5. heinä, 2015

Laura Huhtasaari, kognitiivinen dissonanssi, bugi, hakkeri, paha blogisti ja tyhmä toimittaja

 

Tällä viikolla saimme seurata yhtä oudoimpia julkisia keskusteluja pitkään aikaan politiikan saralla. Aiheena oli kansanedustaja Laura Huhtasaari ja hänen olemisensa ’jäsenenä’ eräässä netin viemärisivustossa, jossa oleellisin pointti on olla mahdollisimman rasistisesti törkeä.

Huhtasaari kommentoi uutisessa näin:

-”Ryhmässä muun muassa verrataan tummaihoisia lapsia ulosteeseen ja naureskellaan ajatuksella siitä, että he tulisivat krokotiilin syömiksi. Ryhmän mukaan afrikkalaiset muun muassa pitävät luonnostaan oikeutena raiskata valkoihoisia naisia.

"Maahanmuuttokriitikoksi" tunnustautuva Huhtasaari ei pidä moisia väitteitä sopivina.

"Tuon tyyppinen toiminta ei ole fiksua, mutta maahanmuuton tuomiin epäkohtiin on puututtava. Monessa kulttuurissa naisia alistetaan, mikä on ihmisoikeusrikkomus. Ulkomaalaistaustaiset syyllistyvät raiskauksiin suhteessa kantasuomalaisia enemmän", Huhtasaari perustelee.”-

Tuossa lainauksessa Huhtasaari ei turhaan kiertele mielipidettään toteamalla ’ei ole fiksua, mutta…”. Tuohan on sukua vanhalle tutulle lausahdukselle ’en ole rasisti, mutta…’.

Tämä ei toki ole nyt oleellista, vaan oleellista on havaita, minkälainen reagointi ja keskustelu syntyi tuon yo. uutisen ansiosta ja sen ytimen ympärille: liittyikö kansanedustaja itse moiseen törkyryhmään vaiko ei. Ja vielä tarkemmin: onko loppujen lopuksi enää kyse liittymisestä johonkin ryhmään vaiko ei? Sillä kun pohdinta liittymisestä ja sen merkityksestä unohtui lähes tyystin ja alkoivat kansanedustaja Huhtasaaren innoittamina pohdinnat hakkeroinnista, pahan blogistin vainosta, Facebookin mystisestä bugista sekä Photoshopin käytöstä, ymmärtää, miten asiat saavat nykyään kokoaan suurempia merkityksiä.

Samalla vanha kollektiivinen kouristus siitä, miten punavihervasemmisto suoltaa propagandaa ja miten sillä on hallussaan YLE, Helsingin Sanomat ja muu valtamedia, sai korvia huumaavan äänenvoimakkuuden. Lienee siis selvää, että mistään liittymisestä ei ollut enää kyse, vaan jostain ihan muusta.

Parhaimmat hurmehenkiset kouristukset löytyvät Hommalta, josta yksi maistiainen:

-”Rupesin sitten paneutumaan syvällisemmin tähän Tuomas Murajaan. Ilkeäkatseinen ihminen, joka saa valtiolta rahallista tukea ylläpitämänsä Faktabaarin toimintaan. Menipä kertaheitolla uskoni ja luottamukseni kyseiseen Faktabaariinkin ja pyyhin juuri mielestäni kaikki tiedot, joita olen sieltä löytänyt, nimittäin jos on on yhtä uskottavaa ”faktaa” kuin muutkin levittelemänsä mielikuvituksensa tuotokset, niin en missään maailman nimessä halua olla missään tekemisissä niiden kanssa. Muraja on hyvä kirjoittaja, mutta hänen juttujensa painoarvo on melkoisen pyöreästi nolla, sillä objektiivisuus, tuo toimittajan paras kaveri, ei juurikaan Murajan seurassa notku.”-

