22. huhti, 2014

Nuiva keskustelu ja irtisanoutumisen vimma

 

Kun maahanmuuttokeskustelu alkoi yli 10 vuotta sitten nykyistä muistuttavassa muodossaan, ei kukaan tainnut arvata mitä sen keskustelun laatuun ja luonteeseen vaikuttaa keskustelun sääntöjen, sisällön ja tavan luovuttaminen rasistien omaksi temmellyskentäksi. Tuolloin ehkä ajateltiin, että suomalainen ihminen on sen verran älykäs ja sivistynyt, ettei rasistinen älämölö voi saada hetken hurmaa suurempaa suosiota. Miten väärässä tuolloin oltiinkaan!

Rasistit saivat aivan rauhassa piestä itseään pyhään vihaan ja he saivat ihan rauhassa luoda hirvittäviä uhkakuvia muslimien holtittomasta maahanmuutosta ja he saivat aivan rauhassa luoda keskustelun viitekehyksen, tavan ja muodon. He saivat jopa luotua illuusion, että rasistien tavassa nähdä maailma olisi oikeasti jotain uutta ja syvällistä, jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ollut ennen nähnyt. He pystyivät luomaan kokonaisen fiktiivisen uhkakuvan, joka perustui ihmisen primitiivisiin tunteisiin yhdistämällä tilastoja, päänkatkaisuvideoita ja koraanin säkeitä – ja saivat ihmiset uskomaan syyseuraus-suhteita, jotka olivat oikeasti vain rasistisen mielen ulkoistuksia: logiikka ja järki puuttuivat tyystin, mutta tunne faktapohjaisuudesta oli riittävän voimakas. Oli luotu ’riittävä epäilys’ maahanmuuton perkeleellistä ongelmista eikä siihen osanneet vastata perinteiset puolueet kuten eivät mitkään muutkaan merkittävät toimijat. Ja tätä satoa me niitämme edelleen.

Keskustelu jatkuu totutun kaavan mukaisesti ja jatkuu keskustelun muotoina ja tapoina ihan perusmeiningillä:

  1. Huomion kiinnittäminen ohi aiheen.
  2. Vasta-argumentti eriävää mieltä olevan henkilön puolueeseen tukeutuen.
  3. Irtisanoutumisen vaade.
  4. Saivartelu ja semanttinen hölynpöly.
  5. Käsitteiden uudelleen sisällöttäminen.
  6. Uudet käsitteet.
  7. Vihainen puhe.
  8. Vihapuhe.
  9. Tunnepitoinen hömppä syyseuraus-suhteen korvaajana.
  10. Sananvapauden rajojen toistuva laventamisen vaade.

Tätähän se keskustelu tuppaa olemaan. Mutta ei tällainen ole mitään keskustelua ja enemmänkin kyse on keskustelusta itse keskustelusta - ja joskus minusta tuntuu, ettei varsinainen keskustelu ole tarkoituskaan vaan tarkoitus on vaikuttaa paremmalta keskustelijalta – ja siksi epäkeskustelun välinearsenaali on niin laaja kuin on keskustelijan mielikuvitus. Ja tämä on oireellista: epäkeskusteluun rasisti haluaa mennä, sillä looginen, rationaalinen ja tosiasioihin perustuva keskustelu ei ole rasistin vahvinta aluetta, vaan se osoittaisi väistämättä hänen argumenttiensa ja loogisen ajattelun rajoitteet ja tunnepohjaisuuden olevan ajatustensa taustalla. Siksi ohipuhetta ja hömppää, siksi uusia käsitteitä ja vihaista puhetta. Tämä on sääli, sillä ihan oikeaakin keskusteltavaa voisi olla olemassa.

Mutta sitä ei kuitenkaan tehdä, vaan keskustelu menee toistuvasti sivuraiteille, oudoksi rinnakkaismonologien kakofoniaksi, jossa puhutaan kaikesta muusta, mutta ei itse aiheesta. Oudointa keskustelussa on vaade ’sanoutua irti’. Ja tämä vaade ei liity pelkästään nuivan kansanryhmän kanssa käytävään keskusteluun, vaan niin moneen muuhunkin keskusteluun. Pitää sanoutua irti. Ja miltei mitkä tahansa asiat ja millä tahansa logiikalla toisiinsa kytketyt asiat ovat sellaisia, joista ’pitää sanoutua irti’.

