27. helmi, 2015

Mies ilman substanssia, kulahtanut rasistitoteemi

 

”Tämä johtuu siitä, että vaikka tummaihoiset ihmiset, etenkin somalit, aiheuttavat innostusta suvaitsevaisissa ihmisissä, sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti äänestäisivät ö-luokan ehdokkaita pelkästään heidän ihonvärinsä takia, on hyvin rajallinen määrä.”

”En muistaakseni ole missään kohdassa arvostellut maahanmuuttajaehdokkaiden osaamista tai työhistoriaa. Sen sijaan olen arvostellut substanssin köyhyyttä, siis muun kuin oman toiseuden ja yleisen rasismikitinän.”

”Puolueita taas olen arvostellut siitä, että ne ottavat tällaisia hahmoja listalleen imagosyistä. Uskon, että tämä ei lisää pätevienkään mamuehdokkaiden mahdollisuuksia vaan pikemminkin heikentää niitä.”

Nämä ovat ihan oikeita lainauksia Jussi Halla-aholta. Ja lisää löytyy täältä: https://www.facebook.com/paljastettu?ref=hl#!/jussi.hallaaho/posts/730025607117636?

Olen hetken hiljaa. Näissä lainauksissa on sellainen ironian lataus, että harvoin pääsee kokemaan tämän magnitudin ironia-annostusta. Kun mies, joka on vuosikymmenen innostunut ja kiihottunut lähinnä muslimeista, somaleista ja hekumoinut homojen ampumisilla, sitten puhunut islamista, islamista sekä vielä hieman islamista, alkaa ihan vakavissaan spekuloimaan maahanmuuttajaehdokkaiden substanssin köyhyydestä sekä suvaitsevaisten somali-innostuksesta, on väistämättä vaikea olla tuntematta hymyn nousevan huulilleni.

Sillä puhtaat julkkisehdokkaat ilmeisesti sitten kelpaavat? Kike Elomaa, Veltto Virtanen ja vielä Tony Halme edustavat sitä perussuomalaista näkemystä ’substanssin rikkaudesta’? Ja persujen krooninen rasismikitinä toimii ja kelpaa herra Halla-aholle vallan mainiosti?

On vaikea ymmärtää myös, että Jussi Halla-aho väittää kritisoivansa puolueita oman olkiukkonsa (=maahanmuuttajataustaisia otetaan listoille vain imagosyistä ja 'sirkuseläiminä') narratiivissa, mutta ei hän silti jaksanut kuin muutamaa ehdokasta ruotia ja vielä ilman mitään konkreettista saati substanssiin liittyvää asiaa. Vain toteamalla:"...näiden mamuehdokkaiden ainoa ominaisuus on mamuus", ei oikeasti kritisoida yhtään mitään, vaan luodaan mielikuvaa kritiikistä. Ei kannata unohtaa, substanssin kritiikki olisi oleellista, jotta kritiikki saisi sellaista sisältöä, että kyse olisi edes oikeasta kritiikistä. Sanoa 'nevöhööd-somali ' EI ole kritiikkiä, vaan se on verbaalista räkimistä, ankeaa tunnelmanluontia samanmielisille, ei muuta.

Voisi kuvitella, että edes yksi esimerkki ehdokkaiden substanssin puutteesta olisi löytynyt, jotta olisi voinut vahvistaa hypoteesiaan 'sirkuseläinehdokkaista' ja sitä, miten on ehdokkaita, joiden ainoa syy ehdokkuuteen on ihonväri. Mutta kun ei, niin ei. Nyt kyse oli puhtaasta veltosta spekulaatiosta vailla substanssia, olkiukkospekulaatiosta, jossa ainoa tavoite oli kategorisoida maahanmuuttajataustaiset ehdokkaat kompetenssivajaiksi väripesuehdokkaiksi. Jussi Halla-aholla ei ole tässä spekulaatiossaan enää edes malka silmässä, vaan halko. Kun edustamansa puolue muistetaan ehdokkaista, kuten Tony Halme, herrat Oinonen, Immonen, Hakkarainen, Halla-aho itse sekä Veltto Virtanen, niin ei ehkä kannattaisi kritisoida muita puolueita 'sirkuseläimistä', kun oma puolue on silkkaa sirkusta päivästä toiseen.

Lisäksi Jussi Halla-aho oman CV:nsä mukaan on ollut kirkkoslaavin opettaja, tarjoilija sekä viisumivirkailija, jotenka hänet mitä ilmeisimmin sitten on aina valittu tehtäviinsä tiukan substanssiosaamisesta ansiosta, eikä missään nimessä vuosikausien kiihottuneen somali-innostuksensa ansiosta? Mies, jonka suurin meriitti on kirjoittaa Scriptaa? Ja nyt harrastamansa ’substanssin puutteen’ kritiikki ei sitten ole ehdokkaan osaamiseen liittyvää kritiikkiä, vaan puolueiden kritiikkiä? Ja samalla elää omassa, syvässä paskantärkeyden horroksessaan:

 

"Prrrr.

-Taivaassa, Jeesus puhelimessa.

