11. touko, 2015

Valehtelun kunnia, sillanrakentelun löysä epäkeskustelu ja Suomen katoava moraali

 

Muistattehan, miten tässä taannoin väitettiin Suomen joutuvan ottamaan jopa 30.000 turvapaikanhakijaa vuodessa, kun taakanjako astuu voimaan? Ja tämä siis siitä huolimatta, että mitään päätöksiä ei ollut, eikä oikeastaan vieläkään ole käytännössä mistään asiasta taakanjakoon liittyen.

Laitan tähän muistutukseksi muutamia kommentteja aiheesta:

  1. Esa Niemi: Media vaikenee: Suomi aikoo ottaa 20 000 - 30 000 turvapaikanhakijaa vuosittain
  2. Pauli Vahtera: Kolme ratkaisua taakanjakoon
  3. Reijo Tossavainen: Maahanmuutto ryöstäytyy hallitsemattomaksi

Nämäkin kolme kirjoitusta ovat saaneet tuhansia jakoja sosiaalisessa mediassa ja niitä käytetään osoittamaan, mitä inhaa EU- tasolla ollaan suunnittelemassa ja mitä kulttuurimme rapauttamiseksi ollaan jo päätetty. Näitä siis ihan oikeasti luetaan, niitä käytetään uhkaavan turvapaikkakaaoksen argumentoinnissa ja näihin uskotaan kuin totena (ja siksi noiden tarinoiden käyttö ovat mainioita esimerkkejä siitä, miten rasistista demagogiaa luodaan ja miten sitä kierrättämällä muokataan ja ylläpidetään mielipideilmastoa).

Noiden kirjoitusten ytimessä on väite siitä, että on olemassa päätös kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden ottamisesta Suomeen ’taakanjaon’ nimissä. Harmillista noiden kirjoitusten puolesta, että mitään päätöstä itse taakanjaosta saati määristä ei ole tehty. On olemassa vasta ehdotus ja päätöslauselma (joka EI ole mikään päätös yhdenkään turvapaikanhakijan tänne ottamisen velvoittamisesta).

Yhteistä noille kolmelle tarinalle ovat ainakin:

  1. Päätöstä ottaa kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita ei ole - ja silti sellaista ihan tosissaan väitetään ja Kansa uskoo.
  2. On olemassa Europarlamentin julkilausuma, joka pitää sisällään ehdotuksen taakanjaosta, mutta se ei pidä sisällään edes päätöstä kriteeristöstä, jolla turvapaikanhakijoiden määrää haarukoitaisiin.
  3. Yo. kirjoitukset ylläpitävät väitettä, jossa hypoteesina on, että kymmenet tuhannet pakolaiset aiotaan ottaa Suomeen - mutta itse tekstit eivät tätä tue, sillä siinä ei esim. näytetä kohtaa julkilausumasta, joka tuon väitteen osoittaisi todeksi.
  4. Päätöslauselmaesityksen voi käydä tarkistamassa täällä (ja se ei tue väitettä Suomen olevan sitoutunut kymmeniin tuhansiin turvapaikanhakijoihin): http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+MOTION+P8-RC-2015-0367+0+DOC+XML+V0//FI&language=fi
  5. Päätöslauselmassa ei oteta mitään kantaa, mitä 'avainta' tulisi käyttää - ja silti tuodaan esille vain sen 'avaimen' luvut, joka tuottaisi Suomelle suurimmat turvapaikanhakijoiden määrät.
  6. Turvapaikanhakijoiden populaatiota taakanjaolle ei ole määritelty missään (vasta nyt on alustava ehdotus olemassa).
  7. Yksikään keskusteluissa olevista 'avaimista' ei tuottaisi Suomeen otsikon mukaisia turvapaikanhakijamääriä:  http://www.icmpd.org/fileadmin/ICMPD-Website/ICMPD_General/Publications/2014/ICMPD_TP_Responsiblity_Sharing_October_FINAL.pdf

No, alustava ehdotus ’taakanjaosta’ lienee nyt 20.000:n kiintiö koko Euroopalle. Sanon uudelleen: 20.000 ihmistä on alustava ehdotus taakanjaolle.

Miettikää: 20.000 ihmistä. 20.000 ihmistä koko Eurooppaan ja puheissa kaikki olivat uhattuina kulttuurista ja yhteiskunnan vakaudesta lähtien. Mitäpä tuohon nyt sanoisi? On pakko todeta, että olemme jälleen kerran todistaneet sen, mitä valtavirtaistunut scriptapuppugeneraattori saa aikaan: totuus ei ole kiinnostavaa, kauhukuvat ovat. Kun politiikassa tunnelmanluonti ohittaa moraalin ja tyylin, olemme saapuneet maahanmuuttokriittiseen kuplaan, jossa on kunnia puhua 'pedofiiliuskonnosta' ja jossa ihmisen on hyvä hukkua Välimereen, sillä 'mitäs läksi'.

Kylmää on.

Maahanmuuttokriitikoiden valehtelu, vänkäys ja disinformaatio vain ovat tylsää sekä moraaliltaan ihmisvihan täyttämää ja silti niin moni jaksaa ihan tosissaan uskoa siihen, vaikka rautalangasta väännetään ja osoitetaan sen perustavaa laatua oleva virheellisyys sekä rumuus. No, tällaistahan tämä on.