Tämä on hyvin tyypillinen purkaus: faktoja ei toimittajalla ole (kuten ei kenelläkään eri mieltä olevalla ole ikinä), mutta ei niitä itsekään tuoda esille. Minä en ole ikinä ymmärtänyt tätä logiikkaa: jos minä sanon ’fakta’ kymmenen kertaa ja kymmenen apinaa komppaa taustalla, niin miten tuohon ’faktaan’ silloin faktuaalinen sisältö syntyy? Nuo oudot kriitikot puhuvat kuin salatusta totuudesta, jonka vain harvat tietävät ja jota he eivät oman uskonsa ulkopuolisille paljasta, mutta fakta on aina heidän puolellaan. Harmi vain, että he sen niin kovin piilossa pitävät.

Minä väännän vielä kerran rautalangasta tuon ryhmään liittämisen dynamiikan. Minä nimittäin testailin eri variaatioita, kun alkoi pohdituttamaan, miksi asiasta tehdään niin suuri numero. Tein testailun hyvin yksinkertaisella tavalla: tein yhden ryhmän, sitten herätin henkiin kerran kaatuneen profiilini, käytin surutta hyväkseni vaimoni tiliä sekä tietenkin omaani.

Sitten minä liitin omaa sekä vaimoni profiilia tuohon testiryhmään, enkä aio selvittää niitä kaikkia variaatioita, sillä oleellista oli huomata yksi asia: niin kauan kuin kutsuttu/liitetty ihminen ei ole käynyt kyseisellä sivustolla, status on muotoa 'invited'. Kun käy kutsutulla sivustolla ja näkee tämän, muuttuu status muotoon 'added', vaikka ei painaisi OK, vaan pitäisi painaa 'Leave Group', jos ei halua olla ryhmän jäsen (ja jos kutsujan FB- tili poistuu hyväksynnän jälkeen, muuttuu status muotoon 'joined'):

 

 

 

Jos on tullut kutsutuksi johonkin ryhmään, on status aina ’invited’. Kokeilin eri vaihtoehtoja ja tämä oli ainoa vaihtoehto, jonka sain aikaiseksi. Kutsuttu näkee ilmoituksen liittämisestään ryhmään tällä tavalla:

 

 

 

Tässä kuvassa itseasiassa näkyy kaikki oleellinen, kun kukin pohtii tykönään, voiko tulla liitetyksi johonkin ryhmään ilman omaa osallisuuttaan.

Sillä sinä hetkenä, kun avaat ilmoituksen ryhmään liittymisestä, saavut liitetylle sivulle, niin status muuttuu muotoon ’added’ ja tuo mahdollisuus painaa ’Leave Group’ on tungettuna framille vain tuon yhden kerran. FB käytännössä siis tulkitsee henkilön liittyneen sivustolle, kun käy tarkastamassa, mistä sivusta on kyse. Tässä tilanteessa kuitenkin jokainen liitetty ihminen näkee sivun ylälaidassa kohdan ’Leave Group’ ja ’OK’. Eli FB ajattelee, että liittymättä jättäminen pitää tehdä erikseen ja logiikka on kai se, että tarkasteltuaan sivua ja päättäessään, ettei paina ’Leave Group’, on itse halunnut sivuston jäseneksi.

Vielä yksinkertaisesti: jos ei paina kohtaa ’Leave Group’, olet liittynyt kutsuttuun sivustoon. Piste.

Se, onko 'Leave Groupin' painamatta jättäminen tulkittavissa aktiiviseksi liittymiseksi, onkin sitten ihan toinen tarina (joskin oleellinen sellainen). Mutta näin yksinkertaisesta asiasta on kyse. Ja yksinkertaisin on yleensä todennäköisintä case Laura Huhtasaaressa: on hyvin helppo 'liittyä' kutsutulle sivustolle vierailemalla kutsutulla sivustolla ja epähuomiossa jättää ignooraus tekemättä, ei epäilystäkään. Se on oikeasti helpompaa kuin jonkun ryhmän aktiivinen etsiminen ja siihen ihan täysin itse, omalla panoksellaan liittyminen. Jos ei siis oikeasti huomaa tuota ’Leave Group’- kohtaa, on periaatteessa ihan ymmärrettävää, jos tuntee tulleensa liitetyksi johonkin ryhmään vasten tahtoaan. Se, miten helposti tuo huomiotta jättäminen käy ja miten suureksi arvioi kunkin ihmisen aktiivisuuden roolin tuossa kohdassa, saa jokainen ihan itse päättää.