Mutta mikä oikeasti muuttuu, kun me sanoudumme irti jostakin? Miten maailma muuttuu tämän jälkeen?

Minusta tämä on outo vaade. Ja haluankin keskittyä juuri nyt tähän outoon vaateeseen, sillä se tuo esille niin monta mielenkiintoista seikkaa liittyen rasistin ’välinearsenaaliin’.

Poliittinen keskustelu on miltei aina strategista, voittoon (ja vastustajan nolaamiseen) tähtäävää vuorovaikutusta – politiikka on periaatteessa verbaalista sotaa: joten politiikka olkoon siis sotaa ilman verenvuodatusta ja väkivaltaa. Tämän vuoksi politiikassa eivät myöskään päde tavanomaisen arkisen ja inhimillisen viestinnän saati tieteellisen dialogin säännöt. Päinvastoin: tehokas poliittinen viestintä rikkoo em. sääntöjä alituisesti ja täysin tarkoituksellisesti. Politiikka on oletusarvoisesti konfliktia haikailevaa toimintaa, jolle on ominaista mustavalkoisuuteen pyrkivä vastakkainasettelu. Poliittisesti motivoitunut ja värittynyt 'mustavalkaisu' on sääntö, josta politiikassa ei kannata uskottavuuden nimissä poiketa.

 

-”Politiikassa hallituksen ja opposition välillä ei ole mitään sellaista, mitä voisi kutsua herrasmiesmäisyydeksi.”-

Irtisanoutumisen vaade on osa tätä ei-herrasmiesmäistä mustavalkaisua.

Kun tätä ’irtisanoutumisen mustavalkaisu’- metodia tutkailee hieman lähemmin, huomaa helposti, että tämä metodi toimii miltei mihin tahansa asiaan liittyen (eikä siksi oikeasti toimi juuri missään asiassa). Maistellaanpa muutamaa tällä metodilla käsiteltyä ’mustavalkaisua’ nykyisen keskustelun retoriikalla maustettuina:

  1. Platon ja Aristoteles uskoivat, että orjuus on jopa luonnollista. Tämä on karmaiseva fakta ja kun koko länsimäinen ajattelu ja länsimainen filosofia ovat periaatteessa vain sivuhuomautuksia näiden herrasmiesten teksteihin, niin odotankin välitöntä ja jyrkkää yhteiseurooppalaista irtisanoutumista koko länsimaisesta sivistyksestä. Saadun palautteen mukaan poliittinen islam on täydellinen vastakohta länsimaiselle sivistykselle, joten tämä lienee luonteva vaihtoehto nykyiselle valheeseen ja vääriin uskomuksille perustuvalle ’sivistykselle’. Eurooppa, irtisanoudu!
  2. Äärivasemmisto ja kehno jalkapallokulttuuri. Ääristalinisti ja tunnettu punikki Paavo Arhinmäki on luotettavien lähteiden mukaan todistetusti huudellut jalkapallokatsomossa "Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen" ja tällainen osoittaa lähes täydellistä tietojen vajausta kyseistä jalkapallon alakulttuuria kohtaan. Odotankin Vasemmistoliitolta rajua irtiottoa heikkolaatuisen ja ilkeämielisen jalkapallokulttuurin maahantuonnista, sillä meidän lapsemme ansaitsevat parempaa jalkapallokulttuuria. Lisäksi suomalaiseen jalkapallokulttuuriin kuuluu, että pelejä EI seurata paikanpäällä, jotenka Vasemmistoliiton tulee kannanotossaan sementoida tämä perisuomalainen tapa osana parempaa, suomalaista kotikeskeistä jalkapallokulttuuria. Uutta Litmasta odotellessa.
  3. Katolinen kirkko ja pedofiilipapit. Katolinen kirkko ei ole määritelmänsä mukaisesti millään tavalla rasistinen, mutta mitä ilmeisimmin pedofilia on toki oleellinen osa katolilaisuuden opinkappaleita. Ja tämä on tietenkin yököttävää. Odotankin siis Jumalalta tulikivenkatkuista irtisanoutumista katolisesta kirkosta ja Häneltä sen ehdotonta kiistämistä, että tämä nuoriin poikiin ihastunut papisto mitenkään edustaisi Jumalaa, Jeesusta saati Pyhää Henkeä maan päällä. Katson taivaalle, Jumala, ja odotan sanomaasi irtisanoutumisestasi. Paavin tuore irtisanoutuminen ei liity tähän vaatimukseen. Tämä siis tarkennuksena.
  4. RKP ja paha rasistisetä Freudenthal. Svekomaanit ja Freudenthal uskoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja pääkallonmuoto ovat Suomen kansan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaisuuspolitiikka 1800- luvun loppupuolella vain olisi avannut maamme rajat liialle venäläistämiselle ja siksi he tahtoivat uskoa naiivisti, että parempaa meidän on täällä elää rinnakkain: ”Kaksi kieltä, kaksi Kansaa!”. Tämähän oli julkeaa suomalaisen kansantahdon rasistista vähättelyä, sillä Suomihan kuuluu Itään, ei hurreille! Teidän vuoksi kohtalomme ei täyttynyt silloin, kun oli kohtalomme aika. Odotankin RKP:lta tuimaa irtisanoutumista tästä venäläisvastaisuudesta ja kannanottoa sen puolesta, että Suomen pitäisi välittömästi irtisanoutua EU:sta ja liittyä Venäjään itäisen verenperintömme velvoittamana. RKP, tee kerrankin oikein. Irtisanoutumisen saa tehdä ruotsiksi.
  5. Demokraattisesti valittu hallitus ja väärät päätökset. Kansa on parlamentaarisin prosessein valinnut itselleen edustajansa eduskuntaan ja sitä kautta hallitukseen pitämään huolta yhteisistä, yhteiskunnallisista asioista – ja seuraavaksi alkaa valitus siitä, miten nämä parlamentaarisesti valitut ihmiset tekevät vääriä päätöksiä eivätkä oikeasti edusta Kansaa ja miten kekkoslaiseen markka-aikaan kaikki oli niin hyvin: ei ollut lamaa, ei työttömyyttä, ei homoja, ei neekeriukkoja kadunkulmissa, ei uhkaavaa muuta maailmaa eikä minareetteja nousemassa joka kadunkulmaan. Kansa ei toki näe tässä kritiikissään mitään ristiriitaa, mutta ei tämä taida valittavaa Kansaa kiinnostaa; tärkeämpää on valittaa eikä valitus logiikkaa tuekseen kaipaa. Odotankin nopeaa ja ehdotonta toimintaa Suomen hallitukselta ja ainoana vaihtoehtona näen hallituksen irtisanoutuvan tästä Kansasta ja kiistävän, että hallituksemme edustaa millään tavalla tätä vinkuvaa ja valittavaa Kansaa, joka selvästi on liian tyhmää päättääkseen omista asioistaan. Demokratia mitä ilmeisimmin tekee ihmisistä tyhmiä. Diktatuuri!

Kuulen jo korvissani: ’Mutku suvakki’ ja ’Mutku Ulrike Meinhof’.

Keskustelu saadaan niin kovin helposti järjettömäksi – ja tämä lienee useimmiten tarkoituskin: ’mustavalkaisu’ on yksinkertainen ja tehokas metodi siirtää keskustelu johonkin ihan muualle ja tietenkin tämä on ihan inhimillistä ja sinällään ymmärrettävää. Argumenteiksi mustavalkaisut eivät vain kovinkaan helposti muutu ja tämä tulisi aina muistaa, kun törmää tätä metodia hyödyntäviin keskustelun pilaajiin, näihin verbaalisen sodan kävijöihin.