-Moro. Täällä on Halla-ahon Jussi täältä maapallolta. Heitin sulle just haasteen blogissani. Tulepa maan päälle käymään, niin mä voisin ottaa itselleni kuuluvan paikan sieltä yläkerrasta.

-Nyt on kyllä hieman hankalaa...

-Et siis uskalla myöntää minun olevan sinua merkittävämpi?…

-Ei, vaan...

-Eiks sä oikeesti tiedä, kuka mä oon. Mä sain ihan vitust ääniikin viime vaaleissa.

-Okei, mutta...

-Sä et taatusti sais yhtä paljon ääniä kuin mä saan. Mä oon siis oikeessa ja kyllä mä oon se oikee Jeesus. Sä oot joku vitun hippi. Äänestätkö Vihreitä?

-Tota, mun ei tarvii äänestää...

-Tajuutsä, kuka mä oon. Mä oon pelastamassa koko Eurooppaa islamisaatiolta ja sä et oo niinku tehny mitään asian hyväks. Mä niinku puolustan sun faijaas täällä maan päällä.

-Mutta ei oo mitään islamisaatiota...

-Oot sirkuspelle väärässä. Pöönin kettous aar hiör and nekst iisalmization is kouing to heven.

-Tota…

 

Tuut, tuut, tuut…”

 

Jussi Halla-aho on viimeisimpien ulostulojensa mukaan mitä ilmeisimmin kanonisoinut itsensä lopullisesti rasistien viralliseksi toteemiksi. Ei tarvita substanssia tässä kohtaa, pelkkä somaliaffektin pakkotoisto riittää, sillä kohdeyleisö ei kaipaa syvällisyyksiä, vaan yleisö kaipaa kuolaa, kouristusta sekä ylimielisyyttä oman päivittäisen voimantunteensa saavuttamiseksi. Rasistitoteemin ulosanti on oraakkelin ulosantia uskovaisille, joille suusta valuva kuola on uskontunnustus, puhdas osoitus rakkaudesta ja mitä suurempi kiihotus somaliaffektilla, sen kovempi usko usko toteemin totuuteen. Toteemiajattelu sopii herra Halla-ahon ympäristön kriitikittömään laumailuun täydellisesti. Yksinkertaisesti: ihminen, jolla on Halla-ahon kaltainen (rasisti)toteemi, kokee omaavansa toteeminsa voimia ja jopa sen olemusta. Äärimillään ihminen voi jopa tuntea itse olevansa toteeminsa ja siksi toteemiin kohdistettu kritiikki koetaan lapsenomaisen olemattomalla sietokynnyksellä ja lopputuloksena on totuuden kieltävä aggressio, joka on hyvinkin oireellista yleisesti perussuomalaisilla sekä erityisesti rasisteilla.

Yksittäinen toteemi voi yhdistää voimakkaastikin joukkoa ihmisiä tai jopa kokonaisia ihmisjoukkoja. Herra Sigmund Freud uskoi muinoin, että toteemiajattelun juuret ulottuvat siihen aikaan, kun ihmiset elivät apinalaumojen tavoin vahvimman uroksen hallitsemissa laumoissa. Totemistiset tarinat sekä uskomukset toimivat heimoyhteisöjen ryhmäidentiteetin tärkeänä perustana ja tämä on oleellista, kun pohtii Jussi Halla-ahon hahmoa rasistitoteemina. On nimittäinen olemassa eräs ryhmäidentiteetti, joka täyttää tämän totemistisen ajattelun kriteerit täydellisesti ja jonka ajattelun roiskeita me tavalliset ihmiset saamme toistuvasti pyyhkiä pois kauniilta kasvoiltamme. Tämän laumasieluisen ryhmäidentiteetin nimi on ‘maahanmuuttokriitikot’.

Jussi Halla-aho ON rasistitoteemi ja hänen uskollinen joukkionsa on tuo ’maahanmuuttokriitikoiksi’ kutsuttu, sivistyksen nilkoille kuseksiva apinajoukkionsa, joiden ainoa tehtävä on uskoa (rasisti)toteeminsa heille kohdistamat sanat, julistaa vihaa maahanmuuttajia vastaan sekä äänestää kilttinä vaalikarjana Ö- luokan ehdokkaita vaaleissa.

Vaikka moni saattaa älähtää, että ei pitäisi julkisuudesta eläville trolleille antaa heidän kaipaamaansa huomiota, niin silti uskon, että rasistitoteemeista kannattaa puhua. Ihan siksi, että en ymmärrä ihmistä, joka jatkuvasti jaksaa selittää, miten maahanmuuttaja ei oikeastaan ole ihminen samalla tavalla kuin esim. minä, Timo Soini tai naapurin Pera ovat, sillä maahanmuuttajat ovat Halla-ahon retoriikassa 'sirkuseläimiä' tai 'toteemeja' ja joiden ainoa merkittävä rooli on 'maahanmuuttajuus’.

En ymmärrä. En haluaisi ymmärtää (mutta pakkohan se on).

