10. loka, 2015

Juha Sipilä, Odinin Sotilaat ja maahanmuuttokritiikin avattu sielu

 

-”Sipilä kehottaa jatkamaan asiallista keskustelua aiheesta. Informaatiota tarvitaan, jotta ihmisten ennakkoluulot ja pelot turvapaikanhakijoita kohtaan laantuisivat. Kun ymmärrys asiasta lisääntyy, pelot hälvenevät.

- Asiallista keskustelua aiheesta pitää jatkaa ja näitä ihmisten pelkoja pitää keskusteluissa käsitellä. Tämä on ihan väärä tapa käsitellä pelkoa, että se puhkeaa väkivallanteoksi, Sipilä kertoi.”-

Minusta tuntuu, että keskusteltu on. Ja keskustellaan edelleen. Ja paljon. Ja ennen kaikkea: ohi itse aiheesta ja nyt myös jo väkivallalla.

Kun suomalainen ’maahanmuuttokriitikko’ on jo siirtynyt vaiheeseen, jossa keskustellaan polttopulloin, niin minulla on kysymys sinulle,  Juha Sipilä: oletko edelleen sitä mieltä, että riittää, kun toteat tuomitsevasi, mutta samalla lievennät tuomitsevuutta sanomalla, että ’pitäisi sillee keskustella asioista’?

Se, että sinä ole pääministeri, niin sillä on merkitystä, mitä sinä sanot. Ja minkälaisia toimenpiteitä olet tukemassa, sillä se antaa viestin meille kaikille suomalaisille. Kuten se, että Suomen hallitus keskittyy toimenpiteissään siihen, miten maahanmuuttajien elämä saataisiin hankalammaksi, ei rasismin vähentämiseksi.

Ja minä pidin, Juha Sipilä, sinun viestistäsi, kun lupasit asunnon turvapaikanhakijoiden käyttöön. Minusta siinä oli positiivinen, humaani viesti, joka innoittaa meitä kaikkia ihmisiä, jotka omaa aikaamme käytämme turvapaikanhakijoiden auttamiseen. Toisen ihmisen auttaminen on aina oikein, sanoo ihmisarvokriittinen ’vetovoimatekijöistä’ sitten mitä tahansa (eivät ne ihmiset oikeasti tänne hakeudu sosiaaliturvan takia, uskokaa jo). Ihmiskunta on kuitenkin osoittanut sen vahvuuksiksi inhimillisyyden sekä toisten auttamisen.  Selän kääntäminen apua tarvitsevalle rapauttaisi vain meidän oman moraalimme, sillä huono kohtelu toista kohtaan, kovettaa sydämet myös meitä suomalaisia kohtaan.

Mutta minusta polttopulloin käytävä dialogi on jo sellaista, että siihen pitäisi puuttua konkretialla. Ei vain sanomalla, että ’pitää keskustella’, sillä kaiken sen keskustelun jälkeen, jota maahanmuutosta on käyty, ei pitäisi enää olla epäselvää, että keskusteltu on. Sillä mistä muusta aiheesta on niin paljon keskusteltu kuin maahanmuutosta? Mikä muu aihe nostattaa valtaisan, järjettömään kakofoniaan yltävän äänen, jossa järki on unohtunut aikoja sitten ja polun päässä on näkyvissä vain tunnepitoinen lopullinen kouristus, joka nyt näkyy jo polttopullodialogina, Ku Klux Klan- performansseineen ja turvapaikanhakijoiden päälle sylkemisineen?

Minusta on hienoa, että suomalainen, keskivertohetero näyttää tunteensa ja puhuu tunteikkaasti, mutta nyt se tunne on pelko ja syyttömiin ihmisiin kohdistettuna se tunne muuttuu vihaksi. Ja tuolle tunnepitoiselle toiminnalle ei tulisi antaa tilaa sanomalla, että ’pitää muistaa keskustella’, sillä tuo puhe antaa oikeutuksen tuolle pelolle, nostaa muukalaisen pelon jotenkin oleelliseksi asiaksi ja tuo puhe vie energian siltä tosiasialta, että puhuttu on. Ja paljon. Suorastaan järkyttävän paljon. Ja silti suomalainen, keskivertohetero ’maahanmuuttokriitikko’ vaatii, että keskustelun keskiössä on oltava heidän pelkonsa kulttuurimme katoamisesta, valtaisasta rikollisuuden aallosta ja kaikesta pahasta mitä vain voidaan keksiä (ja paino todellakin sanassa ’keksiä’).