Meillä on poliittisessa keskustelussa mustavalkaisun vamma. Ja se on ärsyttävää. Minunkin esimerkkini olivat täysin ääliömäisiä, mutta täysin nykyisen keskustelukulttuurin mukaisia. On asioita, joista ei voi puhua ilman, että tähän ilmiöön törmää jatkuvasti: rasismi, maahanmuutto, oikeisto/vasemmisto ja EU tulevat ensimmäisinä mieleeni. Luulisi, että ihan asiaakin olisi, mutta on liian kiire ’sanoutua irti’.

Minusta meidän tulee edelleen keskustella ilman irtisanoutumisen taakkaa siitä, että Suomenkin kannalta erittäin tärkeää on pohtia syitä siihen, että miksi on ihmisiä, jotka esittävät kansanryhmistä tarkoitushakuisia ja valheellisia väitteitä ja silti heitä äänestetään valtaan. Ihmisryhmien vastaisesta demonisoivasta propagandasta ei tietenkään aina seuraa suoraan kansanmurhaa, mutta jokaista kansanmurhaa on edeltänyt valtaisa ihmisryhmiä demonisoiva propaganda. Meillä sivistyneessä Euroopassa surmattiin useita miljoonia ihmisiä viime vuosisadalla, kun haluttiin potkia loiset ulos ja puhdistaa Kansaa. Siksi emme saa vain puhua toistemme ohi emmekä saa olla vain tyynesti hiljaa. Sillä retoriikan kovenemista seuraa aina väkivalta. Aina.

Muukalaisvihaa agendallaan pitävien puolueiden valtaannousu Euroopassa on noloa ja se on rumaa, koska sellaisiin arvoihin perustuvasta politiikasta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää – rasismi EI ole paras lamantappoase eikä pelasta pelkääviä globalisaatiolta. Olisiko poliittinen kehitys Euroopassa ja Suomessa ollut toinen, jos noista muukalaisvastaisista arvoista olisi 'irtisanouduttu' voimakkaammin? Vaikka pyrkimys hyvään ja oikeaan on tärkeä, jokin 'irtisanoutumisessa' maistuu suussani pahalle. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Sitäkö, että laitamme kätemme Raamatulle ja vannomme, kautta kiven ja kannon, että ’Irtisanoudumme, perkele!’? No, entäs sitten, jos vannominen ei riitä – mörököllikö tulee ja vie?

Tuo 'irtisanoutuminen' häiritsee minua yksinkertaisesti siksi, sillä se ei riitä mihinkään. Muukalaisvihan taustalla ovat monimutkaisten asioiden yksinkertaistaminen ja ratkaisujen etsiminen erityisesti etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä syyllistämällä. Vihapuheista saati rasismista irtisanoutuminen eivät riitä, sillä tämä irtisanoutuminen on ainoastaan reaktiota jo tapahtuneeseen, ei muuta, pelkkä alentuva ele.

On löydettävä tapoja puhua monimutkaisista asioista niin, että kyynisyyden ja tunnepitoisen propagandan sijaan painottuvat ratkaisukeskeisyys, ymmärrys syyseurauksista sekä inhimillisyys. On ymmärrettävä eikä saa unohtaa, että yksinkertaistamiseen, vihaan ja pelkoon perustuva fundamentalismi on aina uhka länsimaista oikeustajua vastaan ja se on uhka missä tahansa fundamentalismin muodossaan. On puhuttava ihmisistä, ei ryhmistä. On kuunneltava niitä, jotka tuntuvat vierailta. On kuunneltava niitä, joka pelkäävät!

Onkohan tässä irtisanoutumisen vimmassa myös kyse siitä, että vaatimuksen kohde ei ole pysynyt sovitussa poliittisen teatterin roolissaan ja ollenkaan siitä, että haluttaisiin vaatimuksen kohteen todella pieksevän pois ei-toivotut ainekset omasta viiteryhmästään?

Vai onko kyse vielä raadollisemmasta asiasta: vain halusta puhua asioiden ohi? ’Mutku Stalin’.

Onko meillä oikeasti tähän varaa?