7. kesä, 2015

Emma Kari, 'Musta mies', parrakas nainen ja rajan vetämisen tarve

 

Olin tänä viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa Vihreiden puoluekokouksessa, joka tänä vuonna pidettiin Oulussa. Ja täytyy sanoa, että ensikertalaisen nöyryydestä ja poliittisesta ujoudesta huolimatta, kokemus oli hieno ja minulla oli tunne, että olen omieni joukossa. Ja se on hieno tunne.

Yksi puhe jäi mieleeni. Se puhe oli Emma Karin puhe lauantaina. Se puhe todella puhutti, sillä kun sanoman yhdistää mielettömään karismaan, on lopputulos huima. Kyseinen puhe löytyy tästä ja pelkkänä tekstinäkin tämä toimii:

-”Me olemme tällä viikolla päässeet oppositiossa räyhäämään tämän hallituksen politiikasta ja sen linjoista. Ja syystä.

Seuraavat neljä vuotta tässä maassa hyvinvoivat veljet taputtavat toisiaan selkään.

Liian moni kaunis ja tärkeä asia kaipaa puolustajaa.

***

Siksi meillä on oltava kirkkaana mielessä, mikä on se vihreä vaihtoehto ja miten me haluamme tätä maata rakentaa. Keiden rinnalla me seisomme, kun Sipilä, Soini ja Stubb luovat Suomea, jossa pienituloisilta siskoilta otetaan ja hyvätuloisille veljille annetaan.

***

Me olemme sen 20 vuotta työtä tehneen lastentarhan opettajan puolella, joka pelkää nyt työpaikkansa puolesta. Me olemme sen pitkää työpäivää tekevän isän puolella, joka haluaisi olla kotona puolivuotiaan lapsen luona. Me olemme sen oululaisen finninaamaisen teinipojan puolella, joka ei uskalla kertoa kavereilleen olevansa homo.

Me olemme sen pienessä häkissä kasvavan siniketun puolella, joka ei koskaan saa kävellä metsässä. Me olemme sen norpan puolella, joka väistelee Saimaalla uidessaan verkkoja. Me olemme niiden Kuusamon metsässä kasvavien vanhojen mäntyjen puolella, jotka metsähallitus on päättänyt kaataa.

Me olemme sen somalitytön puolella, jolle huudellaan bussipysäkillä. Me olemme sen raskaana olevan paperittoman äidin puolella, joka ei pääse neuvolaan kuulemaan vauvan sydämenääniä. Me olemme sen syyrialaisen nuoren miehen puolella, joka astuu peläten kumiveneeseen Välimeren rannalla.

***

Meitä ei velvoita pelkästään ne yli 250 000 suomalaista, jotka antoivat meille äänensä huhtikuussa. Meitä velvoittavat kaikki ne, joilla ei vielä ole ääntä ja kaikki ne, joilla ei koskaan tule ääntä olemaankaan.

Tämä tasa-arvoon nojaava hyvinvointivaltio on ihan liian arvokas, meidän luonto on ihan liian kaunis siihen, että me jättäisimme ne kylmän konservatiivisen oikeistohallituksen leikkausvimman armoille.

Tässä on meidän tehtävämme. Sillä se on meidän velvollisuutemme ja sen takia me olemme täällä.”-

Kiitos, Emma Kari. Ihana, upea, vahva puhe. Politiikan tulee aina olla ihmisen puolella. Aina.

Eikä saa unohtaa, että politiikka on aina jotain muuta kuin pelkkää rahaa. Silti politiikka vaikuttaa olevan tämän päivän yksinkertaistavassa leikkausnarratiivissa pelkkää loogista johtopäätelmää, numeroita (eli rahaa), joita pienentämällä tehdään kriisitietoista, ’oikeaa’ ja ’laadukasta’ politiikkaa. Mutta minä kerron teille lyhyesti salaisuuden: politiikka EI ole pelkkää leikkaamista, pelkkää euroa, vaan se on ensisijaisesti arvojen toteutumaa, jossa raha on pelkkä väline. Arvot ohjaavat rahaa, ei päinvastoin.

