8. huhti, 2015

Myytti suomalaisen työntekijän kalleudesta ja leipäjonojen unohdettu glamour

 

Poliitikot ovat mielellään jakamassa mielipiteitään, erityisesti näin vaalien aikaan. Ja aina välillä törmää mielipiteisiin, jotka ovat hätkähdyttäviä. Tänään minä törmäsin yhteen sellaiseen. Miettikää, että joku ihan oikeasti ajattelee näin:

-"On räikeä vääryys, että työnteko ei ole tekijällensä aina taloudellisesti kannattavaa. Jos työttömän suusta kuulee lausahduksen "ei kannata mennä töihin", on sosiaaliturva väärin kohdennettu, tai liian suuri!, perustelee Eero Aho Mikkelistä."-

Nyt sanon rumasti, mutta minusta on räikeä vääryys, että noin typeriä ehdokkaita on olemassa. Olen pahoillani, mutta poliittinen korrektius ei ole juuri nyt ensimmäisenä mielessäni.

Jos sosiaaliturvallakaan ei oikeasti elä, niin ei sen alentaminen yrittäjän kustannustehokkuuden vuoksikaan elintasoa paranna. Se toki parantaisi, että yritykset eivät olisi niin onnettomia omassa bisneksessään, että eivät siitä muuten saa kilpailukykyistä kuin leikkaamalla palkkoja. Suomalaiset palkat saati verokertymä eivät ole edes Euroopan mittakaavassa kovia, mutta silti kuulee tasaisin väliajoin tätä samaa työnteon kalleuden mantraa hoettavan.

Mutta se ei ole yhteiskunnan tehtävä tehdä yrittäjästä kilpailukykyistä sallimalla palkat, joilla ihminen ei tule toimeen. Lisäksi palkkojen laskeminen ei oikeasti edes paranna kilpailukykyä: sillä ne palkat alenevat sitten samassa suhteessa kaikilta. Jos sitä huonoa palvelua tai onnetonta tuotetta ei kukaan nytkään osta, niin kuka ne ostaa, kun palkkoja on laskettu?

Ei kannata unohtaa, että suomalainen työtunti ei edes ole Euroopan mittapuussa mitenkään käsittämättömän kallis: http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/nain-paljon-maksaa-tyotunti-suomessa-bulgariassa-melkein-10-kertaa-halvempaa/4954386

Suomi sijoittuu toki kärkikymmenikköön, mutta esimerkiksi Tanska, Belgia ja Ruotsi ovat Suomea kalliimpia, joten nuo maat lienevät esimerkiksi yrittäjän näkökulmastasta olevan suoraan Saatanasta ja täysin elinkelvottomia? Bulgaria on kymmenen kertaa Suomea halvempi ja Bulgariassa on myös kokonaisveroaste sellaiset 27%. Luulisi näiden lukemien valossa nykyisen työn kalleuden narratiivin logiikalla Bulgarian olevan hyvinvoinnin ja elintason Shangri-La. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Pitäisikö kuitenkin kilpailla jollain ihan muilla tekijöillä? Esimerkiksi osaamisella ja tehokkuudella? Esimerkiksi tuotteilla ja palveluilla, joita ei kaikilla muilla vielä ole? 

En ihan ymmärrä myöskään sitä, miksi suomalainen yrittäjä valittaa Suomen kalleudesta ja hirvittävistä veroista ja maksuista, joita yrittäjärukka joutuu maksamaan (ja työntekijä vaan loisii ja nauttii yrittäjän pyytettömästä työstä). Sillä suomalaisten yritysten verotus & verojen kaltaiset maksut ovat Euroopan mittakaavassa jopa alhaiset – Suomea enemmän yrityksiä rangaistaan mm. Virossa, Belgiassa, Italiassa ja Espanjassa. Suomalaisen työntekijän verotus sen sijaan on Euroopan mittapuulla aivan huippua – erityisesti hyväpalkkaisten verotus.

Yksinkertaisesti: verotamme Suomessa rajusti työntekijää, emme yrityksiä suhteessa kilpailijamaihimme (ml. sosiaalivakuutusmaksut):  http://www.veronmaksajat.fi/Documents/Lehdist%C3%B6tiedotteet/verotietoa_68_netti.pdf

Ohessa vielä kuva verorakenteesta linkatun raportin maissa:

 

Työn tekemisen kalleuden tarinassa todellisuuteen liittyvä sivujuonne on se, että tuoreen raportin mukaan Suomessa on jo lähes miljoona köyhää: http://yle.fi/uutiset/suomessa_on_liki_miljoona_koyhaa_heikoimmassa_asemassa_olevista_on_tullut_muukalaisia/7436047

Näitä ihmisiä ei työn kalleuden narratiivissa pitäisi olla lainkaan, sillä sosiaaliturvahan on tässä tarinassa niin erinomaisen korkealla tasolla, että töitä ei kannata ottaa vastaan. Silti: liki miljoona köyhää.

-”Pitkään jatkuvasta ja kasautuvasta huono-osaisuudesta kärsivä joukko on noin 100 000 ihmisen kokoinen. Pitkäaikaistyöttömät ja asunnottomat lukeutuvat tähän ryhmään, kuten myös leipäjonoissa kävijät.

