24. huhti, 2015

Montako somalia sinä tunnet, rakas perussuomalainen?

 

Kun kirjoitin tekstin ’Minun Suomeni on punaviinipunainen’, tiesin sen herättävän negatiivisia tuntemuksia. Ja tämä ihan siksi, että nykyisessä keskustelukulttuurissa eri mieltä oleminen on väärin. 

Vielä tarkemmin: eri mieltä oleminen on kiellettyä kaikilta muilta, paitsi perussuomalaisilta ja heidän kannattajiltaan.Tämä on helppo todeta: kun Krista Kosonen sanoi hirvittävät sanansa…

”Vaalitulos ei edusta minun Suomeani, en tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä”

…riensivät Ulla Appelsin ja Sebastian Tynkkynen heti kertomaan, miten ’väärin’ Krista Kosonen ajatteli ja miten hän halveksii Kansaa ja demokratiaa. Niinpä. Tässä perussuomalaisessa narratiivissa esimerkiksi oikeus olla rasisti on tärkeämpi ja oleellisempi asia kuin vastaavasti oikeus kutsua rasistia rasistiksi. Kritiikki vaikuttaa olevan lähtökohtaisesti tässä persunarratiivissa suvaitsemattomuutta, mutta rasistinen agitaatio vain poliittinen kannanotto, jota ei saisi kritisoida.

Näin se menee ja näin julkinen keskustelu etenee - ja näiden kanssa sitten pitäisi siltoja rakennella ja mennä puolitiehen vastaan? Pohtikaa hetki näitä kommentteja, jotka kirjoitukseni on kirvoittanut:

”Tuo sinun jatkuva itkeminen persujen vaalimenestyksestä, sataa suoraan persujen laariin.”

No toiseksi suurin puolue ne on nyt kuitenkin. Kerää hyvä mies ittes ja hyväksy tosiasiat. Netissä itkeminen ei auta mitään.”

“Ai mikä totuus.mä en sun puheis oo huomannu mitää totuutta mistää.ainoastaan katkeruutta ku joku puuttuu epäkohtiin.persut o pääasias ikänsä töitätehneitä jokka on vittuuntunu pummilla eläjiin ja toisten rahoilla mailmanpelastajiin.”

”Eikös olisikin helpompaa järjestää jokin "Kalifaatti" jota johtaisi Komitea jonka yläpuolella olisi Koraanineuvosto jonka Puhemies, uskonoppinut, toimisi valtion päämiehenä? Ei tarvitsisi äänestellä.”

“Niimpä sielä on aika monta sellasta ihan joka puoluees jokka ei oo päivän työtä tehneet.vihreistä varmaan eniten loiseläjiä löytyy.se taas on sun ongelma jos et oo nähnyt persuista mitää kirjoituksia.siinä saattaa olla joku pimeä piste sinulla poersuvihassas et näe metsää puilta.”

Ja vastaavia aiheen ohi meneviä kommentteja ovat keskustelupalstat täynnä. Näissä kommenteissa näyttäytyy kuitenkin juuri se uhriutuva sekä valittava Suomi, joka ei osaa olla eri mieltä. He vain ovat eri mieltä ja heidän kantojaan ei saisi kritisoida ja tämä henki ilmenee täydellisen tyhjentävästi yhdessä tuoreessa kommentissa blogissani:

”Mikä ihmeen pakkomielle punavihreillä on persuista? Miten on niin vaikea ymmärtää, että jotkut ihmiset vain ajattelevat eri tavalla ja heillä on oikeus mielipiteisiinsä. Tämä on demokratian idea.”

’Heillä on oikeus mielipiteisiinsä’. ’Tämä on demokratian idea’. En voisi olla enempää samaa mieltä. Mutta perussuomalaisessa dialogissa tätä ohjetta ei noudateta, vaan eri mieltä oleminen kääntyy uhriutuvaksi valitukseksi, jossa Jussi Halla-aho loukkaantuu, kun häntä kutsutaan termillä ’uusnatsi’, mutta kun hän pohdiskelee ampuvansa Tehtaanpuiston homon, niin se on vain poliittista kannanottoa, jota ei saa kritisoida, sillä sananvapaus, mielipide ja demokratia? Huomaatteko julkisessa keskustelussa tämän oudon kaksoisstandardin?