Periaatteessa voi silti sanoa, että nykyinen leikkaamisen erikoistuva hallitus on tehnyt omalla tavallaan (anti)arvovalinnan, joka on puhtaasti ideologinen ja se valinta on: ”Kun köyhältä leikkaa, voi rikas ostaa uuden auton”. Tämä (anti)arvovalinta on valinta arvottomuuden puolesta, sillä rahalla ei ole muita arvoja kuin itsensä, eikä rahaa kiinnosta ihmisen hyvinvointi. Kun rahaan keskittyvässä leikkauspolitiikassa pohditaan yhä uusia tapoja saada heikommat entistä heikommiksi, puhutaan yritysten kielellä: kun yritys saa halpaa työvoimaa, sen kuvitellaan parantavan yrityksen tulosta, kun ihminen saa vähemmän, kuvitellaan sen hyödyttävän yhteiskuntaa.

Tämä on luonnollisesti ihan täyttä roskaa, sillä yritys tarvitsee yhtä paljon motivoituneita, omalla työllään eläviä ihmisiä kuin ihmiset tarvitsevat yrityksiä ja toimiva yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka kykenevät elämään ihmisarvoisesti tuntien olevansa osa yhteiskuntaa, johon he haluavat oman panoksensa antaa. Ihmiset, yritykset, yhteiskunta eivät ole yksittäisiä tekijöitä, vaan kokonaisuuden osia, jonka toimivuus rakentuu osiensa suhteesta, ei vain yksittäisistä, erillään toimivista osista.

Yritykset tarvitsevat myös kuluttajia, sillä kuka ne tuotteet sitten oikein ostaa, jos ihmisillä ei ole rahaa? Nyt tästä leikkaamisen matematiikasta on unohdettu ihminen ja yritys ilman ihmisiä on absurdi ajatus. Ihmistä ei tule unohtaa, ikinä. Älkää unohtako:

-”Meitä ei velvoita pelkästään ne yli 250 000 suomalaista, jotka antoivat meille äänensä huhtikuussa. Meitä velvoittavat kaikki ne, joilla ei vielä ole ääntä ja kaikki ne, joilla ei koskaan tule ääntä olemaankaan.

Tämä tasa-arvoon nojaava hyvinvointivaltio on ihan liian arvokas, meidän luonto on ihan liian kaunis siihen, että me jättäisimme ne kylmän konservatiivisen oikeistohallituksen leikkausvimman armoille.”-

En voisi olla enempää samaa mieltä. Lisäisin vielä sen, että maahanmuuttopolitiikkaa en myöskään jättäisi konservatiivisen, oikeistopopulistisen ihmisvihan määriteltäväksi. Jos me näin tekisimme, me hyvät ihmiset kääntäisimme selkämme sille somalitytölle, ’jolle huudellaan bussipysäkillä.’

Me emme silti saa unohtaa sitä, että ihminen on luonteeltaan epäluuloinen vierasta kohtaan. Näin on ollut aina ja näinkin tulee varmasti aina olemaan. Ei ole pitkä aika, kun ’musta mies’ kulki läpi Suomen sirkuksen mukana samassa ohjelmanumerossa kuin kääpiöt, voimamiehet ja parrakkaat naiset.  Ja älkää unohtako, että sata vuotta sitten myös saamelaisia värvättiin sirkukseen samalle Outojen Osastolle myös meillä Suomessa. Erilainen on aina outoa. Erilainen herättää aina tunteita.

Mutta meidän ei tule antaa milliäkään periksi tälle primitiiviselle outoutta pelkäävälle epäluulolle, vaan meidän tulee muistaa olevamme ihmisiä, jonka menestys lajina on kuitenkin perustunut rationaalisuuteen. Juuri siksi paras ase outoutta vastaan on tieto ja avoin keskustelu. Kuulostaa lattealta ja kliseiseltä, mutta nuo kaksi asiaa ovat parhaimmat välineet hulluutta vastaan, sillä tieto ja avoin keskustelu johtavat aina myös hyvään politiikkaan, hyvään yhteiskuntaan ja hyviin päätöksiin.