Jussi Halla-ahon asiaton trollailu ei sinällään yllätä minua, sillä se on hänen (rasisti)toteeminsa oleellinen sisältönsä ja tapansa haalia itselleen hyväksynnän nyökkäilyjä. On vain jokseenkin riipivää, että ns. heikompi apina-aines epähuomiossa luulee edelleen herra Halla-ahoa todelliseksi vaihtoehdoksi. Jussi Halla-ahon ja häntä fanittavan heikomman apina-aineksen kehnohko ymmärrys yhtään mistään johtuu lähinnä siitä, että suomalaisessa kulttuurissa poliittisilta toteemeilta ei ole ikinä oikein odotettu mitään ja edellytetty lähinnä koomisia ulostuloja sekä tyhjiä eleitä, joista herra Halla-aho on jälleen antanut oivat näytteet. Sitä saa, mitä tilaa.

Mies ilman substanssia, kulahtanut rasistitoteemi. Hyvät naiset ja herrat: Jussi Halla-aho.

 

 

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tekstin 'innoittajana' toiminut kirjoitus kokonaisuudessaan:

"Vaikka moni taas älähtää, että ei pidä antaa tyrkyille heidän kaipaamaansa huomiota, en malta olla hiukan pohtimatta Husu Husseinia. Joku hänen ihailijoistaan Usarin blogeissa arveli, että Husu voisi yllättää eduskuntavaaleissa kepulaisena "perhe-ehdokkaana".

Veikkaan perstuntumalla, että Husu saa 700-900 ääntä. Tämä johtuu siitä, että vaikka tummaihoiset ihmiset, etenkin somalit, aiheuttavat innostusta suvaitsevaisissa ihmisissä, sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti äänestäisivät ö-luokan ehdokkaita pelkästään heidän ihonvärinsä takia, on hyvin rajallinen määrä.

Kepulaisia äänestäjiä on Helsingissä vähän, eikä niillä vähilläkään ole mitään syytä äänestää Husua, koska tarjolla on esimerkiksi Peltokorpi, Rehn ja Lehtomäki. Todellisuudessa Husu kalastelee siinä samassa puolueneutraalissa lammikossa kuin esimerkiksi Nasima Razmyar, Husein Muhammed, Zahra Abdulla ja muutamat muut. Myös RKP:llä on ollut säännöllisesti nevöhööd-somaleja listansa koristuksena.

Vihreiden, vasureiden ja demareiden joukossa toki on paljon niitä, jotka ovat tohkeissaan mamumuslimiehdokkaistaan ja ehkä leikittelevät ajatuksella näiden äänestämisestä, mutta oikeasti he äänestävät sellaisia ehdokkaita, joihin he voivat itse samaistua, sellaisia kuin Paavo Arhinmäki, Dan Koivulaakso, Silvia Modig, Tuula Haatainen tai Outi Alanko-Kahiluoto. Samalla he toivovat, että jotkut muut äänestäisivät maahanmuuttajaehdokkaita, ja suuttuvat vaalien jälkeen suomalaisille, kun näin ei käynytkään.

Suvaitsevaisellakin ihmisellä on intressejä, joita hän haluaa edustajansa eduskunnassa ajavan. Hän ymmärtää vähintään alitajuisesti, että joku lähinnä itsestään kiinnostunut sirkushahmo ei niitä intressejä edistä.

Zahra on pärjännyt vaaleissa melko hyvin, koska hän oli pitkään yksin omassa ekologisessa lokerossaan ja keräsi kaikki sieltä saatavissa olevat äänet. Hänen äänimääränsä alkoivat pudota heti, kun muita samanlaisia ilmaantui apajille. Koska näiden mamuehdokkaiden ainoa ominaisuus on mamuus ja ainoa asia rasismikitinä, he eivät tuo mamuehdokkaille uusia äänestäjiä vaan syövät kannatusta toisiltaan.

Ihmiset ottavat äänestämisen vakavasti ja arvostavat omaa ainokaista ääntään aika paljon, kuten pitääkin. Vaikka suurin osa suomalaisista epäilemättä voisi äänestää minkä väristä ehdokasta hyvänsä, valtava enemmistö heistä edellyttää kaikenvärisiltä ehdokkailta muita kuin toteemiominaisuuksia ennen kuin oikeasti äänestää heitä. Tämä on hyvä asia.

Kaikkien vaalien jälkeen maristaan sitä, että VIELÄKÄÄN ei valittu yhtäkään (varsinaista) maahanmuuttajaa eduskuntaan. Ongelma ei kuitenkaan ole äänestäjäkunnassa. Kyllä Helsingistä niin paljon löytyy monikulttuuriuskoisia äänestäjiä, että he niin halutessaan voisivat keskenään äänestää kaikenlaiset Husut ja Nasimat Arkadianmäelle. Ongelma on heikkolaatuisissa mamuehdokkaissa, joita edes heidän hehkuttajansa eivät oikeasti äänestä.

Ehdokkaiden heikkolaatuisuus taas johtuu vain siitä, että mamuihin suhtaudutaan edelleen toteemiolentoina, joilta ei odoteta eikä edellytetä sitä mitä kaikilta muilta."