’. Ja tämä uhria syyllistävä asenne on 100%:n tuomittavaa.

30% suomalaista naista on lisäksi joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi nykyisen tai entisen kumppanin käsissä. 30%. Se on hirvittävä luku. Siinä on 100% liikaa.

Meidän kulttuurissamme ei riitä, että raiskattu sanoo EI. Meidän kulttuurissamme pitää mukana olla myös väkivaltaa, jotta kyse on raiskauksesta. Meidän kulttuurissamme raiskaus määrittyy siis sen mukaan, millä tavalla raiskaaja raiskaa, ei sillä perusteella, sanoiko raiskattu EI. Ja minkä viestin tämä oikeuslaitoksemme suhtautuminen seksuaalirikoksiin antaa? Minkä signaalin antaa Suomen laki, joka määrittelee raiskauksen väkivallan määrän pohjalta, vaan ei suostumuksen puutteen pohjalta?

Aivan: se tekee raiskatusta vastuullisen. Raiskatun pitäisi vielä teon yhteydessäkin sanoa EI.

Suomessa elää raiskauskulttuuri. Suomessa on naista huonosti kohteleva raiskaajia ymmärtävä kulttuuri. Eikä tällä ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden saati maahanmuuttajien kanssa. Suomessa tiedottoman tai puolustuskyvyttömän raiskauskin on ollut rikos vasta vuodesta 2011 lähtien, joten pitäisikö raiskatun toimia samoin kuin kohdatessaan karhun? Olla paikallaan, leikkiä tiedotonta? Sillä tiedottomana suomalaisessa raiskauskulttuurissa saa oikeutta. Toki tällöin lieventäväksi asiaksi muodostuu väkivallan puute. ’Ei se ilman väkivaltaa sillee nöyryyttävää ollut, ehkä se sittenkin vähän tykkäsi’. No, sanopa tuo uhrille, silmiin katsoen, sanomaasi tarkoittaen.

Maahanmuuttajat, pakolaiset, turvapaikanhakijat, muslimit, virolaiset, hindut, latinot – ihan mitkä tahansa etnisten ryhmien edustajat - jotka tekevät Suomessa seksuaalirikoksia, ei pitäisi saada erityiskohtelua. Eikä tätä ole kukaan vaatimassakaan. Mutta etnisyyden ei tulisi myöskään olla kohtelua ja rangaistusta koventamisen peruste.

Se, että raiskauksiin tartutaan suurella sydämellä, on erittäin hyvä asia. Ongelma on siinä, kun raiskauksiin suhtautuminen etnistyy. Ongelma on siinä, että etnisen ’toisen’ raiskaus on pahempi kuin suomalaisen tekemä raiskaus.

Jokaiseen raiskaukseen ja seksuaalirikokseen pitäisi tarttua aivan samalla vimmalla. Tekijän etnisyydestä riippumatta raiskaajan kasvot ovat samanlaiset: ne ovat raiskaajan kasvot. Ne kasvot eivät ole tummat, valkoiset, keltaiset, karvaiset, muslimin, hindun, kristityn tai syrjäytyneen reppanan kasvot. Ja näin on asian laita ympäri koko maailman.

On ymmärrettävä, että raiskattu ei ajattele olevan onnenpotkun, että sai olla suomalaisen tekijän uhri.

Silti Suomi tuntuu sekoavan, kun maahanmuuttaja raiskaa. Kyllä: sekoavan.

Minusta on ymmärrettävää, että meiltä apua hakeneen ihmisen tekemänä raiskaus tuntuu karmivalta. Sillä sitähän se onkin: karmivaa. Mutta tässä asenteessa asuu myös alentuvuuden siemen: me odotamme nöyryyttä, virheettömyyttä sekä täydellistä kuuliaisuutta, sillä pidämme ihmistä kiitollisuudenvelassa meitä kohtaan ja heidän tulee olla nöyriä, meille alamaisia.

Mutta ihmisiä hekin ovat. Aivan, kuten mekin. Ja siksi heidän tekonsa tulisi nähdä samalla skaalalla meidän suomalaisten tekojen kanssa.

Suomalainen raiskaus nyt vaan on rasistien mielestä sitä parempaa raiskaamista, sillä sen taustalla ei ole kulttuuri, etnisyys saati ihonväri. Siksi suomalaisen raiskaamiseen riittää vain kovemmat rangaistukset, ei kulttuurin korjausliike (sillä suomalainen raiskaus on aina yksilön ongelma, ei raiskauskulttuurillinen ongelma).

Lainlaatijat, poliitikot, syiden pohdinta, raiskauskulttuurimme. Niiden kohdalla: syvä hiljaisuus.

Ja raiskauksia on ollut aina. On ymmärrettävä myös, miten poliisin tietoon tulleen eli tilastoidun (raiskaus)rikollisuuden kasvu heijastaa pitkälti muita tekijöitä kuin pelkästään väestön kokemaa seksuaalista väkivaltaa. Tärkeitä tekijöitä lienevät ainakin ilmoitusalttius sekä poliisin tutkintatoiminnan tehostuminen. (OPTULA)

Maahanmuuttokriittinen raiskausdemagogia on oikeasti raiskauskulttuuria ylläpitävää miehisen voiman uhossaan sekä raiskaustoiveineen. Se, että ei halua hyväksyä raiskauksen dynamiikan olevan tismalleen saman niin suomalaisen kuin ulkomaalaisen raiskauksen taustalla paljastaa yhden oleellisen asian: rinnastusta suomalaiseen raiskaukseen ei haluta tehdä, sillä suomalaista raiskausta ei nähdä niin pahana asiana, eikä haluta meitä suomalaisia pitää samanlaisina ihmisinä kuin noita inhottavia ’maahantunkeutujia’. Vain ulkomaalaisen raiskaus on pahaa ja siksi sitä jopa toivotaan. Myös vaimolleni.

Ja te suu vaahdossa maahanmuuttajien raiskauksista pöyristyneet olette raiskauksia vastaan?

Viha maahanmuuttajia kohtaan yksittäisen teon motivoimana ei ole raiskauksen uhrin kunnioittamista. Viha maahanmuuttajia kohtaan on raiskausten uhrien halveksuntaa, sillä teko on vihan keppihevonen. Viha on tilan viemistä niiltä uhreilta ja omien tunnereaktioiden jalustalle nostamista.

Muistakaa: 20 raiskausta viikossa. 20. Se tarkoittaisi 20 kriisikokousta viikossa. Mutta niitä ei ole, sillä nuo raiskaukset hiljaa hyväksytään kuin kulttuuriimme kuuluviksi. Niitä kriisikokouksia ei ole, sillä nuo raiskaukset ymmärretään. Meidän kulttuurimme sanoo edelleen liian helposti, että ’oma vika’. Aivan, kuten niissä kritisoiduissakin yhteiskunnissakin.

Siksi meidän tulee ymmärtää, miksi mies raiskaa. Meidän ei tule vain kysyä, miksi muslimi raiskaa. Me olemme samaa puuta.

Itseäni toistaen: se, että sinua kiinnostaa raiskaus vain ulkomaalaisen tekemänä, ei auta ketään. Ei uhria. Ei tulevia uhreja. Se auttaa vain sinua.

20 raiskausta viikossa ja te olitte ihan hiljaa. Kunnes turvapaikanhakijat saapuivat.