Siihen nimittäin on syynsä, että meillä ei sirkuksessa enää ole partaisia naisia, ’mustaa miestä’ tai kääpiöitä: me ymmärsimme ihmisinä tiedon ja keskustelun ansiosta, että on väärin alistaa ihminen sirkukseen ja että erilaisuudessa ei olekaan mitään ihmeellistä. Nykypäivän vastine tuolle sirkukselle, parrakkaille naisille ja kääpiöille, on epäluuloisuus maahanmuuttajaa kohtaan. Voisi jopa sanoa, että ’musta mies’ ei ole päässyt vielä sirkuksesta pois ja ’musta mies’ elää edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa tuijotettavana, outona, epäluuloja herättävänä sirkuseläimenä, jota osoitetaan sormella ja jota pelätään.

Jos jokin yhteiskunnallinen keskustelu on tänä päivänä järjetöntä, yliampuvaa ja ennakkoluulojen läpitunkemaa, niin sitä ovat maahanmuuttoon liittyvä monotoninen uhkakuvien kauheuksilla kilpaileva äänentuotto sekä scriptatotuuden rasistinen diskurssi. Scriptatotuuden maailmassa ollaan vielä siellä sirkuksessa tuijottamassa sitä ’mustaa miestä’ ja pohtimassa, miten siitä päästäisiin eroon, sillä ’ne vaan raiskaa ja loisii’. Emme me voi luovuttaa maahanmuuttoon liittyvää keskustelua näille sirkukseen jämähtäneille. Emme me voi, sillä sirkus ei ole se paikka, jossa maahanmuuttopolitiikkaa tehdään sirkustirehtöörin antamin ohjein sekä käsittein, sillä:

-”Me olemme sen raskaana olevan paperittoman äidin puolella, joka ei pääse neuvolaan kuulemaan vauvan sydämenääniä. Me olemme sen syyrialaisen nuoren miehen puolella, joka astuu peläten kumiveneeseen Välimeren rannalla.”-

Maahanmuuttopolitiikka on usean eri tekijän summa, sillä siinä pitää huomioida lähtömaiden tilanteet, syyt ihmisen halulle lähteä pois omasta kotimaastaan, vastaanottajan kyky ottaa ihmisiä vastaan, muiden maiden kuormitukset, pakolaisten olosuhteet, hädänalaisuuden hyväksikäytön määrä ja muoto, yhteiskunnalliset prosessit, poliittinen ilmapiiri ja siihen vaikuttaminen ja monta muuta tekijää. On helppo sanoa: ihmisen muuttoliike ei ole yksinkertainen asia, mutta se on kuin luonnonlaki, sillä niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa, on ihminen liikkunut – ja liikkuu edelleen, syyt, motiivit, tekijät taustalla vaihtelevat, mutta ihminen liikkuu edelleen ja tulee liikkumaan. Aina.

Ja meidän ihmisten tehtävänä on pohtia, miten me suhtaudumme tähän luonnonlakiin: teemmekö siitä kärsimystä kaikille vai teemmekö siitä mahdollisimman sujuvan, kitkattoman ja ongelmia minimoivan? Tämä on se tehtävä, johon meidän pitää vastata ihmisinä, yksilöinä, teoissamme, päätöksissämme. Ja tähän ei löydy vastausta vain Suomesta, vaan maahanmuuttopolitiikka vaatii työtä globaalisti, sillä ihmisen liikettä tapahtuu kaikkialla ja kaikkialta ja ne ongelmat ovat yhteisiä. Me emme voi sulkea silmiämme ja rajojamme ja sanoa: ”Ei kuulu mulle”, sillä jossain vaiheessa se kuitenkin kuuluu meillekin, sillä ihmistä ei voi ikuisesti vain pysäyttää. Toinen reaalipoliittinen syy on paljon raadollisempi: jos me Suomessa sanomme, että emme halua osallistua yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, miten me voimme kuvitella muiden maiden tekevän yhteistyötä meidän kannaltamme tärkeiden asioiden kanssa? Maailma ei toimi siten, että osallistumme vain mukaviin juttuihin, mutta ikävät jutut jätämme muille.