Minä en usko, että suomalaisten mielipide on muuttunut kielteisemmäksi ulkomaalaisiin nähden sinällään. Mutta ’maahanmuuttokriittisyydestä’, joka näyttää typistyvän pelkäksi rasismiksi sekä vihapuheeksi, on tullut perussuomalaisen populismin aikakautena salonkikelpoista ja hyväksyttävää. Ja sellaisia sosiaalisen närkästyksen pidäkkeitä, joita aikaisemmin suomalaisessa yhteiskunnassa oli, ei enää ole niin paljon olemassa. Tämä juontaa juurensa siitä, että vihapuhe sekä rasismi ovat nakertaneet yhteiskuntamme koheesiota ja murentaneet sen sosiaalista pääomaa. Ja tämä on minusta huolestuttava kehityskulku.

Emme silti saa unohtaa, että kaikesta tästä ’maahanmuuttokriitikoiden’ tarjoamasta vihasta huolimatta positiivista on silti valtaisan enemmistön vastareaktio. Se, joka haluaa toivottaa hädänalaiset ihmiset tervetulleiksi ja sanoutuvat irti väkivallasta ja vihapuheesta. Mutta silti meillä ovat joukossamme nuo yhteiskunnan moraalista segregoituneet ’maahanmuuttokriitikot’, jotka yrittävät kynsin hampain saada pilattua yhteiskuntamme vihalla sekä visvalla.

Mutta hyvä Juha Sipilä: jos sinä et vaadi toimenpiteitä ja vaadi rasistisen vihapuheen puoluetta lopettamaan agitaatiotaan ja varmista, että rasismi saadaan sullottua marginaaliin, sillä sitä ei hyväksytä, dialogi muuttuu entistä fyysisemmäksi ja sen dialogin jäljet eivät näy ymmärryksen lisääntymisenä, vaan mustelmina.

Hyvä Juha Sipilä: kun ’maahanmuuttokriitikon dialogi on jo muuttunut polttopullojen avulla käytäväksi, Odinin Sotilaiden katupartioinniksi, adoptoitujen lasten kiusaamiseksi, lisää polttopulloja, taantumiseksi Lieksassa, ilkivallaksi hoivasairaalassa, mielikuvituspahoinpitelyiksi, rasistisiksi mielenosoituksiksi,  turvapaikanhakijoita auttavien ihmisten kiusaamiseksi, valheelliseksi ’suvakin kääntymykseksi’, ISIS- väitteiksi, valeteloituksiksi,  lapsen kasvattamisesta pakolaisten lyömiseen, mopopoikien sekoiluksi, raiskaajamutakuonovalheiksi,  lasten junasta tönäisyiksi, kunnanvaltuutettujen uhkailuksi,  Sebastian Tynkkysen urpoiluksi, koirien kimppuun usuttamiseksi, kirkkopäiville tunkeutumiseksi, väitteiksi hirvittävästä yli miljoonaan ihmiseen menevästä vyörystä, niin eikö ole aika jo ymmärtää, dialogi on jo melko pitkällä ja seuraavaksi ’maahanmuuttokriittinen’ dialogi jalkautuukin lopullisesti kadulle ja keskustelun muodoksi muotoutuu väkivalta?

Hyvä Juha Sipilä: mitä muuta sinä kaipaat tältä dialogilta? Kylmenneitä ruumiita? Lisää Odinin Sotilaita?

Minun on vaikea ymmärtää erityisesti yhtä asiaa: jos maahanmuutto todistetusti on niin hirvittävä ongelma, niin miksi siitä ei sitten löydy juurikaan käytettävää materiaalia? Kuten en ole edelleenkään löytänyt esimerkkejä ’punavihreän kuplan’ vihapuheesta. Miksi sitä materiaalia täytyy siis keksiä? Ongelmatonta maahanmuuttoa ei ole olemassakaan, sillä ihmisiä ne maahanmuuttajatkin ovat: hekin tekevät virheitä.

Mutta jostain itselleni tuntemattomasta syystä nämä ’maahanmuuttokriitikot’ sekä muut Odinin Sotilaat kieltäytyvät uskomasta, että vastaanottokeskukset eivät ole kansallinen uhka, eikä maahanmuuttajien rikollisuus ole tuhoamassa suomalaista yhteiskuntaa. Haasteita on aina, kun ihmisiä liikkuu, kuten täällä kirjoitin, mutta kaikki se pelko ja hysteria, jota me nyt havainnoimme, on kotikutoista ja lähtenyt liikkeelle pelokkaiden Odinin Sotilaiden ja muiden ’maahanmuuttokriitikoiden’ sinivalkoisesta uhriutumisesta.