Kun Krista Kosonen kertoo oman mielipiteensä, kaiken maailman appelsiinit ja tynkkyset ovat suu vaahdossa kertomassa, miten oli väärin ajateltu. Voi kunpa heiltä löytyisi se sama intohimo kritiikille, kun jälleen kerran ehdotetaan homojen kuljettamista Ahvenanmaalle, kun neekeriukko taas ulisee ja minareetit kohta kohoavat kaikkialla ja miten somali vaan raiskaa. Huomaatteko edelleenkään julkisen keskustelun kaksoisstandandardia?

Ei tässä ole kyse mistään 'kuplasta', vaan siitä, että on erilaisia ihmisiä ja siitä, että erilaiset ihmiset nyt vaan ovat myös eri mieltä eri asioista, eikä tämän pitäisi olla hirvittävä yllätys kenellekään. Tämä on hyvin normaalia ja hyvin yksinkertaista. Mutta meillä julkisessa keskustelussa paljon syvemmälle menevä vamma, jonka ilmenevä on tämä kaksoisstandardi sekä se, että mielipiteistä on tehty asiantuntijuuteen rinnastettavissa oleva argumentoinnin tapa. ’Maapallo on pyöreä. – No, se nyt vaan on yksi mielipide’.

Kun televisioon pyydetään ihmisiä keskustelemaan vaikka maahanmuutosta, ei sinne oteta asiantuntijoita, vaan sinne otetaan ihmisiä, joilla on äärimmäiset mielipiteet. Tässä on ajatuksena, että itse asia ei ole oleellinen, vaan siitä kumpuavat mielipiteet ja että totuus varmasti löytyy sieltä väliltä. Kun mielipiteitä ei haasteta, eikä niihin suhtauduta kriittisesti, sillä ’jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja jokainen mielipide on yhtä arvokas’, niin silloin me ajaudumme tilanteeseen, jossa ihmisarvotkin muuttuvat vain yhdeksi näkökulmaksi, vain yhdeksi mielipiteeksi. On selvää, että jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta jokainen mielipide ei ole järkevä, hyvä tai perusteltu mielipide.

Lisäksi, kun mielipiteestä alkaa määrittelemään toimenpiteitä, niin silloin erityisesti argumenttien loogisuus ja sisältö ovat asioita, joita tulee tutkia ja tarvittaessa kritisoida. Eikä tämä ole mitään sananvapauden saati demokratian halveksuntaa. Miksi tämä on joillekin niin kovin vaikeaa ymmärtää?

Minä pidän paljon tästä lähestymistavasta:

 

Tuore Vihreiden kansanedustaja (onnittelut hänelle siitä) Touko Aalto kirjoittaa viisaasti yo. kuvan yhteydessä:

”Tahdon vastata käynnistyneeseen "kupla" keskusteluun yhdellä kuvalla ja muutamalla sanalla.

Vaikka olen Teuvon kanssa poliittisesti lähes kaikesta eri mieltä, se ei estä minua etsimästä asioita, joista voisimme olla samaa mieltä. 

On äärimmäisen tärkeää pyrkiä yhteistyöhön juuri niiden ihmisten kanssa, jotka tuntuvat itsestä kaikkein vieraimmilta. 

Oma elämänviisauteni on, että hyvällä tai huonolla idealla ei ole puoluekirjaa. 

Minulla on tapana etsiä erilaisista ihmisistä myös yhdistäviä rajapintoja esimerkiksi harrastusten kautta. Tässä kuvassa olemme Teuvon kanssa Viitasaaren voimailusalilla joulun alla 2013.

Make friends, not enemies.”

Tämä on viisasta puhetta – mutta tietyin varauksin. Olen 100%:sti samaa mieltä siitä, että ihmisten tuleekin pyrkiä dialogiin, jossa haetaan konsensusta. Ja tämä on erityisen viisasta silloin, kun puhutaan yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, sillä siinä harvoin ilman kompromisseja saavutetaan ratkaisuja, jotka olisivat suurimman osan mielestä kaikkein parhaimmat. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että tietty konsensushakuisuus on hyvä asia (siitähän politiikassa reaalimaailmassa kuitenkin on kyse). Tässä on vain yksi haaste: nimittäin ne, jotka eivät tätä samaa periaatetta noudata.

Oikeasti minä menisin vielä pidemmälle kuin Touko Aalto: minusta on äärimmäisen tärkeää pyrkiä yhteistyöhön KAIKKIEN kanssa, eikä edes korostaa mitenkään erityisesti eroavaisuuksia.  Minä olen itse sitä mieltä, että me ihmiset olemme oikeasti hyvinkin samanlaisia kaikkialla maailmassa, kun pintaa hieman raaputtaa: me kaikki syömme aamupalamme, me kaikki kaipaamme hyväksyntää, välittämistä ja rakkautta. Me kaikki noin yleisellä tasolla haluamme olla onnellisia ja me kaipaamme toisia ihmisiä, meillä on harrastuksia ja haluamme uskoa joihinkin itseämme suurempiin asioihin. Emme me oikeasti niin kauheasti toisistamme poikkea. Ihminen on ihminen kaikkialla.

