9. loka, 2015

Perussuomi, MV ja valheen lyhyet jäljet

 

-”Sosiaalisessa mediassa on huhuttu, että illassa yhtenä vieraana ollut syyrialainen pakolaisperhe olisi ollut Ylen lavastama eli todellisuudessa kyse ei olisi pakolaisista. Perheen aitoutta epäilevät ovat mm. huomauttaneet, että perheeseen kuuluva 5-vuotias pikkutyttö siirrettiin pois studiosta kesken lähetyksen.”-

Ette muuten ikinä arvaa, mikä julkaisu levitti tuota valhetta? Että YLE valehteli ja että YLE juonittelee, sillä YLE:llä on ’monikulttuurisuus’ agendallaan?

Se sama julkaisu, joka Eduskuntavaalien alla omalta osaltaan varmisti Perussuomalaisten vaalimenestyksen levittämällä keksittyä raiskausuutista:

-”Muun muassa Facebookissa ja maahanmuuttokriittisillä keskustelupalstoilla julkaistussa tekstissä puhutaan kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen lenkkipolulla tekemästä raiskauksesta, josta kaksi henkilöä olisi ”kuuleman mukaan” otettu kiinni.”-

Nämä samat todellisuuskriittiset uskottelevat YLE:llä olevan monikulttuurisuusagenda siksi, että YLE- laki sanoo näin:

-“…tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille…”-

Tuosta sitten vedellään sellaisia johtopäätöksiä, että ’YLE mokuttaa’. Ovathan nuo samat todellisuuskriittiset samaan lakiin vedoten sanoneet, miten YLE on myös ’homosaation’ asialla. Oikeasti tuo laki velvoittaa huolehtimaan, että vähemmistöjä ei unohdeta ja että pelkän valtakulttuurin suosimaan sisältöä ei ulos suollettaisi, sillä Suomi on tasapuolinen ja pitää huolta myös pienemmistään.

Mutta inhaa, moraalitonta valhetta on se tämän päivän vihapuhe: törkyä, vihjailua, pahuutta, jopa vaaleissa rasistien agendan mukaan toimimista. Absurdia. Nyt jälleen Perussuomalasten pää-äänenkannattaja (se vielä nimetön julkaisu) laittaa liikkeelle huhun, jonka mukaan YLE:n ’Pakolaisillassa’ olisi ollut tekaistu syyrialaisperhe. Todisteena käytetään esimerkiksi sitä, että tyttö osaa sanoa muutaman sanan suomea paremmin kuin isänsä ja että tyttöä ei näy, kun YLE käy yhtenä aamuna vierailulla perheen luona. Todisteena esitetään myös ihan vakavissaan lähetyksestä otettua videopätkää, jossa toimittaja haastattelun päätteeksi siirtää perheen 5-vuotiaan tyttären pois perheensä luota. Melko ohuella evidenssillä mennään, sanoisin.

Todellisuudessa tytärtä varten studiossa oli hoitaja, sillä 5-vuotiaan tytön pitäminen suorassa televisiolähetyksessä niin pitkään niin myöhään illalla olisi ollut hänelle liian raskasta. Mutta todellisuuskriitikolle maailma on erilainen.

Huhun alullepanijan väite on, että kyseisellä videolla kuuluisi toimittajan lapselle osoitettu kysymys: "Missä sinun äitisi on?”.

No ei siinä videossa mitään kuulu. Siitä ei oikeasti saa yhtään mitään selvää. Mutta luonnollisesti todellisuuskriittiset rasistit haluavat kuulla todellisuuden toisin. Huhu on siis 100%:n keksitty. Studiossa nähty tytär on perheen oma tytär ja itse lähetyksessäkin näkyi, miten tytär nukkui vanhempiensa sylissä välillä.

EDIT! YLE myöntää toimittajan esittäneen tuon kysymyksen. Ajatusvirhe. 

Minä alan olemaan huolissani osasta teistä, (perus)suomalaiset. Kun teille ei todellisuus riitä, te keksitte valheita, alatte uskomaan niihin ja sitten vaaditte meitä muitakin uskomaan niihin. Ja sitten, kun emme usko teitä, te uhriudutte, puhutte vainosta, ajojahdista ja epäreilusta kohtelusta.

Ai niin, se julkaisu? No, tiedätte kyllä. MV.

Minä alan hiljalleen uskomaan, että te perussuomalaiset,  MV:n lukemisella aivonsa polttaneet ämpärijonottajat, ette oikeasti oikein sopeudu suomalaiseen kulttuuriin ja sen tapoihin. Kulttuurinne ei selvästikään taivu länsimaisiin arvoihin.

Tarvittaneen siis karkotuksia, pakkosterilointeja, parakkileirejä, mitä muuta? Suomea on puolustettava, sillä veteraanit ja mummot.

Kuka auttaisi suosionsa valheisiin perustanutta ja sen nyt menettänyttä, pientä persurukkaa?