Nämä ’maahanmuuttokriitikot’ ovat yhtä hyväuskoisia, kun ovat vaikka ne lukumäärältään tuntemattomat irakilaiset, jotka netistä lukivat, miten Suomessa heitä odottaa Shangri-La. ’Maahanmuuttokriitikko’ puolestaan lukee tarinansa MV:sta ja uskoo kaiken  ja tämän vuoksi on täysin ymmärrettävää, että juuri ’maahanmuuttokriitikot’ ovat kertoneet meille, miten meille tulee elintasosurffareita, jotka ovat uskoneet netissä kirjoitetut tarinat varmasta työpaikasta ja turvapaikasta. He ovat kummatkin huijattuja: niin maahanmuuttokriitikko kuin ne jotkut huijatuksi tulleet irakilaisetkin. Ja tämä on omalla tavallaan surullista.

Nämä huijatuksi tulleet irakilaiset sekä ’maahanmuuttokriitikot’ ovat kummatkin tämän päivän ilmiöiden uhreja, joista tarkoituksellinen disinformaation luonti on yksi oleellisimmista. He kummatkin ovat lopettaneet uskovansa todelliseen tietoon, sillä heillä kummallakin on pelko, joka ajaa uskomaan mitä tahansa satua, joka tukee omaa tunnetta. Huijattu irakilainen halusi uskoa parempaan tulevaisuuteen Suomessa ja ’maahanmuuttokriitikko’ halusi ja haluaa edelleen uskoa maahanmuuton saatanallisuuteen, jotenka he kummatkin tulkitsevat todellisuutta oman vinoutuneen näkökulman läpi.  Ja voitte kuvitella, kumman huijatun puolella ovat minun sympatiani.

Pelon logiikka Odinin Sotureilla sekä muilla ’maahanmuuttokriitikoilla on yksinkertainen: he pyrkivät luomaan kuvaa siitä, miten juuri heidän identiteettinsä, arvonsa ja jopa olemassaolonsa on uhattuna ja tämän identiteetin keinotekoisesti uhatuksi saattaminen on pelon lietsonnalla tehtävissä. Pelon lietsonta onnistuu sujuvasti nostamalla keskustelun keskiöön ’isäm maallisen’ identiteetin oleellisimpia tunnepitoisia, tarkalle rajanvedolle mahdottomia, Eurabian ikeessä uhanalaisiksi muodotustuvia elementtejä: ajatuksia yhtenäisestä kulttuurista, lintukodosta, isänmaan rakkaudesta, talvisodan hengestä, koti/uskonto/isänmaa- kolmiosta sekä ulkoiseen uhkaan perustuvasta sodan uusintamisesta. Ja näitä kaikkia uhkaa kasvoton maahanmuuton vyöry ja on reagoitava, on taisteltava! ’Me ollaan sankareita kaikki’, kuuluu kaiuttimista ja Odinin Soturi pelkää taas hieman vähemmän. Kunnes tulee taas seuraava taistelu. Ja seuraava. Ja seuraava.

Pelko on vahva ase. Sillä ihminen haluaa suojautua pelolta. Ja tässä on Odinin Sotilaiden sekä ’maahanmuuttokritiikin’ koko kuva: he haluavat luoda sitä pelkoa, jolta he itse sitten sanovat kärsinyttä Kansaamme suojelevan. Se, joka luo parasta pelkoa, saa eniten valtaa. Ja tässä, hyvät ihmiset, on koko ’maahanmuuttokritiikin’ tunnepitoinen dynamiikka.

Mutta olkaa huoleti, ihmiset: kyllä ne ihmiset sopeutuvat ja kyllä he kotiutuvat. He haluavat ihan samoja asioita kuin mekin, tavalliset suomalaiset: normaalia elämää.

-”Tärkeitä ovat koulu, osallistuminen, kaupunkisuunnittelu ja myös symbolit. Tiedän, että monet eurooppalaiset pitävät hieman huvittavana tähtilipun palvontaa ja lippuvalaa,  jonka jokainen amerikkalainen koululainen osaa. Mutta se otettiin käyttöön vasta vuonna 1910, valtavan muuttoliikkeen aikaan. Tarkoitus oli kertoa tulijoille, että jakaessanne demokratian ja vapauden ihanteet olette yhtä hyviä amerikkalaisia kuin vaikkapa me Putnamit, joiden suku on elänyt täällä 1640-luvulta lähtien.

