1. helmi, 2015

Ali-ihmispaskahuora, hevosen kyrpä ja keskustelun sietämätön vaikeus

 

Sananvapaus on hieno asia.

Ja siitä kirjoitti Nasima Razmyar oivan blogin tässä taannoin: http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2015/02/02/onko-vihapuhe-sananvapautta/

Muutama maistiainen hänen saamastaan sanavapauden aallosta:

”SUKSI JO VITTUUN ALI-IHMISPASKAHUORA!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kukaan ei jaksa enää kuunnella typerää vitun vajakkipaskaasi.Me osaamme perkele lukea.Raportissa ei todellakaan sanottu että kaltaistasi ali-ihmispaskaa tarvittaisiin lisää.”

”TYHMÄ ÄMMÄ, EI VOI MUUTA SANOO. VOISITKO JO PITÄÄ SEN RUMAN TURPAS KIINNI?”

”Montako lasta isäsi on raiskannut? Te afgaanit olette kaikki perkeleen riivaamia barbaareja!”

”Et puolipaska-apina taida oikein ymmärtää.Yllätys.Te sukurutsaiset ja vajaaälyiset ali-ihmispaskat ette ymmärrä mitään.Lähde uimaan sinne paskastaniisi.Ui pakistaniin.Samaa vitun paskaa te olette.Ulise samalla vähän rasismista.Saatanan kuvottava paskahuora.Kun aseet alkavat kohta laulamaan olet samassa joukkohaudassa somalipaskajätteiden seassa.Tik tak,tik tak.”

Että näin. Mitäpä tuohon lisäämään, melko tyhjentävästi tuossa yllä annettiin sitä laadukasta palautetta Nasima Razmyarin toiminnasta. Uskon, että tuon kritiikin ansiosta Nasima Razmyar pystyy nyt kehittämään itseään ja oppimaan virheistään ja hän taatusti antaa arvoa kiihkottomalle ja asiaan perehtyneelle kansalaispalautteelle. Nuo esimerkkilauseethan ovat sitä kuuluisaa ’maahanmuuttokritiikkiä’, joka tekijöidensä mielestä lienee sitä upeinta sananvapauden ilmenemää ja on luonnollisesti täysin oikeutettua, sillä sananvapaus. Maahanmuuttokriitikot myös puhuvat aina verifioitavin faktoin ja kiihkottomiin tosiasioihin perustuen. Ja tämä kaikkihan on yllä todistettu: selkeän jykevällä faktalla mennään asioiden ytimeen, eikä anneta tunteen palon häiritä. Faktaa. Tosiasiaa. Viileän analyyttistä. Maahanmuuttokriittistä.

Toinen lähiaikoina sananvapauden tilasta(an) kirjoittanut henkilö on ollut valkoisen rodun erinomaisuutta ja ’mahtivalkoisuutta’ glorifioivan fasistiseksi luonnehditun ’Sarastus’- verkkojulkaisuun kirjoittava Timo Hännikäinen, joka loukkaantui siitä, että joku kehtasi kyseenalaistaa hänen tulevan kirjansa julkaisun mielekkyyttä: http://timohannikainen.blogspot.fi/2015/02/kirjallisuus-kustannustoiminta-ja.html

Timo Hännikäinen uhriutuu kirjoituksessa lähes persumaisiin sfääreihin ja lausuu:

”Vetoan tässä kaikkiin niihin, jotka arvostavat vapautta - riippumatta siitä, ovatko he kanssani samanmielisiä, erimielisiä vai asenteeltaan neutraaleja. Pysäyttäkää totalitarismin henki ennen kuin se riistäytyy valloilleen. Ilmaiskaa paheksuntanne mainitsemiani kirjallisen vapauden vihollisia ja heidän myötäilijöitään kohtaan. Tuomitkaa kaikki yritykset vaikuttaa kustantamojen oikeuteen päättää omista kustannusohjelmstaan, sillä tämä oikeus on paitsi kirjallisen ilmaisunvapauden, myös laadukkaan ja monipuolisen kirjallisuuden tae.”