– Yli 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta, Saari huomauttaa.”-

Mutta sosiaaliturva passivoi ja ihmisestä tulee laiska, eikö vain? Ja sosiaaliturvaa tulisi huonontaa, jotta ihmiset menisivät töihin. Osaatteko yhtään arvata, mihin sosiaaliturvan heikentäminen johtaisi? No, minä kerron teille, mitä tapahtuisi em. skenaarion toteutuessa: ihmiset menisivät töihin palkalla, jolla ei tule toimeen. Tässä skenaariossa sen sijaan, että köyhät jonottavat sosiaaliturvan lisäksi leipäjonoissa, tulevaisuudessa he kävisivät töissä ennen kuin he menisivät sinne tuttuun leipäjonoon jonottamaan sitä leipää, sillä käytettävissä ei edelleenkään ole tarpeeksi rahaa. Mitä veikkaatte, miten käy ihmisen itsekunnioitukselle ja yhteiskuntaan luottamiselle, jos me sallimme tämän skenaarion toteutuvan? Tuon tien päässä nimittäin odottavat vain kulujen kasvut, sillä pahoinvoinnin lisääminen EI ole parasta säästöpolitiikkaa.

Jos ei pärjää kilpailussa, on turha syyttää työvoimakustannuksia: ne eivät ole ongelmien juurisyy. Lisäksi työvoimakustannukset tuotteiden hinnassa eivät teollisuudessa ole edes kovinkaan merkittäviä. Meidän on turhaa kilpailla Kiinalaisia vastaan: he kun eivät maksa työvoimastaan juuri mitään tai kuten erään yrityksen edustaja vastasi minulle kysyessäni lätäkössä makaavasta hitsauslaitteesta: ”Ei se haittaa, vaikka joku kuolee. Oven takana on ihmisiä jonossa tulossa töihin”. Emme me suomalaiset pärjää ikinä tällaisella moraalilla varustetuille kilpailijoille. Paitsi, jos mekin lakkaamme maksamasta inhimillistä palkkaa ja tinkimään työturvallisuudessa, terveydenhuollossa sekä eläkkeissä.

Siispä meidän pitää tehdä jotain muuta, jotain jalostetumpaa, jotain haluttavampaa, jotain, jonka tekemiseen vaaditaan osaavia työntekijöitä sekä meidän pitää toimia ketterästi, joustavasti ja nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän toki tämän, mutta on tuo mahdollista. Onhan meillä Suomessakin hyviä esimerkkejä tästä KONE:en ja monen muun yrityksen muodossa.

Jos minä saisin päättää, niin minä en puhuisi vain palkkojen leikkaamisista tai julkisen sektorin leikkaamisesta, sillä kumpikin yksinään aiheuttaisi vain taloudellisen tilanteen huonontumista. Mitäpä jos poistettaisiin julkiselta turhat läskit, tehostettaisiin sen toimintaa allokoimalla resurssit sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan, annettaisiin uusille yrityksille sekä pienyrityksille verohelpotuksia, pienennettäisiin alhaisten palkkaluokkien tuloverotusta (jotta niistä tulisi kiinnostavampia ja jossa lienee suurin kasvupotentiaali), sallittaisiin useamman työpaikan pitäminen samalla veroprosentilla  (mukaan lukien sivutoiminen yrittäjyys) ja mitäpä jos pyrittäisiin vielä saamaan työväestöstä ketterämpää ja uusiutuvampaa, jotta muuttuvassa maailmassa ei jäätäisi työntekijöinä odottamaan niitä ’oman alan töitä’ (joita ei välttämättä enää edes tule).

En usko, etteikö löytyisi tarvetta pohtia myös sitä, onko meillä varaa/järkeä pyrkiä pitämään koko maata asuttuna, maksoi mitä maksoi, sillä Valtion kustannuksissa per henkilö, on valtaisat erot eri alueiden välillä: http://www.salpauskunta.fi/wp-content/uploads/2013/12/Valtion-menojen-kohdentuminen-alueittain-v2012.docx

Ja tiedän, tehokkuutta on helppo hokea, mutta minä uskon vilpittömästi siihen, että julkisen puolen syövereistä on mahdollista saada poistamalla/yhteenliittämällä/uusimalla yksinkertaisesti enemmän irti, sillä sama pätee myös yksityiselle puolelle ja yritysten tulisi myös itse katsoa peiliin ja pohtia, miten ja millä toimenpiteillä saisivat turhan hukan poistettua toiminnoistaan, miten saisivat luotua uusia ja kiihottavia tuotteita tai palveluita ja miten saisivat ulosmitattua suomalaisen, erinomaisen työväestön ammattitaidon ja koulutustason.

Henkilöstökustannukset ovat oikeasti se helpoin tapa saada ’tehokkuutta’, mutta se tehokkuus on näennäistä, eikä erityisesti kansainvälisessä kilpailussa kauan toimi. Pitää olla vain parempi. Hyvin yksinkertaista ja hyvin haastavaa, mutta maailma muuttuu ja meidän on muututtava mukana, jos sallitte kuluneen lauseen tässä kohtaa.

Toki voi uskotella vahvan kansallisvaltion pelastavan kaiken ja markan luovan turvaa, mutta ennen kuin siihen suuntaan katsotte, niin muistelkaapa, paljonko vahinkoa, kärsimystä ja tuskaa aiheutti ns. 'vahvan markan politiikka' muutama vuosikymmen sitten? Tuon politiikan jälkiä siivotaan vieläkin ja silti joku kaipaa tuota aikaa takaisin. Ja minä sanon: 'Ei kiitos'.

No, kaikki muutos alkaa siitä, että sanotaan ‘Perkele’ ja lopetetaan ensin valittaminen ja sitten aletaan hommiin. Perkele.