5. syys, 2015

Me käänsimme selkämme, emmekä tehneet mitään

 

-”Tämän päivän Suomessa tappouhkauksen saamiseksi riittää, että alkaa tehdä vapaaehtoistyötä hädänalaisten auttamiseksi.”-

Kyllä, luitte oikein: pakolaisia auttavia kansalaisia uhkaillaan, kuten linkatun uutisen otsikkokin kertoo. Ikävä kyllä.

Samalla kun suomalaiset tarjoavat omia kotejaan pakolaisille ja myös Suomen pääministeri Juha Sipilä tarjoaa oman asunnon turvapaikanhakijoiden käyttöön, niin toisen hallituspuolueen ministeri (Timo Soini) sekä MEP (Jussi Halla-aho) puhuvat vakavissaan turvapaikanhakijoiden erittelemisestä uskonnon mukaan. Ja samaan aikaan tämän saman hallituspuolueen jäsenet järjestävät mielenosoituksia rasistisella agitaatiolla maustettuna turvapaikanhakijoita vastaan, niin lienee selvää, että olemme saapuneet siihen maailmaan, jossa hysteerinen, halla-aholalainen rasismi on aivan hyväksyttyä arkea, arkipäiväistetty osa julkisen keskustelun agendaa.

Enkä minä pidä tästä arjesta. Minulla itselläni on 2,5 vuotias poika, joka nukkuu tismalleen samassa asennossa kuin josta löytyi Välimeren rannalle kuolleena löydetty Aylan. Se kuva on mennyt ihon alle, se kuva on mennyt suoraan sieluun. Se olisi voinut olla minun Lennini. Hän oli jonkun toisen Lenni.

Siksi olen vakuuttunut siitä, että meidän tarvitsee edelleen puhua ja pitää ääntä. Me emme saa unohtaa, että mitä tahansa tapahtuukaan, niin se hetki, kun me lakkaamme näkemästä toisiamme ihmisinä, me lakkaamme olemasta ihmiskunta. Siksi onkin hienoa, että Juha Sipilä osoittaa hänellä olevan hyvän sydämen ja että hänellä on sielu ja toimiva moraalinen kompassi. Ja siksi Halla-ahon hysteria, Soinin ihmisten erottelupuheet sekä rivipersujen 'apina'-huutojen viesti on jyrkässä ristiriidassa Juha Sipilän arvojohtajuutta osoittavan teon kanssa, kuten ne ovat ristiriidassa koko hallitusohjelman kanssa, sekä osoittavat persujen puheiden syvän epäinhimillisyyden.

Juha Sipilän teko on erityisen hyvä siksi, että se pakottaa meitä kansakuntana miettimään ihan tosissaan, mitkä ovat arvomme ja mikä oikeasti on ’ääripäätä’, jonka kanssa pitää tasapuolisuuden vuoksi keskustella ja mitkä ovat ’äärimmäisyyden tekoja’. Ovatko ihmisten auttaminen sitä vaarallista ’äärihumaaniutta’ ja rasismikin vain hyväksyttävää politiikkaa? Sipilän ansiosta moni huhuista ja maahanmuuttokriitikoiden scriptapuheista pelästynyt tavallinen ihminen voivat nyt rauhassa miettiä, onko turvapaikanhakijoissa oikeasti mitään pelättävää. Se pakottaa myös persut miettimään, voivatko he edelleen jatkaa hallituksessa sekä oppositiossa yhtäaikaa. 

Kun vapaaehtoistyö riittää tappouhkausten saamiseen, niin Juha Sipilähän asemoi itsensä myös voimakkaasti tuohon inhimillisyyden ääriedustajaksi. Milloin Juha Sipilä mahtaa kohdata sitä ‘asiallista maahanmuuttokritiikkiä’ ja saada ensimmäiset uhkaukset tämän nyt tehdyn ääritekonsa vuoksi? Mokoma fundamentalisti, antaa nyt kotinsa jihadisteille! Voin jo kuvitella Jussi Halla-ahon puhuvan 'hyödyllisestä idiootista' ja Timo Soinin olevan hiljaa toteamalla, miten 'persuja ei prässätä, nakkimuki ja Vermon ravit'.

On lisäksi jokseenkin absurdia, että erityisesti ’Meillä on unelma’- mielenosoituksen yhteydessä ihmisiä vaadittiin itse auttamaan hädänalaisia, sillä ’Suomella ei ole varaa olla koko maailman sosiaalitoimisto’, niin sitten, kun tätä ihmisten omatoimista auttamista alkaa tapahtua, niin sekään ei kelpaa. Minua tämä ei yllätä, sillä kyse on vain siitä, että maahanmuuttokriittinen massa alkaa paljastamaan pinnan altaan sen, mitä he todella ovat: rasisteja. Maahanmuuttokriitikoiden on ollut tähän mennessä helppoa peittää todellinen luonteensa, sillä maahanmuutto on ollut sen verran hiljaista sekä ongelmatonta, mutta nyt turvapaikanhakijoiden kasvava määrä on saanut nuo omasta hybriksestään humaltuneet ihmiset paljastamaan itsensä ja todelliset pelkomotiivinsa. Siksi me juuri nyt kuulemme puheita ’apinoista’, ’iPhone- miehistä’, ’elintasosurffareista’ ja ’raiskaajista’. Jos ihminen ei pelkäisi, ei hänen tarvitsisi käyttää tätä retoriikkaa, mutta tätä retoriikkaa tarvitaan, kun substanssi puuttuu, eikä rasistilla ikinä ole mitään substanssia.

