31. elo, 2015

’En ole rasisti, mutta kutsun heitä silti apinoiksi’

 

-“Kahden eri mielenosoituksen järjestäjät vastaavat, miksi he osoittavat mieltä asiansa puolesta. Sunnuntaina Salossa järjestettiin kaksi mielenosoitusta, joista toinen kannatti ja toinen vastusti Märynummeen kaavailtavaa vastaanottokeskusta. Kyllä-mielenosoituksen oli järjestänyt salolainen nuori Emi Riiko. Vastaanottokeskusta vastustavasta mielenosoituksesta vastasi Salon seudun perussuomalaisten varapuheenjohtaja Jani Salomaa. Iltalehti haastatteli kahden eri puolen edustajia yhdessä.“-

Salossa osoitettiin 30.8.2015 mieltä niin Saloon kaavailtavan vastaanottokeskuksen puolesta, että sitä vastaan. Alun lainauksesta löytyy linkki kyseisen mielenosoituksen ’vastapuolista’. Ja kyseinen haastattelu on omalla tavallaan hyvin, hyvin valaiseva. Sillä siinä ’maahanmuuttokriittinen’ haastateltava osoittaa sen tavan, jolla he yleensäkin käyvät dialogia: he eivät katso päin, vaikka siihen toinen osapuoli haastaa, he eivät reagoi puheeseen, vaan paasaavat omia faktoiksi uskomiaan latteuksia sekä ovat ylimielisiä, kädet puuskassa olevia totuuden omistajia, ’jotka eivät ole rasisteja, mutta…”.

Tässä haastattelussa tiivistyy hyvin paljon: vastakkain ihmisarvojen kunnioitus ja ymmärrys siitä, että meidän ei tule tänne saapuvia ihmisiä dissata ja toisena osapuolena pelkoretoriikkaan sekä ihmisiä euroiksi typistävään lokeroon sullova tyypillinen 'maahanmuuttokriitikko'.

Väite siitä, että Suomen talous ei turvapaikanhakijoita kestä, on mielipide, se ei ole mikään fakta, se on pelkkä fraasi. Kyse on loppujen lopuksi valinnoista ja tuossa valinnassa on kaikkein hölmöintä sanoa, että raha kohteessa A on suoraan poissa kohteesta B. Maailma ei ole noin mustavalkoinen.

Lisäksi kukaan ei ole missään ehdottanut, että lähtömaiden ongelmat korjaantuisivat ottamalla turvapaikanhakijoita Suomeen. Ei kukaan. Ja miksi olisikaan, sillä siinä ei olisi mitään järkeä. Mutta ei se myöskään riitä, että annetaan apua vain paikanpäällä. Paikanpäälle annettava apu on aina luonteeltaan välitöntä ja lyhyen aikavälin apua. Ja niin kauan kuin juurisyitä ei korjata, meillä tulee olla valmius auttaa paikanpäällä ja ottaa ihmisiä myös vastaan (juuri, kuten teemme nykyään).

Toinen järjetön fraasi tässä keskustelussa, että ’ei tänne kannatta ottaa ketään, sillä samalla rahalla saa autettua useampia paikanpäällä ja muutaman auttaminen täällä ei isossa kuvassa auta kaikkia’.

Miettikää, miltä kuulostaisi ’ei oteta ketään tänne, sillä se ei auta kaikkia’- retoriikka kuulostaisi käännettynä arkeamme lähemmäs? No se kuulostaisi tältä: auto-onnettomuuden uhreja ei kannata auttaa, vaan pitää parantaa tieturvallisuutta. Ei kannata tulipaloja sammuttaa, sillä talojen rakenteita tulisi parantaa. Ei kannata pelastaa sydänkohtaukselta, vaan pitää parantaa elintapojamme.

Ymmärsitte varmaan jo, miksi tuo 'ei maailma vain osaa auttamalla parane'- argumentti on tyhjä argumentti? Sille autettavalle se apu on koko maailma ja me tarvitsemme usean eri avun ja tuen muotoja ja tietenkin sitä politiikkaa, joka auttaa niihin juurisyihin, jotka pakottavat ihmisen liikkeelle.