Timo Hännikäinen uhriuttaa itseään tavalla, jota ei ole pitkään aikaan nähty ja tekee sen samalla pieteetillä kuin kuka tahansa muukin henkinen primadonnapersu. Timo Hännikäinen yrittää viestiä, että kyseessä on ’kirjallisen vapauden’ kritisointi, ehkä jopa pyrkimys ennakkosensuuriin, mutta oikeasti kyse on ihan muusta. Kyse on poliittisesta toiminnasta, poliittisesta projektista ja Hännikäisen poliittista projektia ei saisi arvostella, sillä se on ennen kaikkea muka 'vain' taidetta ja siksi se ei olisi arvosteltavissa etovuuden politiikkana. Ja tämä on yksinkertaisesti virheellinen väittämä, sillä meillä kaikilla ON oikeus kritisoida esim. kustantamon valitsemaa linjaa ja erityisesti, kun kyse on politiikasta (eikä kyse ole tällöin pyrkimys kaventaa kenekään sananvapautta).

Timo Hännikäinen kirjoittaa myös:

"Minua ei oikeastaan pahemmin häiritse se perustava maailmankuvallinen erimielisyys ja eriseuraisuus - ihmiset nyt vain ovat tällä tavalla heimoutuvia ja ghettoutuvia, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta äärimmäisen epämiellyttävää siitä tulee siinä vaiheessa, kun toisesta osapuolesta tehdään absoluuttinen vihollinen eli pahan ruumiillistuma, joka täytyy jotenkin tehdä toimintakyvyttömäksi tai tyystin tuhota. Kun asiat nähdään tällä tavoin, ei enää tunnusteta mitään sääntöjä tai pidäkkeitä, vaan alhaisimmatkin keinot ovat sallittuja jos ne vain johtavat toivottuun lopputulokseen. Totaalista sotaa siis. Nähdäkseni tilanne on nyt mennyt sellaiseksi. "

Kun lukee sen artikkelin, joka Timo Hännikäisen on innoittanut tähän paatokselliseen purkaukseen, tulee hieman vaivautunut olo. Se artikkeli löytyy täältä: http://takku.net/article.php/20150127193907816

Artikkelista löytyy näinkin provokatiivisia lauseita:

“Kirjan julkaiseminen on aina poliittinen teko. Julkaisupäätökset ovat omalta osaltaan rakentamassa sitä keskustelukulttuuria, jota Hytönen ja Savukeidas pitävät arvossa. Fasististen ja seksististen mielipiteiden äänekäs esilletuonti ei rakenna hyvää keskustelukulttuuria, vaan karkottaa ne kokemukset ja äänet jotka jo valmiiksi on siivottu pois yhteiskunnallisesta tilasta. Tämä ei ole sananvapautta, sillä sananvapauden toteutuminen edellyttää vallitsevien hierarkioiden aktiivista purkamista ja sen myötä myös omien lähtökohtien rehellistä tunnustamista.”

Alhaisimmat keinot ovat käytössä, toden totta: perusteltu mielipidehän on tunnetusti pahinta, mitä voi toiselle ihmiselle tehdä. Ja juuri siksi Timo Hännikäisen kommentointi on aivan linjassa tämän julkean mielipiteellä kimppuun hyökkäämisen kanssa! Kuulen Timo Hännikäisen jo hädissään huutavan: ”Lyökää nyt vaikka astalolla päähän, mutta älkää nyt – luoja paratkoon – perustelluilla mielipiteillä kimppuun tulko!”.

Ja tässä sitä kommentointia:

Ihmiset ovat ‘jätettä’. Vain siksi, kun joku ei tykkää Timon julkaisuista ja pitää niitä poliittisina (mitä ne ovatkin).

 

Ja sitten mennään ihan perinteiselle ’roskaväki’- linjalle. Että näin. Ja tämä vain siksi, että joku oli eri mieltä. Tähän kohtaan on hyvä lainata Timo Hännikäisen aikaisempaa lausahdusta:

”Kun asiat nähdään tällä tavoin, ei enää tunnusteta mitään sääntöjä tai pidäkkeitä, vaan alhaisimmatkin keinot ovat sallittuja jos ne vain johtavat toivottuun lopputulokseen. Totaalista sotaa siis.”

’Roskaväkeä’.

‘Ihmisjätettä’.

‘Ei ihmisarvoa’.