Yksi suomalaisen yhteiskunnan peruspilaireista on ollut kyky tehdä kompromisseja ja kyky tehdä konsensuspäätöksiä, eikä tästä tule edelleenkään tinkiä piiruakaan. Tuoreen uutisen mukaan Suomi ja suomalaiset ovat hyvinkin onnellisia (sijalla 6 koko maailmassa): http://yle.fi/uutiset/onnellisimpien_maiden_listaa_hallitsevat_lantisen_euroopan_pienet_maat__suomi_nousi_kuudenneksi_ohi_ruotsin/7951286

Mutta nykyisessä persunarratiivin keskustelukulttuurissa Kansa on jakautunut kahtia, islam uhkaa ja hyvävelikerhot alistavat kansaa. Punaviininlipittäjät kiusaavat sitä Oikeaa Kansaa ja nämä sokeat punavihreät vievät maan turmioon, kun eivät kuplastaan ulos näe. Ja Ruotsi on jo ihan pilalla (sijalla 8), ’pöönin kettous aar hiör’ ja minaareettia pukkaa kylänraitille kaikkialle ja jihadistit uhkaavat nurkan takana raiskaavien somaleiden vanavenessä. Norjassa ja Tanskassa kansallistuntoiset ovat huolissaan monikulturismista, joka on tuhonnut maiden turvallisuuden ja Tavallinen Kansa joutuu työmatkoillaan väistelemään luoteja, joita sossun rahoilla mersuja ostaneet somalit rasistisesti ammuskelevat kantaväestöä kohtaan.  Kaikki on mennyt, eikä eliitti kuuntele Kansaa.  Öyh, öyh.

Ihan oikeasti: jos toinen ihminen on sitä mieltä, että ’neggerit vittuun’ ja ’kuula kalloon’, niin ei minua lohduta lainkaan se, että meillä olisi yhteisenä rajapintana, että kummankin mielestä Liverpool on Euroopan kovin fudisjengi ja Salatut Elämät nyt vaan on paras TV- ohjelma ikinä.

Pelkkä konsensukseen pyrkivä keskustelu ei yksinkertaisesti ole riittävää. Meillä pitää olla kyky ja aito mahdollisuus olla myös eri mieltä. Ja verisesti (tämä siis kuvainnollisesti, ei oikeaa verta valuttaen). Intohimolla. Vimmalla. Ja tähän on yksinkertainen syy: jos me emme saa olla eri mieltä ja hyväksyä sitä tosiasiaa, että just mun mielipide tyrmätään, me saavumme maailmaan, jossa se erimielisyys kanavoidaan sitten muita reittejä pitkin (ja ne reitit eivät ole mitään mukavia reittejä, vaan niiden reittien lopussa tuoksuu väkivalta).

Meidän pitää osata olla eri mieltä ilman, että kurkusta tungetaan alas vaateita 'sillanrakentelusta', 'keskitiestä' ja 'rakentavasta kritiikistä (kunhan se on just mun mielipiteen näköistä)'. Nuo vaateet ovat holhoavia ja alentavia ja sotivat itseään vastaan: sillä missä on tuolloin 'sillanrakentelu' esim. minun mielipidettäni kohtaan? Sillä 'kultainen-keskitie-kaikkien-kukkien-on-saatava-kukkia'- puhe on kaiken sallivuuden absurdismissaan ristiriitainen, sillä kaikkea ei kuitenkaan sallita, eikä voida sallia. Siksi tuo puhe kääntyy aina omaksi irvikuvakseen. 

Minua ainakin tympivät vaateet keskitiestä ja sillanrakentelusta ja muusta asioiden merkitysten kadottavasta dialogista silloin, kun kyse on asioista, jotka eivät kompromisseihin taivu. Sellaisia asioita nimittäin on, kuten esimerkiksi ihmisarvot. Vai missä kohtaa niissä voidaan tehdä kompromisseja? Onko esimerkiksi ihmisen hengen arvostaminen 'konsensuspäätös'? Positiivisen kautta ihmisarvoja polkemaan? On vain yksinkertaisesti olemassa asioita, joissa voi ja joissa pitää vetää selvä raja. 