Olen kirjoittanut aikaisemmin näin ja se sopii tähän kohtaan mainiosti:

-"Ei meidän tarvitse kaikkia tänne saapuneita ihmisiä ottaa asumaan, kyse on valinnoista. Eikä kukaan tällaista ole vaatimassakaan. Sille me emme voi mitään, jos rajoillemme saapuu ihmisiä, mutta sille me voimme jotakin tehdä, miten me otamme heidät vastaan ja miten me heitä kohtelemme. Ei pakolaisten vastaanottaminen ole sinänsä mitenkään tehokas keino vaikuttaa kehitysmaiden ongelmiin, eikä sellaista kukaan väitäkään. Tai en ainakaan tuollaiseen väitteeseen ole törmännyt. Vastaavasti, kuten ihmisten pelastaminen auto-onnettomuuden jälkeen, ei ole tehokas keino parantaa liikenteen turvallisuutta. Mutta niille akuutin avun tarvitsijoille siinä avussa on kyse elämästä ja kuolemasta juuri siinä hetkessä.

Me voisimme myös tehdä kaikkemme, jotta lähtömaiden olosuhteet paranisivat. Me voisimme pyrkiä saamaan lähtömaiden politiikkaa sellaiseksi, että se kunnioittaisi omia ihmisiään ja me voisimme tehdä politiikkaa, jossa nuo lähtömaat olisivat tasavertaisia kauppakumppaneita muun maailman kanssa. Tässä kohtaa tarvittaisiin kansainvälistä politiikkaa, yksin Suomi ei tuota kaikkea saa aikaiseksi, eikä Suomi voi kuin tehdä parhaansa. Mutta tässä kohtaa ei rasismia tarvita, eikä ole mitään tarvetta kutsua ketään ’elintasosurffareiksi’ tai ’iPhone-miehiksi’. Ja tämä on hyvin yksinkertaista."-

Että näin.

Rahan retoriikka on helppoa retoriikkaa, sillä jokainen ymmärtää rahan päälle ja jokainen ymmärtää, mitä euro tarkoittaa. Raha on myös helposti mitattavaa ja rahasta saa tehtyä dramaattisia graafeja sekä kuvaajia. Mutta hyvyyttä ja ihmisistä välittämistä on vaikea mittaroida. Hyvyyttä on vaikea saada graafilla näkyviin. Välittäminen ei taivu mittaroinnin kielelle. Silti me tiedämme, mitä tapahtuu, kun nämä kaksi asiaa unohdetaan. On helppoa puhia ’iPhone- miehistä’, sillä se toimii. Se vetoaa kaikessa yksinkertaisuudessaan siihen, että ’minulla ei ole’ ja siinä puhutaan jälleen rahan kielellä, joka unohtaa ihmisen. Tarkoituksella.

Vastaanottokeskuksen vastustajat sanovat – kuten videossakin sanotaan herra Salomaan suulla – että eivät he ole rasisteja, eivätkä he vihaa apua tarvitsevia, vaan ’Suomella ei ole varaa’. Mutta Salon kohdalla vastustajien ajatusmaailmaan pääsee sujuvasti kiinni vierailemalla hediän FB- sivulle, jossa turvapaikanhakijoita kutsutaan leikillisesti ’apinoiksi’ sekä ’raiskaajiksi’:

 

Kun pelko on primitiivinen, on käytöskin sellaista ja pinnan alta paljastuu ihan vanhan koulukunnan rasisti. ’En ole rasisti, mutta kutsun heitä silti apinoiksi’.