Mutta miksi oikeastaan edes tuhlata aikaansa keskusteluun ihmisten kanssa, jotka uskovat kaikenmaailman vahteroita, immosia, halla-ahoja, tossavaisia, kun he aina jäävät kiinni samasta asiasta - nimittäin valehtelusta? Eikä silti mikään muutu, samat valheet, samat urbaanilegendat, samat dystopiat, vuodesta toiseen jatkavat kiertoaan, vaikka niiden onttous toistuvasti osoitetaan. Kaivattu sillanrakentaminenkaan ei onnistu, jos kaikki eivät tätä tavoitetta jaa.

Sitä saa, mitä tilaa. Mutta kuka tunnustaa tilanneensa näiden satusetien tarinoita? 

Ylläolevien kirjoitusten sisältö on todellisuudessa 100%:sta, tarkoituksellista valhetta, eikä niillä muuta funktiota edes liene kuin valehdellen luoda tunnelmaa dystooppisesta Suomesta, jonne 'mutavyöry' tunkeutuu kuin luonnonlaki, jos jotain ei tehdä heti (mutta onneksi muutama valpas, isänmaallisuuden elähdyttämä ihminen on hereillä ja vahtii sinivalkoisen isänmaan etua). Normaalisti valehteluun suhtaudutaan Suomessa negatiivisesti, mutta jotain on pakosti pielessä suomalaisessa keskustelukulttuurissa, kun valhe on tässä (persu)narratiivissa yhtäkkiä hyve ja liioiteltu valehtelu on kunnia-asia. Kun valehtelu muuttuu hyväksyttäväksi kannanotoksi ja mielipiteenvapauden hyväksytyksi ilmaisuksi, olemme kadottamassa jotain hyvin olennaista suomalaisesta yhteiskunnasta: nimittäin moraalin.

Ja miten sinä moraalin kadottaneen kanssa keskustelet? Miten sinä valehtelijan kanssa ’rakennat siltoja’ ja ’menet keskitielle vastaan’? Et mitenkään, valehtelijan kanssa häviää aina ja löytää itsensä vain ojasta nielemässä mutaa. Tässä valehtelun hyväksyvässä narratiivissa minua ainakin tympivät vaateet keskitiestä ja sillanrakentelusta ja muusta asioiden merkitysten kadottavasta dialogista silloin, kun kyse on asioista, jotka eivät kompromisseihin taivu. Sellaisiakin asioita nimittäin on, kuten esimerkiksi ihmisarvot. Vai missä kohtaa niissä voidaan tehdä kompromisseja? Positiivisen kautta ihmisarvoja polkemaan? 

On asioita, joissa voi ja pitää vetää selvä raja. Ja meidän pitää osata olla myös eri mieltä ilman, että kurkusta tungetaan alas vaateita 'sillanrakentelusta', 'keskitiestä' ja 'rakentavasta kritiikistä (kunhan se on just mun mielipiteeni näköistä)'. Nuo vaateet ovat holhoavia ja alentavia ja sotivat itseään vastaan: sillä missä on tuolloin 'sillanrakentelu' esim. minun mielipidettäni kohtaan? Mitään 'sillanrakentelua' ei edes tarvita, riittää, kun puhuu asiasta ja haastaa. 'Sillanrakentelu' ei ole mikään vastaus, se ei ole mikään argumentti. Siksi se ei ole hyvää mielipiteiden argumentointia, se on vain ja ainoastaan löysää epäkeskustelua, silkkaa lätinää ihmisille, jotka eivät oikeasti uskalla olla mitään mieltä.

'Sillanrakentelu' on vain erinomainen lähtökohta ja se toimii hienosti mielipiteiden arvostuksessa ja sallimisessa. Ja näin on oikein hyvä.

Mutta se, mihin tuo siltoja rakenteleva 'kaikkien-kukkien-pitää-kukkia'- retoriikka ei sovi, on se vaihe, kun oikeasti yritetään argumentoida. Siinä kohdassa pitää olla mahdollisuus sanoa, että tuo on väärin - ja sitten kertoa, miksi näin on. Tuossa kohtaa 'kaikkien-kukkien-pitää-kukkia'- retoriikka muuttuu käyttäjänsä valtaa käyttäväksi, latistavaksi ja mielipiteiden argumenttien eroja häivyttäväksi kielenkäytöksi, jossa ei enää ole mitään merkitystä sillä, mitä mieltä ollaan ja Karl Popperin sanoin:

-"We should therefore claim, in the name of tolerance, the right not to tolerate the intolerant. We should claim that any movement preaching intolerance places itself outside the law, and we should consider incitement to intolerance and persecution as criminal, in the same way as we should consider incitement to murder, or to kidnapping, or to the revival of the slave trade, as criminal.”-

Siksi minä yritän ajaa sitä, että me osaisimme olla eri mieltä ilman, että meillä on tuota 'sillanrakentelun' vaadetta niskassamme, sillä muuten valehtelijat voittavat ja suvaitsevaisuus häviää. Enkä minä ainakaan tuota halua. 

Rasismista tulee puhua, mutta ei rasistien kanssa. Tämä on minusta hyvä ohjenuora. Sillä kaikkien kukkien ei ole tarkoitettu kukkivan. Piste.