Tämän substanssin puutteen erään ilmenevän kohtasimme, kun Saksassa eräs mies kirjoitti hukkuneista turvapaikanhakijoista: ”Emme sure, vaan riemuitsemme".

Kun Saksassa kyseinen mies joutuu poliisin tutkittavaksi, Suomessa tuota ilkkumista kutsuttaisiin perinteisesti termeillä 'dialogi' ja 'asiallinen maahanmuuttokritiikki'. Ei mitään toimenpiteitä. Ja juuri tämän takia Suomessa rasisti pääsee mediaan puhumaan juuri omalla agendallaan, ilman mitään haastamista, ilman kyseenalaistamista, sillä keskitien ja kompromissin vaateet ovat niin kovat. Tässä nykyisessä ääripäädiskurssissa ihmisen henki on mielipide, ei lähtökohta. Tässä ääripäädiskurssissa ajatellaan, että kaikkien mielipiteitä tulee kuulla ja että kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. Mutta eivät ne ole.

Minä en ymmärrä, miten ihmisarvo voi olla keskusteltavissa oleva asia, ihmisen henki vain yksi näkökulma. Kun mediaan raahataan puhumaan ihminen siitä, että haluaa auttaa hädänalaista ja ihminen, joka uskoo ihmisen ansaitsevan huonoa kohtelua, sillä kulttuuri, iPhone ja ihonväri, niin olemme todistamassa jotain sellaista, jota minä en olisi halunnut joutua todistamaan. Tässä keskustelussa ihmisarvo todellakin on vain toinen ääripää ja tämä on hyvin, hyvin surullista.

Ja samalla turvapaikanhakijat ovat jo täällä, eikä heidän virtansa lopu. Eikä kukaan halua sitä. Minä toivoisin, että turvapaikanhakijoita olisi nolla. Minä toivoisin, että rajoillemme ei tulisi yhtäkään hädänalaista. Minä toivoisin, ettei sellaista sotaa olisi, jonka vuoksi ihmisten täytyy jättää kotinsa. Mutta niin kauan kuin maailmassa on kurjuutta ja konflikteja, he ovat meidän luonamme, he haluavat elää ja he kysyvät: “Mihin me voimme painaa päämme ja olla vihdoin rauhassa, ilman pelkoa?” Tämä ei voi olla arvokysymys enää vuonna 2015. Tämä on ennen kaikkea juuri nyt konkreettinen ongelma, jonka ratkaisu ei ole kutsua ihmisiä vastaanottokeskusta vastustavassa mielenosoituksessa ’apinoiksi’ tai julkisessa keskustelussa herra Soinin puolueen toimesta termeillä ’iPhone- mies’ sekä ’elintasosurffari’. Kun tämän lisäksi keskustelu junnaa kohdassa ’pitääkö auttaa’ ja jos autetaan, niin ’mieluiten kristittyjä’, niin kertokaa minulle, mitä muuta tämä on kuin tympeää rasismia?

Ja meidän tulisi oikeasti alkaa toimimaan, eikä vain eristää.  Ihminen liikkuu aina, jos joutuu elämään kurjuudessa. Vaikka me sulkisimme rajat ja määrittelisimme kaikki maahantulijat laittomiksi ja epäisimme heiltä kaiken avun, niitä ihmisiä tulee silti, sillä elintasoero on niin hirvittävä. Sulkeutuneessa Euroopassa he vain pysyisivät poissa tilastoista, poissa yhteiskunnasta, vieraina, kadonneina, hylättyinä ilman oikeuksia. Ja mitäs luulette, minkälainen Eurooppa tuosta muodostuisi? Hylättyjen ihmisten dystopia, jota minä en halua.

Minä haluan uhriutuneen pelon sijasta valita toivon. Me olemme oikeasti etuoikeutettuja, meillä on vastuuta tästä meidän maailmastamme ja me emme voi paeta vastuutamme pelkojemme ja hämmennyksen taakse. Meidän on mentävä tästä yli ja toimittava.

Meillä nimittäin on elämässämme se luksus, joka niin monelta puuttuu: me voimme olla rauhassa ja me voisimme oikeasti kantaa vastuuta. Meillä on käynyt tuuri:

-”En ymmärrä asetelmaa, jossa valkoihoiset kantasuomalaiset, eli me, jotka tässä maailmantilanteessa saimme lotossa seitsemän oikein ja lisänumeron vaikkemme edes lotonneet, keräännymme televisioon ja journalisti laittaa meidät kilpailemaan siitä, kuka meistä on uhri, marttyyri, sankari tai radikaali. Meistä kukaan ei ole uhri. Uhrit ovat Välimeren pohjassa. Me olemme kaikki samalla puolella: meillä kävi tuuri.“-

Kun ihmisen henki on vain toinen ääripää, tarkoittaa se keskitien logiikassa väistämättä sitä, että joku saa kuolla. Ja tämä vain siksi, että me emme uskaltaneet pitää kiinni perusarvoistamme kaiken inhimillisen lähtökohtana. Minä kysyn teiltä, ihmiset: tätäkö te oikeasti haluatte?

Sillä minä en tuota halua. Aylanin kuolema ei ollut mielipide. Aylanin kuolema ei ollut hyväksyttävä kompromissi. Aylan kuoli, koska me hyvinvoivat ihmiset jäimme jumiin omaan pelkoomme, halusimme eristää ja erottaa ja kääntää selkämme.

Me käänsimme selkämme, emmekä tehneet mitään. Ja minä häpeän teitä, rasistit.