2. loka, 2015

Timo Soini ja herra Forss puhuvat haamulle, he puhuvat ääripäälle, jota ei ole

 

”Toinen ääripää jakaa somessa kaikki pakolaisia koskevat negatiiviset uutiset ja leimaa mielellään koko porukan rikollisiksi tai muuten vaan vaarallisiksi. Toinen ääripää toivottaa sinisilmäisesti kaikki tervetulleeksi ja sulkee silmänsä ongelmilta. Molemmat ovat yhtä aikaa osittain oikeassa ja väärässä. Toki järjen ääntäkin pilkahtelee aina jossain yhteydessä, mutta ketä nyt tylsä, rakentava, faktapitoinen ja kiihkoton keskustelu someaikana kiinnostaisi.”-

Näin kirjoittelee meille Marko ’Fobba’ Forss. Poliisi. Poliitikko. Keskitien kulkija:

Herra Forssin keskitieneuroosi on luonteelta sellainen, jonka minä väitän olevan saman miltei kaikilla niillä keskitien kulkijoilla, jotka haluavat uskotella sen kuuluisan totuuden löytyvän sieltä ’ääripäiden’ välistä. Ja ihan hyvä nyrkkisääntöhän tuo keskitien kaipuu on monessa asiassa, mutta silti keskitien kaipuussa ja ääripäiden määrittelyssä ei kannattaisi olla niin löysä kuin esimerkiksi herra Forss itse on.

Sillä on asioita, joissa keskitie, kompromissi ja konsensus eivät vain ihan määritelmällisestikään toimi.

Pohtikaa tilannetta, jossa yksi on sitä mieltä, että pitää kutoa mustat sukat ja toinen on ehdottoman äärimmäisesti sitä mieltä, että valkoiset sukathan ne kutoa pitää, niin ovathan nämä sukankutojatkin niitä 'ääripäitä', eikö vain? Ovathan musta ja valkoinen nyt toistensa ääripäät, luoja paratkoon. Mutta löytyykö se totuus keskeltä? Mitäs veikkaatte? No, ei löydy, sillä kumpikin asioista on 100% mielipide - ja oikeasti kysymys on tässä kohtaa vain tyhmä.

Jos taas sanoo, että  normaalissa arjessa 'ihmisen saa tappaa' tai 'ihmistä ei saa tappaa', niin onko näissä kummassakin moraalisessa valinnassa kyse ’ääripäästä’? Ja onko oletettavaa, että totuus löytyy keskitieltä? No, ei tappamisen välttely oikeastaan ole 'ääripää', se on lähtökohta ja sinällään neutraali asia. Tappaminen taas on 'äärimmäinen' teko, joka rikkoo ihmisarvoa melkoisen radikaalisti, joten siksi sitä voinee kutsua 'ääripääksi', eikö vain?

Ja ei löydy tappamiseenkaan liittyen touutta keskeltä, sillä ihmistä nyt ei saa ikinä tappaa vain saadaksemme viihdykettä. 

Kun miettii ääripäitä, on normaalissa tavassamme käsitellä ääripäitä olemassa pikaisesti pohdittuna ainakin neljä erillistä ääripääakselia:

  1. Moraalinen  - ts. hyvä ja paha.
  2. Faktuaalinen – ts. totuus ja valhe.
  3. Ominaisuus – ts. musta ja valkoinen / kevyt ja painava (näitä riittää).
  4. Mielipide/arvostelma – ts. kyllä ja ei ja tykkään / en tykkää ja vasen / oikea.

Ja voi olla, että noita ääripääpareja löytyy enemmänkin, en väitä tuota listaustani mitenkään täydelliseksi. Ajatukseni on vain sanoa, että kun puhuu ääripäistä, kannattaa aina varmistaa, mistä puhuu.

Jos väittää mielipiteiden olevan tasavertaisia, silloin ihminen yrittää samalla sanoa, että esimerkiksi mielipide 'saa raiskata' ja sitten mielipide 'ei saa raiskata' ovat hänen mielestään ihan yhtä arvokkaita. Ja näinhän ei oikeasti asian laita tietenkään ole, sillä raiskaaminen ei ole mikään mielipidekysymys.