Tässä kontekstissa on periaatteessa ymmärrettävissä myös puhe ääripäistä. Sillä tämän mielenosoituksen edustajat on helppo luokitella ääripäiksi, sillä onhan heillä toisistaan täysin poikkeavat mielipiteet: ääripäitä, siis. Tässä ’ääripääjaossa’ ei toki ole mitään järkeä, sillä ihmisarvoisen kohtelun vaatiminen ei ole mikään ääripää. Ääripää on se, joka aktiivisesti pyrkii vähättelemään jonkun ihmisryhmän arvoa sekä aktiivisesti pyrkii dehumanisoimaan vastustamiaan ihmisiä kutsumalla heitä ’elintasosurffareiksi’ sekä ’iPhone- miehiksi’ tai kuten tässä vastaanottokeskustapauksessa 'apinoiksi'. Nämä ihmiset ovat ihan oikea ääripää, sillä he ovat äärimmäisiä ihmisiä ihmisvihassaan ja ihmisiä euroiksi sekä apinoiksi typistävässä puheessaan. Kun ihminen nähdään vain kulueränä tai ’apinana’, on helpompi tehdä politiikkaa, joka on sulkevaa, eristävää ja ihmisiä Välimereen hukuttavaa. Siksi ei ole yhdentekevää, miten me ihmisistä puhumme.

Kuten Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kysyi aiheellisesti:

-”Kun maahanmuuttokeskustelun 

1. ääripää on natsilipun nostaminen vastaanottokeskukseen ja hätää kärsivien ihmisten rasistinen pilkka; ja 
2. vaatteiden vieminen vastaanottokeskukseen ja halu estää ihmisten hukkuminen Välimereen,

niin eiköhän sivistysvaltion sympatiat ole selvät, pääministeri Juha Sipilä.”-

On helppo leimata linkatun haastateltavat ääripäiksi. Silloin ei tarvitse ottaa oikeasti kantaa mihinkään, mutta minkälainen yhteiskunta ei ota kantaa ja toimi aktiivisesti rasismia vastaan sekä ihmisen puolesta? Minkälainen yhteiskunta on se, joka pitää tavallisia ihmisiä ’ääripäinä’ ja jossa inhimillisyys on radikaalia? Jos tuo on ’ääripäätä’, minä olen mielelläni ääripäätä ja ylpeä siitä.

Sitä ei kannata epäillä, että ihmiset eivät pelkäisi. Pelko ja epävarmuus ovat olemassa kummatkin.  Ja tämä on asia, jota ei kannata unohtaa. Jussi Halla-aho ja muut rasistit ovat jo vuosia tehneet työtä, jonka ytimessä on pelko vierasta kohtaan ja tämä työ alkaa tuottamaan hedelmää: iso osa suomalaisista suhtautuu epäilevästi vieraaseen ja nykyisessä keskustelukulttuurissa kehdataan sanoa se myös ääneen, ’sillä jokainen mielipide on yhtä arvokas’. Paitsi rasistin mielipide on muita arvokkaampi: sitä ei saa kyseenalaistaa, sillä uhriutuminen ja ajojahti.

Se, että ihmisiä huolettaa, ei siis ole naurun asia. Sillä se huoli on ihan todellinen. Me elämme parhaillaan sellaisessa rasismin läpitunkemassa keskustelukulttuurissa, että en minä ainakaan ihmettele, että ihmiset ovat epäluuloisia ja huolissaan. Ja juuri tuohon epäluuloon ovat persutkin rakentaneet oman politiikkansa ytimen, mutta järki ja sydän kyllä loppujen lopuksi voittavat, olkaa huoleti. Mutta tuota huolta ei kannata olla ruohonjuuritasolla ottamatta tosissaan, olkoon se sitten järkevä huoli tai ei, niin sitä kuitenkin on.

Paras lääke pelkoon on yksinkertainen: se on järki ja se on sydän. Järki on se, joka erottaa ihmisen eläimestä ja sydän tekee ihmisestä ihmisen. Meidän tavallisten ihmisten tulee puhua järkeä, tuoda tietoa, avata rasistisen ajattelun pimeä puoli ja tehdä rasismista asia, joka ei ole mielipide.

Siksi meidän pitää olla onnellisia, että meillä on ihmisiä, kuten haastattelussa nähty ja kuultu Emi Riiko. Heitä meidän tulee tukea, heille meidän tulee antaa tilaa. Me tarvitsemme järkeä sekä sydäntä. Ilman näitä Suomi näivettyy ja uppoaa tunkkaiseksi loukoksi, jossa suurinta onnellisuutta on se, että omassa kurjuudessakin ilo syntyy muukalaisen torjunnasta.

Eikä tämä ole minun Suomeni. Minun Suomeni on Emi Riikon ja muiden tavallisten ihmisten Suomi.