20. huhti, 2015

Nyt 'jytkytellään' ja vaalien 2015 anatomia

 

Kun vaalien 2015 tuloksia tarkastelin, oli ensimmäinen tunteeni pettymys.

Olin toivonut jotain ihan muuta ja sanon sen nyt ihan suoraan: olisin toivonut suomalaisten äänestävän Perussuomalaisia huomattavasti vähemmän. Tämä ihan siksi, että heidän rasistinen agitaationsa sekä poliittinen typeryyden performanssinsa alkaa hiljalleen kyllästyttämään ja toivoin myös muun Suomen jo kyllästyneen tuohon suomalaisen huonon juntteuden jytkyjengiin, jonka ainoat osaamisen alueet ovat muualta Euroopasta kopioitu rasismi sekä heidän itse kehittelemänsä negatiivinen Midaksen kosketus: kaikki, mihin he koskevat, muuttuu roskaksi. Vai oletteko viime vuosina nähneet montakin perussuomalaista, poliittista menestystarinaa? Häiriöitä, sekoilua, venkoilua, asioiden vaikeuttamista ja lapsellista kiukuttelua sitäkin enemmän, ehdottomasti.

No, minä olin toivonut jotain ihan muuta ja PS sai tuloksen  -1 verrattuna edellisiin vaaleihin ja Timo Soini jo ehti juhlimaan tulosta kuin voittoa, sillä: ”Nyt jytkytellään”. No, minä en jytkyttele. Minua vitutti. Ihan rehellisesti: vitutti.

Mutta sitten aloin hieman pohtimaan tarkemmin. Pohdin sellaista, että jos ja kun Suomen yhden kautta aikojen huonoimman hallituksen aikana onnistuu oppositiosta käsin saamaan vaaleissa tulokseksi -1, niin ei siitä kyllä 'jytkyä' saa aikaiseksi. Ei, vaikka asiaa kuinka tarkastelisi. Ei tuo -1 ole todellakaan mikään menestystarina, kun sen laittaa oikeaan kontekstiin, vaan tuohan on rehellisesti sanottuna miltei nolo suoritus. Tämä siksi, että toinen iso pääoppositiopuolue (Keskusta) sai tuloksen +14 ja Vihreät sai tuloksen +5, joten kyllä tuo -1 laimealle tuhnulle näyttää ja haisee, katsoo sitä sitten minkä väristen lasien läpi tahansa.

Lisäksi koko maassa PS menetti viime vaaleihin verrattuna sellaiset 40.000 ääntä, kun toinen, paljon pienempi oppositiopuolue (Vihreät) puolestaan sai 40.000 uutta ääntä, joten voittaminen ja voittajana esiintyminen ovat sittenkin kaksi aivan eri asiaa.

Mutta sitä minä en ymmärrä, että tämä Kansa on katsonut tuota poliittisen teeskentelyn persuhortoilua viimeiset 4 vuotta, niin siitä huolimatta ne kaipaavat sitä lisää ja äänestävät niitä hakkaraisia, uimahallin suihkuja pelkääviä saarakkaloita ja hauveli-oinosia. On pakko sanoa, että jokin on politiikassa mennyt pilalle ja tässä maassa on jotain, jota en oikeasti ymmärrä. En, vaikka kuinka yritän (ja aion kyllä yrittää jatkossakin).

Minä toivon tämän tuloksen jälkeen, että Keskustan herra Sipilä ei anna yhtään siimaa persuille, eikä hyväksy Perussuomalaisen puolueen rasistista maahanmuutto-ohjelmaa saati heidän toistuvaa valehteluaan siitä, miten Suomen rahoja lapioidaan Kreikkaan (jota ei oikeasti edes tapahdu, vaan kyse on jostain ihan muusta). Ei kaikkea tarvitse hyväksyä ja Keskustalla on kyllä +14:sta tuloksellaan aika vahva mandaatti määritellä hallitusohjelmaa ja siitä olen iloinen (jos siis vaihtoehtona olisi ollut Kokoomus tai PS, niin tämä on ihan hyvä).

Ja sitten minä olen erityisen iloinen siitä, että eduskuntaan valittiin valtaisa määrä hyviä tyyppejä, enkä suostu enempää nillittämään tuosta persujen pienestä tappiosta. On järkevämpää auttaa noita hyviä tyyppejä kuin keskittyä noihin politiikan raatoihin. Ei siis sammuteta valoja vielä.

Ei nimittäin kannata unohtaa, että kun eduskuntaan valitaan kuitenkin seuraavia ihmisiä...

Hanna Sarkkinen
Li Andersson
Jani Toivola
Timo Harakka

Hanna Halmeenpää
Pekka Haavisto
Outi Alanko-Kahiluoto
Emma Kari
Nasima Razmyar

Ozan Yanar
Ville Niinistö
Carl Haglund
Aino-Kaisa Pekonen

...niin ei tämä Suomi nyt ihan ns. perseestä ole.

Silti en voi välttyä juuri tänään siltä tunteelta, että Suomi on arvoiltaan entistä selkeämmin jakautunut kahtia: konservatiivit vs. tämä vuosituhat ja erityisen selkeä ero on akselilla pääkaupunkiseutu vs. muu Suomi.

Rasistinen, muukalaisvihamielinen agitaatio puree parhaiten siellä, missä mustaa miestä ei ole nähty kuin televisiossa ja menneisyyteen kuroutuva puhee uppoaa siellä, missä halutaan uskoa siihen, että maailma ei muutu, jos oikein kovasti uskotaan siihen ja että vuonna 1982 hankittu osaaminen pitää kyllä riittää tänäänkin. Maailman ei haluta muuttuvan, sillä se vaatii muutosta myös itsessä. 

Ja tämä ilmiö on ollut nähtävissä muualla Euroopassa aiemmin ja siinä on jotain, jota kannattaisi ottaa opikseen, kun yrittää ymmärtää tätä maata nimeltä Suomi.

Elämme jänniä aikoja. Ja meidän hyvien tehtävä ei edelleenkään ole olla hiljaa.