Yksinkertaisesti: skaalan ääripäissä oleminen ei sinällään ole oleellista, vaan se, mikä on ääripään sisältö ja mille tasolle pohdittavana oleva asia sijoittuu yo. listauksessa. Nyt ääripääkeskustelu maahanmuuttoon liittyen halutaan ohjata juuri tuohon ‘mustat sukat‘- vs. ’valkoiset sukat’- tasolle (eli mielipiteiden tasolle) ja tarkoitus on oikeastaan arkipäiväistää moraaliset äärimmäisyydet vain mielipiteiden tasolla pohdittaviksi asioiksi, joissa konsensus ja kompromissi ovat oleelliset, lopullista sisältöä määrittävät tekijät. 

Vielä yksinkertaisemmin: maahanmuuttokeskustelu sekä rasismi halutaan – luonnollisesti rasistien toimesta – siirtää tosiasioiden tai moraalin maailmasta mielipiteiden maailmaan, sillä onhan se nyt oltava oikeutettu mielipide, että ’GO HOME ISIS!” ja että ’Suohauta on varattu neekerille, saatana’. Silti rasismi ei ole mikään mielipide, vaan määriteltävissä oleva tosiasia. Rasismin haluaa mielipiteen tasolle määritellä vain rasisti, sillä rasisti haluaa piiloutua mielipiteen- sekä sananvapauden taakse, jotta ei tarvitsisi kuunnella argumentteja, sillä 'jokainen mielipide on yhtä arvokas'.  Eikä mielipiteitä saa kritisoida.

Rautalankaa: jos sanoo, että kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeutettuja ja että skaalan äärimmäiset päät ovat aina ääripäitä ja että kaikki mielipiteet yhtä oikeita (kuten sanoa maapallon olevan pyöreän tai sitten litteän), olemme nykyisen julkisen keskustelun ääripäädiskurssin ytimessä.

Sillä yksinkertainen fakta on kuitenkin se, että toinen noista mielipiteistä on vain huono, sillä se ei ole totta ja mikäli asia ei-ole-totta, niin voidaanko puhua ääripäästä, sillä ei kai totuudella ole äärimmästä muotoa? Onko oikeassa oleva ’ääripää’ ja väärässä oleva se toinen ’ääripää’, jolloin ääripäädiskurssin mukaan totuus on oikeassa olemisen ja valheen välissä. Ja eihän tässä mitään järkeä ole. Keskustelu muuttuu mahdottomaksi mukakeskusteluksi, jossa dialogi muuttuu jankkaavaksi pohdinnaksi siitä, kumpi on enemmän ääripäätä ja ’miten pitäisi löytää ratkaisuja ääripäiden väliltä’.

Analogisesti edellä mainitun kanssa on helppo sanoa, miten suomalainen keskustelu maahanmuutosta on kärjistynyt ääripäiden vastakkainasetteluksi, jossa toinen sanoo maapallon olevan pyöreän ja toinen sanoo sen olevan litteän. Ja juuri tämä on se syy, miksi Timo Soini haluaa puhua ’ääripäistä’: hän haluaa syyttää mystistä ääripäätä vihapuheesta sekä väkivallan aiheuttamisesta ja hän haluaa hämärtää keskustelun ytimen.  Ja Timo Soini myöntää mainitsemani mekanismin olevan olemassa:

-” Soinin mukaan kukaan ei ole tilanteen syntymiseen viaton, vaan syypäitä löytyy niin perussuomalaisista kuin "punavihreästä kuplastakin".

Soini sanoo, että järkevien ja vastuullisten tahojen on saatava ihmiset nyt ymmärtämään, missä rajat menevät.”-

Käytännössä Timo Soini myöntää, että Suomessa on väkivaltaan ja muuhun typerehtimiseen johtavaa vihapuhetta - johon luonnollisesti 'syyllistyvät kaikki'.  

Mutta meidän pitää yksinkertaisesti oppia erottamaan, puhummeko moraalisesta, faktuaalisesta vai puhtaasti mielipiteestä/arvostelmasta. Esimerkiksi äärimmäinen, perusarvoja halveksiva aate kauniissa paketissa on edelleen äärimmäinen, arvojamme kyseenalaistava aate, joka ei muutu hyväksi sillä, että se puetaan muodollisesti, arvostelman tasolla kauniiksi. Keskustelussa ei saisi unohtaa sitä, mikä on oleellista: pyrkimys arvokeskusteluun, jossa esitetään perusteluja arvoja sisältäville valinnoille sekä mielipiteille ja sille, miksi jotkin arvot ja arvoperusteiset valinnat ovat tärkeämpiä kuin toiset.