Putnamin tiivis vierailu teki kuulijoille tutuksi, paitsi sosiaalisen pääoman käsitteen, myös  maahanmuuttoa koskevan viestin.

– Ihmisen perimä ei määrittele osallisuutta kansalliseen yhteisöön. Olen keskustellut täällä monien suomalaisten kanssa ja olen optimistinen Suomen tulevaisuuden suhteen. Silti suomalaisten ei pidä olettaa, että maahanmuuton ongelmat ratkeavat itsestään. Niin ei käy, vaan tarvitaan yritystä.”-(Robert D. Putnam)

Tässä lainauksessa on tärkeä viesti: meidänkin pitää edelleen jakaa demokratian ja vapauden ihanteista Suomessa ja kertoa ihmisille, että he ovat yhtä suomalaisia kuin me olemme eläessämme ihanteidemme ja arvojemme mukaisesti, eikä tämä määrity millään tavalla ihonvärin, kulttuurin, perimän saati uskonnon perusteella. Eikä tämä liene kenellekään mikään yllätys.

Kun ajattelee, että vapauden ja demokratian ihanteet ovat myös Suomessa vahvoja, niin voitte helposti ymmärtää, ketkä ovat Suomessa toimimassa näitä arvoja ja ihanteita vastaan. Ja ne eivät ole maahanmuuttajat. Niitä ovat ne ihmiset, jotka puhuvat polttopulloin ja jotka ovat valmiita kohtelemaan ihmisiä huonosti vain siksi, että heillä on väärä uskonto tai he tulevat väärästä maantieteellisestä suunnasta.

Ja tämän kaiken vuoksi minä allekirjoitan tämän:

-”Toiminnan sijasta meitä on pyydetty ymmärtämään oikeutettuina huolenilmauksina vihaa ja väkivaltaisia tekoja. Tekoja, jotka kotikutoisuudessaankin loukkaavat inhimillisyyttä tavalla, joka repii yhteiskuntamme rauhaa. Huolia on ymmärrettävä ja niitä on pyrittävä vähentämään. Väkivallan hyväksyminen ei huolia kuitenkaan ratkaise, eikä se kuulu sivistysvaltioon.

Muukalaisvihan hyväksyminen on onneton karhunpalvelus, joka haittaa yhteiskuntarauhaamme, mainettamme ja kilpailukykyämme. Jotta voisimme tuntea elävämme rauhallisessa maassa, me allekirjoittaneet vaadimme että Suomi seisoo länsidemokratioiden rintamassa, hallitus tuomitsee rasistisen toiminnan yksiselitteisesti ja kertoo viipymättä, millä konkreettisilla toimilla se takaa meille yhteiskuntarauhan.”-

On siis aika tehdä muuta kuin puhua. Pelkän puheen aika on ohitse.

’Maahanmuuttokriittinen’ mölymystö on osoittanut, että se ei enää halua puhua. Se haluaa elää tunnekuohussaan ja pelätä. Tämä mölymystö haluaa nostaa tärkeimmäksi asiaksi juuri heidän pelkonsa ja he yrittävät huutaa, miten juuri heidän pelkonsa on oleellista ja miten he nyt vain reagoivat siihen, kun heitä ei ole kuunneltu.

Toisin sanoen: ’maahanmuuttokriittinen’ mölymystö vaatii, että heitä totellaan. Ja jos heitä ei totella, he lopettavat puheen ja alkavat toimia. Tämän mölymystön moraali on koulukiusaajan moraalia. Koulukiusaaja, joka pelkää, ettei saa tarpeeksi huomiota, ottaa sen huomion, vaikka väkisin. Ja nyt me olemme siinä tilanteessa, jossa koulukiusaaja tuntee itsensä loukatuksi ja syrjäytetyksi ja he vain nostavat ääntä ja puhuvat nyt polttopulloin (ja syyttävät siitä meitä, tavallisia ihmisiä).

Minä en epäile hetkeäkään, että ’maahanmuuttokriitikot’ eivät olisi peloissaan. En epäile, että heitä ei huolettaisi. Mutta heidän kanssaan on keskusteltu ja pyritty avaamaan heidän pelkojensa perustuvan scriptatotuuteen sekä MV:n vainoharhaan, niin eivät he silti usko. He eivät halua uskoa, he eivät halua kuunnella, sillä eivät kiusaajat kuuntele, sillä kiusaajat vaativat ja asettavat ehdot.

Siksi minä pyydän, Juha Sipilä: lopeta pelkkä puhe ja toimi. Jotta koulukiusaajat eivät voittaisi. Kiitos.