Silti keskustelun ohjautuminen yhden blogistin syyttelyksi, photoshoppaamisen pohdinnaksi, punavihermediamädätyksen syyllistämiseen, oletetun bugin syyttämiseksi ja tietenkin hakkeroinnin epäillyksi kertoo karua kieltään kansanedustaja Huhtasaaren sekä muiden maahanmuuttokriitikoiden kyvystä hahmottaa maailma sellaisena kuin se on: sitä kykyä ei vain ole. Kun kyse oli tällä viikolla vain yhteen ryhmään liittymisestä, niin miten ihmeessä kukaan voi odottaa saman älämölöjoukkion kykenevän järjelliseen pohdintaan, kun kyse olisi oikeasti vaikeasta asiasta? Sillä nyt oli kuitenkin kyse asiasta, jonka jokainen olisi voinut tarkistaa kymmenessä sekunnissa. Miten tuollaisten kanssa sitten käy keskustelua purukumin syömistä vaikeammista asioista, kun yksi FB- ryhmään liittyminen sai korvat vuotamaan verta?

Tässä tapahtumassa kävi, kuten niin monta kertaa aiemminkin: tarinaa muokattiin sen mukaan, mikä vain sai Laura Huhtasaaren vaikuttamaan syyttömältä ja ajojahdin alaiselta. Siksi tarinoihin haettiin hakkeri, tyhmä toimittaja, bugi, photoshop ja paha blogisti. Ja tuolle kollektiiviselle eskapismille on nimikin: kognitiivinen dissonanssi. Ja tämä kollektiivinen eskapismi on nykyisen julkisen kansalaiskeskustelun koko anatomia. Ikävä kyllä.

Kuten Sakari Timonenkin kirjoitti:

-”Sitten tulivat sivulleni mellastamaan Huhtasaaren puolustajat, ja heillä riitti sanottavaa varsinkin perjantai- ja lauantaipullon jälkeen. Samat elämänkoulua käyneet tatuoidut tursakkeet, jotka Huhtasaaren omassa profiilissa kehuivat itsenäisen ja vahvan naisen pärjäävän kyllä kaiken maailman uuninpankkopojille ratsastivat uljaina ritareina minun kimppuuni puolustamaan heikon naisen kunniaa.

Joku Herralta käskyn saanut kiirehti siunaamaan omaisiani ja rukoilemaan voimia kaikille läheisilleni, jotka ovat asemaansa tahtomattaan joutuneet. Oli paljon niitä, joiden ainoa politiikkaan vivahtava ajatus oli epämääräinen punikkiviha ja teksti sen mukaista.  Käsittämätöntä tajunnanvirtaa, jossa menivät sekaisin punikit, somalit, hyysäys, raiskaaminen ja kaikki muu muu tavallinen, joka tuntuu pyörivän epämääräisenä sotkuna joidenkin päässä jatkuvasti.”-

Tarina muuttuu sen mukaan, mitä tiedetään ja kun faktuaalinen umpikuja saavutetaan, todetaan vain: ”Mutta somali, puskaraiskaus ja Tapanila”. Tai kuten James Hirvisaari kirjoitti HS:n toimittaja Tuomas Murajalle aiheesta: "Sinähän se varsinainen valehtelija, mulkku ja perseilijä olet". 

Ja dialogi on ohi. Ja järki koki tappion.

Kun todellisuus ei riitä, sinusta on tullut 'maahanmuuttokriitikko'. Tai mikä pahempaa: James Hirvisaari. Pysykää ihmisinä, joohan?