Rautalankaa: jotta erilaiset mielipiteet oikeasti johtavat kehitykseen, edellyttää se aitoa dialogia ja argumenttien haastamista. Vain siten voi tapahtua kehitystä ja vaade konsensukseen kaikkialla ja vaateet 'kaikkien-kukkien-kukkimisesta' latistavat mielipiteiden vapaan ja todellisen haastamisen ja siten matka uuteen tietoon on estynyt. Vaateet ehdottomasta 'kaikkien-kukkien-kukkimisesta' on passiivista vallankäyttöä, joka on kiertoilmaisu sille, että ei osaa, ei halua, eikä uskalla ottaa itse asiaan, itse siihen oleelliseen kantaa. 

Jotta emme latista julkista keskustelua kroonisen konsensusvaateen tai 'kaikkien-kukkien-on-saatava-kukkia'- hymistelyn taakse, on äärimmäisen tärkeää, että emme avoimessa dialogissa unohda perussääntöjä. Kritisoi argumentteja sekä faktoja mielipiteiden taustalla, älä ihmisen arveltuja motiiveja tai ideologiaa. Kun unohdat asian ja kommentoit asian ohi, ei se ole mitään keskustelua: se on ohi puhumista ja tylsää mielipiteiden listaamista, jossa mikään ei kehity. Väkivaltaan yllyttäminen siksi, että mielipide ei miellytä, ei myöskään ole hyvää tapaa käydä keskustelua.  Ei ole myöskään tyylikästä ehdottaa somalien pieksemistä pesäpallomailalla, sillä argumentilla, että ’ne vaan raiskaa ja loisii’. Opettele erottamaan ’vihainen puhe’ ’vihapuheesta’, sillä nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.

Koko ’kuplaantumiseen’ liittyvä keskustelu kulminoituu tänään A-studiossa, jossa aiheena on  "Tunnetko perussuomalaisia äänestäviä ihmisiä?".

-“Vaalitulosta on luettu maaseudun näpäytyksenä kaupunkilaisille hipstereille, jotka elävät omassa pienessä todellisuudessaan. Politiikan tutkijan Erkka Railon mukaan perussuomalaisten suosio perustuu tällaiselle vastakkainasettelulle. On me vastaan muut: tavallinen kansa vastaan eliitti tai suomalaiset vastaan maahanmuuttajat.”-

Perussuomalaisten suosia perustuu osaltaan juuri tuolle vastakkainasettelulle, mutta sen sijaan, että media kiinnittäisi huomion siihen, miten sitä vastakkainasettelua tietoisesti luodaan – erityisesti maahanmuutajia kohtaan – he hyväksyvät perussuomalaisen ongelman asetannan ja keskustelevat siitä, miten moni ’tuntee perussuomalaisia äänestäviä ihmisiä’. Kun kyse on puolueesta, jonka olemassaolo perustuu eron tekemiseen ja ihmisten pisteyttämiseen, niin olisiko sittenkin kannattanut kysyä tuon persunarratiivin olemassaolon syitä, tapoja sekä muotoja sen sijaan, että vahvistetaan myyttiä persurukkaa hyljeksivästä kuplasta?

En minäkään perussuomalaista vihaa, ihmisiä hekin ovat, luoja paratkoon. Enkä usko kenenkään tätä kyseenalaistavankaan. Minä en vihaa perussuomalaista, vaan minähän rakastan heitä. Minä kritisoin vain perussuomalaisuutta.

Siksi minä haastankin jokaisen perussuomalaisella tavalla ajattelevan pohtimaan, montako somalia tunnet? Kuinka monta RKP:n tai Vihreän kannattajaa tunnet henkilökohtaisesti? Miltä tuntuu käydä keskustelua avoimesti homon kanssa? Miltä tuntuu, kun näet ulkomaalaisen kävelevän käsi kädessä suomalaisen kanssa? Miksi sinun on vaikea hyväksyä sitä, että ei somalia voi lyödä turpaan (edes verbaalisesti) ihan vaan siksi, että hän on somali? Ymmärrätkö lainkaan, että Vihreän raiskatuksi tulemisen toivominen on oikeasti aika huonoa dialogia?

Kun vastaat noihin kysymyksiin, ymmärtänet helpommin, mistä tässä 'kuplagatessa' oikein on kysymys.

Ai niin: minä tunnen monta perussuomalaista äänestävää. Ja he ovat minun ystäviäni, ihan tavallisia ihmisiä. Aivan, kuten minäkin.