20. heinä, 2014

Älkää kasvako, pienet pojat

 

Tänään se tapahtui. Asia, jota en uskonut tapahtuvan ikinä. Sen ei pitänyt osua kohdallemme ja olin kuullut aiheesta vain tarinoita, joista kuiskien puhuttiin. Mutta tänään se tapahtui. Ja se tapahtui meille. Draama. Tragedia. Isän pahin painajainen: minun pieni poikani ei nimittäin enää nuku pinnasängyssä. Siinä pinnasängyssä, jonka itse hioin, maalasin ja omin käsin kasasin ajatuksena, että siinä se minun pieni poikani sitten nukkuu ja tuhisee. Turvassa. Suojassa.

Minusta oli kauheaa, kun Lenni siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan. Se oli kiusantekoa rakastavaa isää kohtaan. Lasten ei kuulu kasvaa. Lasten ei kuulu nukkua omassa huoneessa. Lasten ei kuulu nukkua poissa pinnasängyn turvasta. MAAILMASSA ON VIRHE!

On väärin, että meidän vauva on jo noin iso. Juuri äsken hän vain nukkui, kakki ja puklaili äidinmaitoa, josta muistona mustassa sohvassamme ovat edelleen valkoiset läikät. (Kyllä, ne läikät ovat maitoa, senkin pervo, tiedän, mitä ajattelit).

Miten ihmeessä tuon jatkuvan kasvun oppii kestämään? Pysyisivät aina tuollaisina kuin ovat nyt. Älkää kasvako, pienet pojat.