Poliittisessa keskustelussa on myös taipumus sekoittaa eri ääripääakseleille kuuluvia asioita keskenään ja tämä tekee keskustelusta myös vaikean. Sillä esimerkiksi on absurdia puhua parista ’holtittoman maahanmuuton vastustajat’ ja ’rasismin vastustajat’ kahtena eri ääripäänä. Sillä eivät nämä ole keskenään toistensa eri tasoja: toinen on mielipide (holtiton maahanmuutto) ja toinen on faktuaalinen (rasismi), joka on myös moraalinen kysymys (oikein/väärin). Mutta tässä kohtaa näkee myös sen, miksi rasistit haluavat vetää keskustelun mielipiteen tasolle: jotta ei tarvitsisi välittää faktoista tai moraalista. ’Olen rasismia vastaan’ johtaa usein vastaväitteeseen ’kannatat siis holtitonta maahanmuuttoa’.

Ja ei keskustelussa vain sekoiteta eri tasoja, vaan niitä myös käytetään sekaisin argumentoinnissa samoissa väitelauseissa. Tyypillinen esimerkki on sanoa:"Vastustan holtitonta maahanmuuttoa, sillä en halua muslimiraiskaajia Suomeen" - ja kun tuota kritisoi rasismina, on reagointi yksinkertainen:"Kannatat siis holtitonta maahanmuuttoa". Näin se dialogi kulkee ja keskitiesoppa on valmis.

Meidän on vastaavasti opittava erottamaan vihapuhe vihaisesta puheesta. Vihapuheen ei tarvitse olla vihaista ollakseen äärimmäistä, eikä vihainen puhe ole koskaan automaattisesti sama kuin ääripuhe. Kiukku, turhautuminen, epätietoisuus, ovat kaikki moraalisen asennoitumisen ilmaisemista, eivätkä pyri kenenkään tuhoamiseen saati epäinhimillistämiseen: vihainen puhe ei ole vihapuhetta. Kun julkisessa keskustelussa puheesta halutaan ääripäädiskurssiin tunkemisella riisua tunne pois, on kyse keskustelun vähättelemisestä ja pyrkimyksestä luoda toisesta ’ääripäästä’ kuva ei-niin-rationaalisesta (viha)puhujana, jolloin jälleen itse aihe katoaa.

Lienee kiistatonta, että Suomessa on toistaiseksi nähty maahanmuuttokeskustelussa vain yksi ääripää, joka levittää ihmisvihaa ja että ääripääkeskustelu vie keskustelun fokuksen aivan epäoleellisiin asioihin. Ei kannata unohtaa, että PS puolueena on ainoa, joka hyväksyy ja myötäilee väkivaltaan yllyttäviä vallankumouspuheita ja PS on puolueena ainoa, joka sallii toistuvasti väkivaltaretoriikan. On oikeasti aivan yhdentekevää, mitä Soini puhuu rasisminvastaisuudesta, kun todellisuus puolueessa on jotain ihan muuta: heidän edustajansa järjestävät jopa matkoja Tornioon huutelemaan rajojen sulkemisen puolesta ja hallituksen ministereiden eron puolesta.

Rasisminvastaisen työn tekee haasteelliseksi se, että suomalainen poliitikko saati journalisti eivät halua tunnustaa ääripääajattelun nykyistä vammaa, koska he mieluummin myötäilevät sitä ainoaa ääripäätä. He ovat nielleet tuon ääripäädiskurssin. Ei saa sanoa ’rasisti’, sillä rasistille tulee paha mieli. He jopa haluavat uskotella, että turvapaikanhakijoita kivillä heittävien ihmisten ’toinen ääripää’ on turvapaikanhakijoille sukkia kutova mummo.

Jos kuitenkin herrat ymmärtäisivät, mistä he ovat puhumassa, he ymmärtäisivät sukkia kutovalle mummolle ääripään olevan sen henkilön, joka kieltäytyy kutomasta sukkia turvapaikanhakijoille. Ja tämä on hyvä neuvo myös journalisteille.

Timo Soinin kannalta sekä alussa mainitun herra Forssin kannalta on lisäksi harmillista, että heidän kaipaamaansa ’punavihervasemmistolaista’ ääripäätä ei ole olemassakaan, joka lietsoo väkivaltaa ja vihaa.

Eikä sille kivien heittäjällekään ole toista ääripäätä. Sillä oikein toimiminen ei ole ääripää, se on lähtökohta.  

Siksi Timo Soini ja herra Forss puhuvat haamulle, he puhuvat ääripäälle, jota ei ole.