Minä opin tänä viikonloppuna jotain, jota en aiemmin tiennyt: kun on tutkittu esimerkiksi ISIS:in joukkoihin päätyneiden ihmisten elämänkulkuja, niin heistä hyvin, hyvin moni on ollut ihmisiä, jotka eivät ole saaneet lupaa jäädä johonkin maahan perheenyhdistämisen puitteissa (vaikka heillä olisi siihen ollut oikeus). Moni ISIS:in joukkoon päätyneistä ovat siis tulleet Eurooppaan perheensä luokse, pääsy on evätty ja tie turhautumiselle on avattu. Tämä tahtoo sanoa sitä, että vaikeuttamalla perheenyhdistämisiä, altistetaan ihmisiä äärimmäisiin tekoihin. Tämä on hyvä pointti meille kaikille muistaa, kun vängätään perheenyhdistämisistä rasistien kanssa, mutta ennen kaikkea, kun pohdimme niitä tekijöitä, joita tulee hyvässä maahanmuuttopolitiikassa huomioida.

Tänä viikonloppuna minä opin myös, että Vihreissä hyvään sydämeen yhdistyy vahva tahto ja halu vetää rajoja ja olla oikeasti jotain mieltä, halua sanoa, että: ”Älä unohda ihmistä”, sillä:

-”Keiden rinnalla me seisomme, kun Sipilä, Soini ja Stubb luovat Suomea, jossa pienituloisilta siskoilta otetaan ja hyvätuloisille veljille annetaan.”-

Sipilä, Soini ja Stubb seisovat vain kaltaistensa rinnalla: hyvinvoivien, vakituisessa työssä käyvien, valkoisten heteroiden rinnalla, joille auto, grillimakkara ja kahiseva tuulipuku ovat arvoista pyhimmät ja joita koko muun yhteiskunnan tulisi kritiikittä seurata ja joille erilaisuus on loukkaus. Minä kyllä seison näidenkin rinnalla, ehdottomasti, sillä kyllä Suomeen tuulipukuisia mahtuu, mutta minä seison myös pienituloisten, homojen, maahanmuuttajien, köyhien, hiljaisten, rumien, maalaisten, kuplassaan asuvien ja kaikkien muiden rinnalla, jotka eivät meinaa mahtua konservatiivien tarjoamaan ruumisarkkuun, jossa tulisi olla hiljaa ja hiljaa huulta purren, ymmärtää kadota.

Mutta niiden rinnalla minä en seiso, jotka ovat valmiita muita alistamaan muita vain siksi, että maailma ei muuttua saa. Näiden rinnalla minä en seiso ikinä, vaan minä seison heitä vastassa ja sanon: ”Tässä menee raja”.

Kun minä vuonna 2010 Helsingissä raitiovaunulinja 10:n pysäkillä jouduin todistamaan kolmen aikuisen miehen kiusaavan kahta somalityttöä vaatien heitä menemään kävellen, sillä: ”Menkää muualle kuluttamaan verorahojamme, ette te tänne kuulu, vitun neekerit’. Kun yksi näistä herrasmiehistä vielä kysyi nuorelta tytöltä, että: ”Kasvaako nekrun herkussa karvoja”, niin minä menin väliin, en sanonut sanaakaan, käänsin selkäni noille kolmelle rasistille, en katsonut heitä silmiin, en edes vilkaissut, vaan katsoin noita kahta tyttöä silmiin ja hymyilin kuin sanoakseni, että ’älkää välittäkö, minä olen teidän puolellanne’. Tytöt pääsivät haluamaansa ratikkaan ja nuo miehet olivat aivan hiljaa. He taatusti huomasivat, että minä vedin rajan. Ja tuosta hetkestä alkaen minä olen aina vetänyt rajan.

Minä pyydän sinua, ihminen: vedä sinäkin raja.