17. maalis, 2015

Raiskaus, suhdeluku ja pohdinnan teeskentely

 

Maahanmuuttoon liittyvän problematiikan yksi perusargumentaation välineistä ovat tilastot. Ja tilastoista erityisesti suhdeluvut ovat erityisesti ’maahanmuuttokriittisen’ argumentaation normaalia sisältöä.

Ja tämähän on ihan oikea tapa: tilastot, faktat, tosiasiat, niistähän hyvä keskustelu on tehty.

Suhdeluvuissa on vain yksi huono puoli. Nimittäin se, että ilman tietoa absoluuttisista lukemista saati ymmärrystä tutkitun populaation koosta, niillä ei välttämättä tee yhtään mitään. Suhdeluvut ovat erinomaisia apuvälineitä, kun halutaan luoda jokin hypoteesi, jota sitten pitäisi lähteä tarkemmin mahdollisesti tutkimaan ja pohtimaan, onko hypoteesi totta, tarua vai harhaa (vai pelkästään poliittista demagogiaa).

Osaatte varmaan arvatakin jo, mikä on ’maahanmuuttokriitikoiden’ perusvirhe tässä kohdassa? No, tietenkin se, että he toki luovat hypoteesin, mutta heitä ei kiinnosta tuo tylsä hypoteesin verifiointivaihe lainkaan saati muodostettujen tunnuslukujen merkittävyyden analysointi, sillä nämä kummatkin ovat usein hyvin, hyvin haastavaa hommaa. Se nimittäin edellyttäisi muutamaa asiaa:

  1. Sitä, että mahdollisesti pystyisi hyväksymään olevansa väärässä.
  2. Sitä, että hypoteesi itse ei voi ohjata juurisyiden tutkintaa. Tietoa ei haeta siten, että evidenssiksi valitaan vain hypoteesia tukeva aineisto ja muu unohdetaan.
  3. Sitä, että ihmisiin liittyen useat asiat ovat arvostelmia tai arvoihin liittyviä, eivät sinällään faktoja. Esimerkiksi jonkin ilmiön tai asian ’merkittävyyden’ määre on helposti tällainen.

Avaan suhdelukujen problematiikka muutaman graafin kautta. Ensin verrataan tilanteita, jossa ajatellaan tapahtumien määrän olevan vakion, mutta jossa verrattavana olevan populaation koko vaihtelee:

Kuten huomaatte, populaation koolla on hyvin, hyvin dramaattinen vaikutus.  Jos oletetaan, että yksi henkilö esimerkiksi töhrii Perussuomalaisten toimiston ovea kahdesta eri populaatiosta – vaikka populaatiosta, jonka koko on 5000 sekä 50.000 – niin näissä on kymmenkertainen ero todennäköisyydessä syyllistyä samaan tulevaisuudessa, eikö vain? Tuo suhdeluvun ero on todella suuri, mutta silti: tekijöitä on vain yksi, niin miten hyvä työkalu on suhdeluku tässä kohtaa? Jos yksi henkilö dorkailee, niin onko oikeutettua sanoa hänen pilaavan koko populaationsa maineen ja onko oikein vaatia anelevaa anteeksiantoa koko populaatiolta?

Minä sanoisin, että ei ole reilua, eikä ole myöskään merkittävä tuo suhdeluku tässä kohtaa.

Mietitään samaa asiaa hieman toiselta kantilta. Jos ajatellaan, että on kaksi populaatiota:  toisen koko 15.000 ja toisen koko vaikka pyöreät 5.000.000, niin jos oletetaan vaikka 5 miljoonan populaatiosta 300:n syyllistyvän vaikka rikoksista inhottavimpaan eli raiskaukseen, niin mitä veikkaatte vastaavaan suhdelukuun vaadittavan tuolta 15.000:nnen populaatiolta? Vastaus: 1 kpl tekijöitä (ks. ao. kuva).

Jos siis oletamme vaikka, että 5.000.000:sta suomalaisesta 300 syyllistyy raiskaamiseen, vastaavaan suhdelukuun pääsee jokin erikseen määrittelemätön  15.000:nnen ihmisryhmä sillä, että yksi (1kpl) kyseisestä ryhmästä raiskaa. Alle 15.000:nnen populaatiot ovat siis jo pelkän yhden mahdollisen raiskaajan vuoksi 'yliedustettuina' ja siten 'maahanmuuttokriittisessä' narratiivissa vioittuneita ja heidät pitäisi kuljettaa takaisin kotimaihinsa. Eivät nuo suhdeluvut vain ole aina ihan reiluja, sanoisin.

Jotta suhdelukujen käytön ytimeen päästään, niin helposti laskemalla vaikka 13- kertaiseen ns. ’yliedustukseen’ ei tarvita kuin 13 dorkailevaa ihmistä tuosta 15.000:nnen populaatiosta. Kas näin:

Tässä on se syy, miksi suhdelukuja halutaan käyttää eri etnisten ryhmien laadun määrittelyssä: pienikin eroavaisuus tekijöiden tai tapahtumien lukumäärässä, on vaikutukseltaan huima. Esimerkin suhdeluku 13 on valtaisan iso sinällään, mutta kun kyse on 15.000:n ihmisen populaatiosta ja 13:sta ihmisestä, niin sitten kysymys onkin jo aivan eri asiasta: 13 ihmistä ei voi määrittää tuota 15.000:nnen koko populaatiota, sillä ne 13 edustavat koko populaatiosta kuitenkin vain 0,09%.

Ja 0,09% ei ihan oikeasti ole paljon.

Tämä on myös se syy, miksi esimerkiksi tekojen mahdollisia juurisyitä 0,09%:n tekojen takaa pitää hakea yksilöstä, ei automaationa koko populaatiosta. Jos puhutaan vaikka raiskauksista, niin jokainen yksittäinenkin tekijä on jo vinksallaan ja itse teon vakavuus edellyttää toimenpiteitä yksilön suhteen, mutta ei oletusarvoisesti  koko populaation suhteen (sillä itseäni toistaen: 0,09% ei voi määrittää koko populaatiota).

Kulunutta sananlaskua lainatakseni: suhdeluvut ovat hyvä renki, mutta huono isäntä. Ilman ymmärrystä absoluuttisista luvuista suhdelukujen pohdinta on vain tyhjää ja tarpeetonta pohdinnan teeskentelyä. Tämän vuoksi aina, kun joku puhuu suhdeluvuista, pyydä tieto absoluuttisista luvuista sekä siitä, mistä ja miten tiedot on koostettu. Vasta tämän jälkeen kannattaa aiheesta oikeasti keskustella.