Timo Hännikäinen tässä kohtaa vertautuu täysin aiemmin esitettyihin esimerkkeihin palautteesta, joita Nasima Razmyar on saanut osakseen, sillä näissä kaikissa esimerkeissä on sama tavoite: riisua eri mieltä olevilta inhimillisyys, sillä ’jätettä’ on helpompi polkea, eikä ’roskaväestä’ kukaan välitä saati 'afgaanihuoran' mielipiteestä. Nämä esimerkit eivät myöskään ole mitään sattumaa, vaan ovat saman ilmiön eri muotoja: rasismia ja sitä poliittista ohjelmaa, jossa  ihmisarvo on määriteltävissä rodun ja ihonvärin mukaan. Kun Timo Hännikäisen ’poliittiselta ohjelman’ pintaa hieman raaputtaa, löytyy sieltä se mahtivalkoinen, joka kutsuu ’Toisia’ jätteeksi sekä roskaväeksi. Tätä on liikkeellä, sanoisin, ja tämän kritisoimisesta on kyse, ei muusta, ja tällaisen kritisointi on aina oikeutettua.

Ja kritiikin,Timo Hännikäisen omien kommenttien sekä Nasima Razmyarin saaman palautteen tarkoitus on hyvin, hyvin yksinkertainen: vaikuttaminen. Myös Timo Hännikäisen ’Sarastuksella’ sekä hänen kirjallisella tuotannollaan on tämä sama tavoite: vaikuttaminen (turha väittää muuta). Tällä vaikuttamisen muodolla on myös vanhanaikainen nimikin, nimittäin keskustelu. Ja keskustelun mahdollisimman hyvä toteutuminen vaatii niinkin hurjan arvon kunnioitusta kuin sananvapaus ja sillä sananvapauden käyttämisellä pyritään usein - niin hurjalta kuin se kuulostaakin – vaikuttamaan. Ja erityisesti vaikuttamaan silloin, kun asiat liippaavat ideologis-poliittisia ambitioita. Karmivaa, eikö vain? Joskus siitä keskustelusta sitten todella syntyy sosiaalista painetta, joka on sen ihan oikea tarkoituskin, mutta tämä sosiaalinen paine ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan se on sitä pyrkimystä vaikuttamaan mielipiteisiin ja mahdollisesti jopa päätöksiin. Keskustelua, tiedättehän. Dialogia, sitä ihmisten välistä outoa kanssakäymistä. Jos tätä ei kestä, kannattaisi pysyä poissa keittiöstä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Toinen kysymys onkin,että tuleeko keskustelussa sallia aivan kaikki vaikuttamisen keinot? Onko kutsuminen ’afgaanihuoraksi’ hyvä ja moitteeton tapa käydä keskustelua? 'Ihmisjäte'? 'Ali-ihmispaskahuora'? Jopa perustellut mielipiteet, joita Timo Hännikäinen pitää osoituksena ’totaalista sodasta’? Vastaus on helppo: kaikkea ei tule sallia (ja kun sanon 'ei tule sallia', en ole perustamassa vankileirejä, enkä ole avaamassa uuninluukkuja, vaan puhun hyväksyttävyydestä).

Kaikki sellainen puhe, joka riisuu ihmiseltä ihmisarvon, tulee olla ei-sallittavan puheen listalla. Kaikki sellainen puhe, joka yllyttää toisen ihmisarvoa loukkaavaan toimintaan, tulee olla ei-sallittavan puheen listalla. Ja kyllä: minä olen niin suvaitsematon, että en suvaitse suvaitsemattomuutta.

“Unlimited tolerance must lead to the disappearance of tolerance. If we extend unlimited tolerance even to those who are intolerant, if we are not prepared to defend a tolerant society against the onslaught of the intolerant, then the tolerant will be destroyed, and tolerance with them. We should therefore claim, in the name of tolerance, the right not to tolerate the intolerant.”  (Karl Popper)

Kaikkea ei voi sallia, sillä se vain johtaisi maailmaan, jossa mahtivalkoiset määrittelisivät ihmisyyden rajat sekä sallitun pigmentin voimakkuuden ihollasi. Ja emmehän me sitä halua, emmehän?

Hevosen kyrpä.